Hyppää pääsisältöön
Linna Golf avaa kenttänsä totuttua aiemmin jo vappupäivänä

Linna Golf mainiossa vappukunnossa: "Kautta pyritään pidentämään molemmista päistä"

Osakkaat ja pelioikeuden haltijat ovat pelanneet Vanajanlinnnassa keskiviikosta kesäviheriöille, vieraspelaajille kenttä avautuu vappupäivänä.

Linna Golfissa tehtiin tällä viikolla historiaa. Osakkaat ja pelioikeuden haltijat kirmasivat kesäviheriöille ensimmäistä kertaa kentän historiassa jo huhtikuun puolella.
Jo edelliskaudella  omat pelasivat ensimmäistä kertaa talviviheriöille useita viikkoja sen jälkeen, kun viheriöt pistettiin kiiinni. Sama toistui tänä keväänä.

"Keskiviikosta perjantaihin Linna Golfiin sitoutuneet pelaajat ovat päässeet jo korkkaamaan kesäviheriöt. Pyrimme rakentamaan Vanajanlinnasta ympärivuotisen resortin. Golfkauden pidentäminen on yksi keinoista", kertoo toimitusjohtaja Esa Honkalehto.

Yleisin ajankohta avaamiselle on ollut äitienpäivän viikonloppu.

Vappupäivänä Linna Golfissa pelataan avoin scramble-kisa, jonka jälkeen noin kello 15.00 kentälle pääsevät omat ja green feellä pelaavat. Sunnuntain varaustilanne on myyjän kannalta erinomainen, iltapäivällä on kuitenkin vielä tilaa.

"Talvehtiminen meni oikein hyvin. Jääpoltetta ei ole viheriöillä, ei myöskään lumihometta. Jo pelanneilta palaute on ollut erittäin positiivista.  Saamme mainion lähdön kauteen, joka ennakkomyynnin osalta näyttää hyvin vilkkaalta."

Kasvojen kohotusta palveluja ja puitteita parantamalla

Honkalehto painottaa varhaisemman avaamisajankohdan ja talvigriineille pelaamisen olevan kädenojennus omille pelaajille.
"Vieraspelaajat ja ryhmät, yritykset ovat luonnollisesti merkityksellisiä kohderyhmiä, toukokuussa viikolla pääosa pelaajista on kuitenkin omia."

Linna Golfissa nostetaan palvelun tasoa sisäpihan uudella kivetyksellä,  sekä pukuhuonetilojen uudelleen järjestelyillä, jotka tuovat käytännössä lisää väljyyttä. Golfkautokantaa on uudistettu. 

 Keittiömestarina Vanajanlinnassa Mika Jokelan jälkeen aloittanut Kasper Mäkinen tuo myös uusia tuulia ravintolan ruoka- ja juomavalikoimiin.
"Ravintolatilojen kalustusjärjestelyja ja sisustusta on uudistettu. Tavoite on tehdä siitä osittain lounge-tyyppinen kokonaisuus."

Mustat tiiauspaikat tulivat, siniset poistuivat

Linna Golfissa on ensimmäistä kertaa käytössä mustat tiiauspaikat, joilta pelattava mitta on kortissa 6 624 metriä. 
Käytännössä ne tulevat entisten valkoisten merkkien paikoille ja pituuksille.

Valkoisilta pelattava matka on jatkossa  5965 metriä, joka puolestaan oli aiemmin kortissa merkitty keltaisten mitaksi.
Tässä tullaan varsinaisen pihvin ääreen. Todellisuudessa keltaisilta pelattu matka on ollut kentän avaamisesta, elokuusta 2005 alkaen merkittävästi tätä mittaa lyhyempi.

Merkittävin uudistuksista onkin se, että siniset merkit poistuvat kokonaan, ja keltaiset merkit tulevat niiden kohdille.
Keltaisilta pelattuna kortin mitta on jatkossa 5 663 metriä
Punaiset ovat entisillä mitoillaan, 4959 metriä.

"Sinisten tiiauspaikkojen käyttö oli kovin pientä. Niin se vaan on, että suomalaista miestä on vaikea saada pelaamaan merkeiltä, jotka mielletään naisille tarkoitetuiksi", Esa Honkalehto on oppinut Linna Golfissa työskennellessään.

"Tämä uudistus ohjaa pelaajia aiempaa paremmin niille mitoille, jotka heille ovat sopivia", Honkalehto kiteytttää viitaten keltaisten tiiauspaikkojen matkan lyhentymiseen.

Linna Golf