Hyppää sisältöön

Supertähti Matilda Castrén: ”Voittoputissa toi henkistä rauhaa se, että olin aiemmin ollut painetilanteissa”

Matilda Castrén edusti ensimmäisenä suomalaisena Eurooppaa Solheim Cupissa.

GoGolfin erikoishaastattelussa Matilda Castrén palaa Solheim Cupiin ja erityisesti sen päätöspäivän jännittäviin tapahtumiin.

MAANANTAINA ILTAPÄIVÄLLÄ 18. reikää pelatessaan Matilda Castrén tiesi, että panokset ovat kovat.

Euroopan pelaajat olivat aloittaneet Solheim Cupissa päätöspäivän kaksinpelit loistavasti, mutta tulostaululla Yhdysvaltojen punainen väri oli alkanut vallata tilaa, mitä pidemmälle päivä eteni.

Nyt oltiin tilanteessa, jossa Euroopan voitto lepäisi todennäköisesti hänen ja viimeisessä ryhmässä pelanneen Tanskan Emile Kristine Pedersenin harteilla. Matildan ja Pedersenin pitäisi vähintään tasata ottelunsa, jotta eurooppalaiset saisivat viedä himoitun pokaalin takaisin mukanaan vanhalle mantereelle.

Castrén pääsi päätösreiälle yhden reiän johdossa, mutta kuten Euroopan joukkueen kapteenit olivat koko viikon ajan painottaneet: Jokainen piste ja jokainen pisteen puolikas ovat tärkeitä. Jokainen putti merkitsee.

Castrénin päätösreiän lähestyminen ei onnistunut. Pallo päätyi viheriöbunkkeriin lähelle etulippaa hankalaan paikkaan. Samaan aikaan hänen vastustajansa Lizette Salasin pallo lepäsi viheriöllä niin lähellä reikää, ettei taitava lähipelaaja ottaisi siitä kolmea puttia.

Lizette Salas on kova luu reikäpeleissä.

Lizette Salas on kova luu reikäpeleissä.

Getty Images

Pallo oli siis saatava reikään kahdella, jotta Matilda voittaisi ottelun ja tuottaisi samalla viidettä Solheim Cupia pelaavalle Salasille tämän ensimmäisen tappion kaksinpeleissä.

”Lähestymislyönti oli vastatuuleen, ja pallo hautautui vähän hiekkaan”, Matilda sanoi GoGolfille ja jatkoi: ”Mutta ei se (makuu) ollut niin paha kuin mitä se olisi voinut olla. Siinä oli onneksi jonkin verran griiniä  käytettävässä ennen reikää ja pallo tuli ulos vähän helpommin kuin mitä odotin.”

Bunkkerista Matildan pallo lensi ilmassa hieman pidemmälle kuin hän oli suunnitellut, mutta se onneksi spinnasi vähän ja pysähtyi silmämääräisesti noin 3,5–4 metrin päähän reiästä.

Kun Salas ei onnistunut birdie-putissaan, Matildalla oli mahdollisuus voittaa neljästoista ja ratkaiseva piste Euroopalle.

Tämä tiedettiin kotikatsomoissa, mutta Matilda ei ollut pelin tuoksinnassa täysin tilanteen tasalla. Jokainen putti oli kuitenkin tärkeä ja tämä olisi laitettava sisään. Hän luki viheriötä pitkään ja hartaasti caddiensä kanssa, ja he olivat yksimielisiä oikeasta linjasta.

Matilda Castrén linjaa palloa 18. reiän viheriöllä Solheim Cupin päätöspäivänä.

Matilda Castrén linjaa palloa 18. reiän viheriöllä Solheim Cupin päätöspäivänä.

Getty Images

Putti oli eittämättä hänen tähänastisen uransa merkittävin, vaikka tärkeitä putteja hän oli upottanut aiemmin tänä kesänä kaksi muutakin.

Voittaessaan kesäkuussa ensimmäisenä suomalaisena LPGA-kisan, Castrén tiesi, että hänellä oli kaksi puttia käytettävissään voittoon. Sen sijaan heinäkuussa Aura Golfissa pelatussa Gant Openissa, hän oli siinä uskossa, että par-putti olisi pakko laittaa sisään, jotta hän voittaisi kilpailun ja saisi jäsenyyden Ladies European Tourilla ja paikan Solheim Cup -joukkueeseen.

