Hyppää sisältöön

Miettisen lista: Ovatko nämä Suomen viisi parasta lyhyttä par 4 -reikää?

Vierumäen Cooke-kentän 13. reikä on tyypillinen lyhyt par 4 -reikä, jossa onnistunut riskinotto palkitaan usein birdiellä. KUVA: TOMI NATRI

Lyhyet par 4 -reiät ovat parhaimmillaan todellisia risk and reward -reikiä ja golfin suola. GoGolfin Jussi Miettinen listasi viisi mielenkiintoisinta alle 300 metriä pitkää par 4 -reikää Suomessa.

Golf World -lehti julkaisi aiemmin tällä viikolla listauksen, johon se oli nostanut manner-Euroopan sata parasta golfreikää. Ilahduttavasti Suomesta listalle oli päässyt peräti neljä reikää eli yhtä monta kuin Ruotsista.

Listan laatijoita ei käy kateeksi, sillä upeita reikiä on maailma, manner-Eurooppa ja Suomikin pullollaan. Yritä niistä sitten valita sata parasta. Golf Worldin listan innoittamana rupesi itsekin listaamaan omia suosikkireikiäkin Suomessa. Työn helpottamiseksi päädyin rajaamaan yksittäiset reiät lyhyiksi, alle 300 metriä pitkiksi par 4 -rei’iksi. Jokainen niistä tekee kyseisestä golfkentästä paremman.

Jos kiinnostusta riittää ja keskustelua herää, näitä ”Miettisen listoja” voi myöhemmin tulla lisääkin erilaisin rajauksin.

Lyhyitä par 4 -reikiä pitää ripotella sopivasti

Hyvin suunnitellut ja toteutetut par-neloset ovat mielestäni golfin suola. Mitään birdie-automaatteja ne eivät voi olla, vaan epäonnistunutta riskinottoa pitää seurata rangaistus. Mutta aivan kuten suolan kanssa muutenkin, sitä ei saa olla liikaa, vaan ripotella sopivasti. Yksi tai korkeintaan kaksi lyhyttä par 4 -reikää riittää tuomaan sopivasti vaihtelua.

Usein nämä lyhyet reiät ovatkin niitä, jotka jäävät kierrokselle parhaiten mieleen. Monen huippukentän tavaramerkki onkin lyhyt ja mielikuvituksellinen par 4 -reikä, joka suorastaan kehottaa riskinottoon ja tarjoaa klubipelaajalle mahdollisuuden lyhyeen wedge-lähestymiseen, vaikka avauksen löisikin varman päälle.

On myös paljon erinomaisia lyhyitä par 4 -reikiä, jotka on suunniteltu siten, ettei viheriölle voi tai kannata juuri missään tapauksessa lähteä yrittämään avauksella, vaikka pituuden puolesta teoriassa se voisi olla mahdollista. Tällöin kyse on esimerkiksi siitä, että väylällä on dogleg jompaankumpaan suuntaan ja korkeat puut estävät oikaisun mutkan yli.

Yhtään tällaista en listalle valinnut, vaan halusin pitäytyä tällaisissa ns. riski ja palkinto -rei’issä.

Listaa lukiessa kannattaa huomioida, että en ole kaikkia kotimaisia golfkenttiä pelannut ja osan pelaamisesta on jo aikaa. Esimerkiksi uusittu Slottsbanan Ahvenanmaalla on minulta vielä kokematta, ja sieltä voisi kuulopuheiden perusteella kaksikin reikää nousta tälle listalle.

Tässä viiden reiän listani. Reiät ovat satunnaisessa järjestyksessä eli eivät paremmuusjärjestyksessä.

Kytäjän South East, 5. reikä

Pituus 203–279 metriä

Thomas McBroomin suunnitteleman golfkentän viitonen on lyhyt par 4. Paperilla helppo, mutta käytännössä näin ei ole. Lyhyt matka alamäkeen houkuttelee yrittämään avausta suoraan päälle päälle, mutta osuminen viheriöön vaatii tarkkuutta. Edessä on suuri ja syvä bunkkeri ja vasemmalla pitkää karheikkoa, johon pallo helposti katoaa. Etubunkkerin vuoksi palloa on käytännössä mahdoton rullittaa viheriölle, joten missi viheriön oikealle puolelle on turvallisin.

