Tawast Golfissa näyttää entistä paremmalta – puiden karsiminen toi valoa viheriöille

Kentän mainio kunto, laadukkaat palvelut sekä klubimiljöön kompaktius ovat Tawast Golfin vetovoimatekijöitä.
Kotoisa tunnelma ja silmää miellyttävä ympäristö ovat määritelmät, jotka allekirjoittaneelle ovat aina tulleet ensimmäisinä mieleen Hämeenlinnan kupeessa sijaitsevasta Tawast Golf & Country Clubista puhuttaessa.
Virallinen nimi golfkeskukselle kuulostaa hieman harhaanjohtavalta

”Aloittelijalle sekä vieraspelaajalle kynnys saapua Tawastiin on madaltunut huomattavasti. Pelaajakuntamme koostumus on erittäin hyvä miksaus kaikista kansankerroksista”, määrittää toimitusjohtajana 11 vuoden ajan toiminut Lauri Manninen.
Pelaamisen volyymi on kasvanut Katumajärven kupeessa sijaitsevalla kentällä edellisvuodesta peräti 45 prosenttia. Kierroksia ennakoidaan kertyvän kaudn mittaan jopa 35 000.
Koronavirus on kääntynyt Hämeenlinnassakin pelaamista huomattavasti virkistäväksi tekijäksi.
”Meidän osaltamme kentän upea kunto jo alkukaudesta on oleellinen vetovoimatekijä. Olemme saaneet etenkin 20-40-vuotiaita miehiä aktivoitua lajin pariin heille osuvilla pelioikeuksilla. Naisten osalta kasvu ei ole samaa luokkaa.”
Puiden harvennuksella maiseman parannusta ja valoa viheriöille
Parannuksia maisemallisesti on havaittavissa etenkin väylien kahdeksan, 12 ja 16 varsilla. Puustoa on harvennettu, järvelle avautuvat näkymät palkitsevat.
Tawast Golfissa on entistä enemmän happea muillakin väylillä, sillä usean viheriön ympäriltä puita on poistettu.
”Kaadettujen puiden määrä lasketaan sadoissa. Palaute on ollut erittäin positiivista.”

Klubitaloksi jo 80-luvulla muunnettu vanha talli lukeutuu ulkonäkönsä osalta maamme tyylikkäimpiin ja sisätiloiltaan toimivimpiin. Talli kuului aikoinaan Katisten kartanoon, jonka mailla golfkeskus sijaitsee.
”Sisätilat on uusittu entistä toimivimmiksi. Rakennuksesta ja sisustusratkaisuista tullut palaute vahvistaa käsitystämme, että klubitalolla viihdytään. Kentän ja klubimiljöön siisteys, pienetkin yksityiskohdat ovat erittäin merkittäviä pelaajien viihtymiseen vaikuttavia tekijöitä.
Karavaanareille oma pysähdyspaikka
Suurin osa kierrosmäärän kasvusta on Tawastissa kauden aikana muodostunut omien pelaajien toimesta.
”Vieraspelaajat ovat meille erittäin tärkeä segmentti, joiden palveluun panostamme huolella”, Manninen painottaa.

Klubitalon ravintola on jo muutaman vuoden ajan ollut golfyhtiön hallussa.
”Se on osoittautunut meille paitsi taloudellisesti myös toiminnallisesti erittäin toimivaksi ratkaisuksi. Saamme synergiaetuja henkilöstön kierrättämisen kautta. Vaikka käyttöaste kentällä on suuri, meillä on huomattavan suuria mahdollisuuksia lisätä paitsi kentän, myös klubitalon käyttöä ilta-aikaan ja viikonloppuisin.”
Tawast Golfissa on huomattu matkailuautoilla liikkuvien golfareiden määrän kasvu.
”Seuraavalla kaudella meillä on karavaanareille klubin takana, lähellä Katumajärven rantaa, omaa tilaa peruspalveluineen. Uskomme tämän tuovan lisää elämää ilta-aikoihin klubitalolle ja ravintolaan”, Manninen kertoo
Hyvää pelikautta kestää syyskuun loppupuolelle
Tawast Golfin osakkaista, pelioikeudenhaltijoista ja vieraspelaajista valtaosa on paikallisia. Merkittävä on myös Hämeenlinnan talousalueella tai sen lähistöllä kakkosasunnon omistavia. Kesämökkien kysyntä alueella on tämän vuoden aikana ollut ennätyksellisen suurta.
” Yksi tavoitteistamme onkin saada entistä suurempi osa kotimaisista golfareista tutustumaan palveluihimme. Hyviä kelejä riittää pitkälle syksyyn, Tawast Golf on merkittäväll osalle kotimaisista golfareista kohtuullisen etäisyyden päässä Syyskuun viikonloppuina meillä on suosittuja scramble-kisoja, jotka ovat myös vieraille avoimia”, Lauri Manninen vinkkaa.
Kansainvälinen tutkinto antaa perspektiiviä oman toiminnan kehittämiseen
40-vuotias Lauri Manninen lukeutuu kokeneiden golfalan johtajien joukkoon. Golfiin jo juniorina tutustunut innokas lumilautailija teki harrastuksestaan jopa ammatin, kunnes opiskelut ja caddiemasterin työt Tawastissa sekä opiskelut ammattikorkeakoulussa imaisivat hänet rinteistä viheriöille.
Manninen kävi hakemassa oppia naapurikentältä, Linna Golfin toimistopäällikön tehtävistä 2000-luvun jälkipuoliskolla, kunnes hänet nimitettiin Tawast Golfin toimitusjohtajaksi 2009.
”Viidellä paikallisella kentällä on hyvä yhteistyö, ”tiilaakso” tarjoaa golfareille palveluja laidasta laitaan tarpeiden mukaan. Hämeenlinna luokitellaan Suomessa yhdeksi parhaista golfkaupungeista. Tällä on kaupungille ja talousalueelle valtava merkitys, jota yhteisvoimin pyrimme lisäämään.”

Manninen on ainoana suomalaisena golfkentän toimitusjohtajana suorittanut Euroopan kattojärjestön (CMAE) uuden tutkinnon, kaksivaiheisen Club Management Diploman.
”On erittäin tarpeellista saada oppia ja vaihtaa kokemuksia muilla golfmarkkinoilla vaikuttavien kollegojen kanssa. Koulutuksen ja keskustelujen yksi tärkeimmistä pointeista on ollut se, että golfyhtiön toimitusjohtajan on ensisijaisesti kyettävä organisoimaan toiminta tehokkaaksi ja kouluttamaan henkilökuntansa toimivaksi kokonaisuudeksi tavoitetllun palvelutason saavuttamiseksi ”, Manninen muistuttaa.
Kolme syytä vierailla Tawast Golfissa:
-Maastoltaan ja maisemiltaan monipuolinen sekä luonteikas kenttä
–Kodikas klubitalo, joka on sisustettu tyylikkääseen tapaan
–Erinomainen sijainti Hämeenlinnan kupeessa,Katumajärven rannalla