Castrén upotti tärkeän putin Turussa, ja tästä kokemuksesta hän ammensi oppia pari kuukautta myöhemmin Inverness Clubin viimeisellä reiällä.

”Kyllä siinä auttoi se, että on ollut ennenkin samankaltaisissa painetilanteissa. Se, että olen aiemmin onnistunut laittamaan tärkeän putin sisään, toi tavallaan henkistä rauhaa. Koetin vain tehdä suorituksen normaalisti, vaikka vaikea sitä (suurta panosta) oli sillä hetkellä olla ajattelematta”, Castrén myönsi.

Kaikki meni lopulta kuten piti.

Castrén laittoi pallon liikkeelle pieneen alamäkeen, jossa oli pieni breikki oikealta vasemmalle. Pallon upposi reikään keskeltä ja joukkuekaverit tulivat onnittelemaan suomalaista sankaria, jota kapteeni Catriona Matthew kuvaili tuoreeltaan televisiohaastattelussa todelliseksi supertähdeksi.

Nyt myös Matilda ymmärsi, mitä oli tullut tehneeksi.

Anna Nordqvist ja Nanna Koersz Madsen tulivat onnittelemaan ja halaamaan  Matilda Castrénia voittoputin upottua.

Anna Nordqvist ja Nanna Koersz Madsen tulivat onnittelemaan ja halaamaan Matilda Castrénia voittoputin upottua.

Getty Images

Castrénin ansiosta altavastaajana otteluun lähtenyt Eurooppa oli varmistanut sen, että kahden vuoden kuluttua Finca Cortesin kentällä Espanjan Aurinkorannikolla Eurooppa pääsee Solheim Cupiin puolustavana mestarina.

Ja jälleen kerran Matilda Castrén oli tehnyt suomalaista golfhistoriaa.

MATILDA CASTRÈN muistelee Solheim Cupia tuoreeltaan tiistaina illansuussa Suomen aikaa Chicagon lentokentällä, jossa hänellä oli välilasku kotimatkallaan. Hän puhuu puhelimeen rauhallisesti ja analyyttisesti, mutta välillä äänessä saattaa kuulla pientä liikutusta, kun hän kertaa päätösreiän tapahtumia ja koko viikon kestänyttä urakkaa.

Viikko oli rankka. Vaikka Castrén pelasi debyyttikisassaan, hän oli etukäteisveikkauksissa yksi Euroopan vahvimmista lenkeistä kahdentoista naisen muodostamassa ketjussa, jonka tavoite oli päihittää Yhdysvaltain kivikova joukkue heidän omalla maaperällään.

Castrén kantoi vastuuta paremmin kuin hyvin. Hän toi Euroopan joukkueelle kolme pistettä neljästä ottelusta. Arvostettu golfsivusto Golf.com listasi ottelun jälkeen Euroopan paremmuusjärjestykseen, ja Castrén sijoittui listalla toiseksi.

Hänen edellään oli ainoastaan Irlannin Leona Maguire, joka toi Euroopalle 4,5 pistettä. Hän oli myös ainoa eurooppalainen, joka pelasi kaikki viisi ottelua.

Castrén oli luottopelaaja myös pelikaverien mielestä. Nelinpeleihin pareja muodostettaessa kapteenisto oli kysynyt osalta joukkueen jäseniltä sitä, keiden kanssa he halusivat pelata. Castrénia olivat pyytäneet parikseen kolme pelaajaa, muun muassa Anna Nordqvist, jonka kanssa Matilda pelasikin kaikki kolme nelinpeliotteluaan.

Myös toinen Euroopan sankari Maguire oli toivonut Castrénin parikseen.

”Leona on hyvä puttaaja ja kun olemme pelattu yhdessä, olen yleensä lyönyt palloa hyvin. Hän varmaan laski, että yhtälö on hyvä ja että sillä saa hyvää tulosta aikaiseksi”, Matilda pohtii.

Matilda Castrén ja Anna Nordqvist toivat Euroopan joukkueelle kaksi tärkeää pistettä nelinpeleissä.

Matilda Castrén ja Anna Nordqvist toivat Euroopan joukkueelle kaksi tärkeää pistettä nelinpeleissä.