Draiverin vaihtoehtona on avata keskiraudalla täyden wedgen päähän tai sitten väyläpuulla, hybridillä tai pitkällä raudalla bunkkerin eteen, josta on enää lyhyt nosto viheriölle jäljellä. Riippuen lipun paikasta jompikumpi näistä olisi itselleni se fiksuin vaihtoehto, mutta usein kiusaus päästä yhdellä päälle vie voiton ja päädyn avamaan draiverilla itseni ongelmiin.

Toisin sanoen McBroom on onnistunut työssään.

Vierumäki Golfin Cooke, 13. reikä

Vierumäen Cooke-kentän 13. reikä viekottelee lyömään avauksen suoraan päälle. KUVA: LASSI PEKKA TILANDER

Pituus 184–267 metriä

Graham Cooke on Thomas McBroomin tapaan kanadalainen kenttäarkkitehti, jonka suunnittelemna Cooke-kentän layout on yksi maamme parhaista. Mikäli kentällä ei olisi ongelmia ruohon kanssa, Cooke nousisi minun listallani helposti top 5 -kenttien joukkoon Suomessa.

Cooke-kentän vahvuus on vaihtelevuus, mikä on itselleni tärkeä mittari layoutia arvioidessa. Vaikka kentän 18 väylää muodostavat yhteneväisen kokonaisuuden, ne poikkeavat toisistaan kivalla tavalla. Erityisesti vaihtelua tuo 13. reikä, joka on linnuntietä vielä lyhyempi kuin paperilla.

Haasteita kuitenkin riittää. Suuri vesieste pitää ylittää, mikäli haluaa lyödä yhdellä päälle ja vielä sen edessä olevat bunkkerit. Viheriö on leveähkö mutta syvyyssuunnassa lyhyt, joten pallo on vaikea saada pysähtymään griinille.

Ensi viikolla pidettävässä Vierumäki Finnish Challenge -kisassa pelaajille saattaa riittää jopa pitkä rauta yhdellä päälle, jos tuulee takaa. Tämä tarkoittaa sitä, että myös hyvä harrastaja voi tarttua klubitiillä draiveriin ja ottaa suunnan kohti viheriötä.

Mutta kannattaako riskiä ottaa, jos kierros on siihen asti sujunut hyvin? Tämän päätöksen kanssa saa itse kukin painia tiiauspaikalla, kun tilanne tulee vastaan.

Nordcenter, Fream 6. reikä

Nordcenterin Fream-kentän kuutonen lyödään korkealta mäen päältä meren rannalle sijaitsevalla viheriölle. KUVA: NORDCENTER GOLF

Pituus: 281–330 metriä

Nordcenterin Fream on jo käsite. Kenttä taistelee Kerigolfin kanssa Suomen vaikeimman golfkentän tittelistä. Molempia golfkenttiä yhdistää samainen suunnittelija: yhdysvaltalainen Ronald Fream.

Freamin kuudes reikä on hyvin tyypillinen risk and reward -reikä. Se on mittaansa selvästi lyhyempi, sillä avaus lyödään jyrkkään alamäkeen. Tuloskortin mitasta voi hyvin ottaa 30–40 metriä pois korkeuseron takia, joten pitkälyöntinen harrastajapelaaja kyllä onnistuessaan ylettää draiverilla tiille

Mutta ennen kuin lähtee suunnittelemaan pelitaktiikkaa saati lyömään palloa, kannattaa luoda pitkä katse Skuruvik-nimiselle merenlahdelle. Maisemat ovat vertaansa vailla sieltä korkealta mäen päältä.

Tällä väylällä vasen puoli on ojan ja sankan metsän takia se väärä puoli missata. Oikealla on bunkkereita ja puita, joiden välistä voi lyödä, koska pallo löytyy yleensä helposti ja maasto on hyvin perattua ja hoidettua karheikkoheinää. Oikean puolen bunkkerit tulevat kuitenkin jälleen peliin, kun ne pitää pienessä nostossa ylittää.