Getty Images

Jo nelinpeleissä Castrén näytti kyntensä. Ensimmäisenä päivänä Nordqvist ja Castrén voittivat molemmat ottelunsa. Aamulla kaatui Danielle Kangin ja Austin Ernstin muodostama pari foursomessa, jossa pelaajat lyövät palloa vuorotellen.

Iltapäivän fourball- eli bestball-pelimuodossa he rökittivät supertähti Lexi Thompsonin ja Mina Harigaen.

Lauantaina illalla jälkeen kapteeni Catriona Matthew oli kysynyt Castrénilta, jaksaisiko hän pelata myös sunnuntaina aamulla. Tällaiseen kysymykseen ei vastata kieltävästi. Samalla tuli tieto siitä, että iltapäivällä edessä olisi huilivuoro.

”Pelatessa ei väsymys ei tuntunut, koska veressä on addrenaliinia, eikä sillä hetkellä väsymystä ajattele. Mutta iltaisin väsymys tuntui, kun kaikki päivät olivat pitkiä. Me kaikki oltiin tosi väsyneitä rupeaman jälkeen”, Castrén myönsi.

”Se toi itselleni rauhaa, kun pystyin luottamaan joukkuekaveriin.”

SUNNUNTAIAAMUN FOURSOMESSA Castrén koki kilpailun ainoan tappion. Jennifer Kupcho ja Lizette Salas kehittivät kovan loppukirin pelaamalla reiät 14–17 kaksi alle parin ja voittamalla neljä perättäistä reikää. Ottelu päättyi 3/1-lukemiin.

”Pelit sujuivat hyvin Annan kanssa. Hän on tosi rauhallinen, ja meillä on samanlainen pelityyli ja lyömme aika samoja mittoja ja pientä draw’ta molemmat. Anna myös puttaa tosi hyvin ja häneen voi luottaa. Se toi itselleni rauhaa, kun pystyin luottamaan joukkuekaveriin.”

Matilda Castrénin joukkuetoveri Anna Nordqvist löi tämän vuoden Solheim Cupiin avauslyönnin.

Matilda Castrénin joukkuetoveri Anna Nordqvist löi tämän vuoden Solheim Cupiin avauslyönnin.

Getty Images

Avauspäivänä Nordqvist sai myös lyödä koko kilpailun ensimmäisen avauksen, mikä oli Castrénille helpotus. Ruotsalainen konkari osallistui jo uransa seitsemänteen Solheim Cupiin ja kantoi vastuun vaikeassa paikassa, sillä suuren yhdysvaltalaiskannattajien mekastaessa taustalla tilanne olisi ollut tulokkaalle kaikkea muuta kuin helppo.

Myöhemmin lauantaina iltapäivän fourball-pelimuodossa ykkösen avaus ei tuntunut Matildasta enää kovinkaan jännittävältä, sillä hän oli ensimmäisen ottelun aikana jo ehtinyt totuttautua Solheim Cupin ainutlaatuiseen ykkösen tiin tunnelmaan.

”Aamulla jännitti enemmän, vaikka en edes ollut itse lyömässä. Osasin jo suhtautua ja sopeutua siihen, mitä se tulee olemaan”, hän sanoi.

Yleisöä oli seuraamassa kilpailua enemmän kuin mihin Matilda Castrén on urallaan tottunut – ja itseasiassa enemmän kuin koskaan aiemmin Solheim Cupissa.

Järjestäjät ilmoittivat, että katsojia oli kaikkina päivinä yhteensä peräti 130 000. Siinäkin mielessä etu oli yhdysvaltalaisilla, että koronapandemian aiheuttamien matkustusrajoitusten vuoksi vain murto-osa yleisöstä kannatti Eurooppaa.

”Aikamoista USA-tsemppiä se oli koko ajan. Meitä tulokkaita varoitettiin etukäteen, että katsojat tulevat olemaan aika meluisia. Ei siinä auttanut muuta kuin laittaa mute-näppäin päälle, varsinkin kun maanantaina iltapäivällä kaikki huusivat USA:ta ja Lizetteä. Se alkoi jossain vaiheessa pikkaisen ärsyttää ja tulla korvista ulos”, Matilda myönsi.