Vaihtoehtona on lyödä rauta-avaus noin sataan metriin. Etäisyyden arvioiminen korkealta lyötäessä on kuitenkin aina haastavaa. Siksi moni tarttuu mieluummin bägin pisimpään mailaan ja toivoo parasta.

Linna Golf, 11. reikä

Pituus: 281–330 metriä

Linna Golfin 11:s avataan hieman väylää ylempää, mutta viheriö on hieman nostettu ja hyvin vahvasti bunkkeroitu. Sen vuoksi viheriölle yltäminen vaatii pitkälyöntiseltäkin täydellistä onnistumista ja kovaa takatuulta. Draiverilla tähtäys kannattaakin ottaa mieluummin viheriön vasemmalle puolelle. Jos avaus on riittävän pitkä, avautuu viheriö siltä suunnalta parhaiten. Mutta riskinä on, että pallo päätyy oikealle bunkkereihin, jos lyönti vähänkin aukeaa.

Toinen vaihtoehto lyödä raudalla täyden wedgen päähän. Tässäkin on omat haasteensa, sillä vinottain väylän poikki kulkeva oja poimii kehnot osumat, ja vasemmalla puolella olevat bunkkerit ’hihaan vedetyt’ lyönnit.

Kolmas ja ehkä suositeltavin vaihtoehto onkin lyödä avaus oikealla puolella olevien bunkkerien eteen. Tässä kohtaa väylä on melko leveä, kun lyö sillä tavalla varman päälle, ettei lyönti missään nimessä jaksa bunkkereihin saakka.

Tim Lobbin suunnittelema väylä on erittäin selkeä, miellyttää silmää ja tarjoaa monta vaihtoehtoista tapaa pelata. Siksi se täyttää kaikki hyvän golfväylän tunnusmerkit.

Nokia River Golfin Rock, 6. reikä

Pituus 240–295 metriä

Nokia River Golf kärsii kokonaisuudessaan siitä, että golfkenttä jakautuu voimakkaasti kahtia.

Lassi Pekka Tilanderin suunnittelemat 11 uutta reikää reiät ovat moderneja layoutiltaan ja muotoilultaan. Seitsemän vanhaa puolestaan ihan kivoja, mutta eivät yllä lähellekään samaa tasoa kuin uudet reiät.

Mikäli koko kenttä olisi samaa tasoa kuin Tilanderin osuus, nousisi Rock mielestäni Suomen 10 parhaan golfkentän joukkoon.

Tälle listalle nousee kentän kuudes reikä, joka on kolmas Tilanderin uusista väylistä. Kyseessä on korkealta mäen päältä alas tasaiseen maastoon lyötävä reikä, joka on pitkälyöntiselle päälle lyötävissä. Pituutta keltaisilta on 270 metriä, mutta siitä saa ottaa reippaasti metrejä pois alamäen ansiosta.

Viheriö on vastaanottava, mutta vaatii korkeaa lyöntiä, sillä viheriötä suojelee yksi suuri bunkkeri edessä.

Vaihtoehtona on lyödä pitkä avaus myös viheriön oikealle puolelle, jossa on enemmän tilaa tai sitten sovinnolla rauta-avaus leveään kohtaan väylää. Tätä lyöntiä haastaa bunkkeri oikealla ja suuri vesieste vasemmalla. Vaikka väylä on leveä tässä kohtaa, ei lyöntiin kannata valmistautua huolimattomasti, vaan valita tarkka tähtäyspiste itselle sopivasta lähestymispaikasta ja pyrkiä lyömään mahdollisimman lähelle sitä.

Lisäpisteitä väylä saa hienoista pirkanmaalaisista peltomaisemista, jotka aukeavat kauniisti viheriön takana.

Miltä listani vaikutti? Oliko listalle huteja vai oletko samaa mieltä? Laita ihmeessä tämän jutun Facebook-päivitykseen oma suosikkisi tai kommentoi minun valintojani, niin saamme mielenkiintoisen keskustelun viriämään aiheen ympäriltä.

Jussi Miettinen on GoGolfin päätoimittaja ja PGA pro, joka on pelannut Suomessa noin sata eri golfkenttää.

Etsi luettavaa