Lopulta Matilda onnistui vaimentamaan häikäisevällä putillaan lopullisesti kotiyleisön.

”Kun voitin sen matsin, katsojat lähtivät samantien pois”, hän totesi.

Euroopan voittolukemat olivat lopulta 15–13, kun myös Tanskan Pedersen onnistui voittamaan viimeisen ottelun. Tämäkin ottelu päättyi vasta päätösreiällä.

Matilda Castrénin ottelut Solheim Cupissa 2021

PALKINTOSEREMONISSA VOITTOPOKAALI ojennettiin Euroopan joukkueen kapteenille Catriona Matthew’lle aivan kuten kaksi vuotta aiemmin Skotlannissa. Sen jälkeen pokaali kiersi pelaajalta pelaajalle.

Joukkuekuvassa ottelun ratkaisevan pisteen ottanut Matilda sai kunnian kannatella pokaalia käsissään.

Kun virallinen osuus oli ohi, Euroopan joukkue juhli voittoa omien kesken Euroopan joukkueen illalliskabinetissa. Matildan osalta billeet loppuivat aikaisen paluulennon ja kisaväsymyksen vuoksi puoliltaöin.

”Kyllä siellä jotkut juhlivat aika myöhään”, hän paljasti.

Kuten on jo moneen kertaan todettu, Solheim Cup -joukkueeseen Matilda Castrén oli ehtinyt haaveilla pääsystä Solheim Cupiin juniorivuosista saakka. Näin jälkikäteen onkin pakko kysyä, vastasiko kokemus suuria odotuksia.

”Kyllä vastasi. Viikko oli huikea ja unelmien täyttymys. Se, että sai kolme pistettä tuotua Euroopalle, oli enemmän kuin olisi voinut toivoa”, hän sanoi.

Voiton ja voittoputin lisäksi hän ystävystyi monien tähtipelaajien kanssa.”Aika paljon oli uusia tuttavuuksia, en tuntenut kuin muutaman etukäteen. Tulimme tosi hyvin toimeen keskenämme, ja meillä oli huikea joukkuehenki ja fiilis porukassa. Tuntuu siltä, että olisin tuntenut kaikki jo ennestään”, hän kuvailee.

Voiton jälkeen otetussa joukkuekuvassa Solheim Cupia pitää hyppysissään Matilda Castrén.

Voiton jälkeen otetussa joukkuekuvassa Solheim Cupia pitää hyppysissään Matilda Castrén.

Getty Images

ENSIMMÄISENÄ SUOMALAISENA Solheim Cup -edustajana ja LPGA-voittajana Matilda Castrén on ollut raivaamassa tietä suomalaisille tulevaisuuden lupauksille ja osoittanut, että pohjoisesta maasta on mahdollisuus nousta lajin ehdottomalle huipulle.

Millaisia terveisiä hän haluaa lähettää tuleville matildacastréneille? Onko Solheim Cup asia, josta kannattaa unelmoida?

”Ehdottomasti. Pitkään en olisi uskonut, että se toteutuu kohdaltani, mutta nyt tiedän, että vain taivas on rajana omille unelmille, jos vaan jaksaa tsempata ja tehdä töitä sen eteen”, hän sanoo.

Se on hyvin sanottu ja tähän on myös aika lopettaa haastattelu ja laskea Castrén jatkamaan kohti viikon mittaista lomaa, jonka hän aikoo viettää ilman golfmailoja Montanan osavaltiossa sijaitsevassa Yellowstonen kansallispuistossa. 

Unelmansa elämistä Matilda jatkaa syyskuun lopulla Walmart Arkansas Championshipissa. Siellä Matilda Castrénin suorituksia Solheim Cupin ratkaisseena pelaajana seurataan entistäkin tarkemmin.


Euroopan joukkueen pelaajat

Leona Maguire: 4,5 pistettä (5 ottelua)
Matilda Castrén 3 pistettä (4)
Emily Kristine Pedersen 3 pistettä (4)
Mel Reid: 2,5 pistettä (4)
Anna Nordqvist: 2,5 pistettä (4)
Charley Hull: 2 pistettä (4)
Celine Boutier: 1,5 pistettä (3)
Georgia Hall: 1,5 pistettä (4)
Nanna Koerstz Madsen: 1,5 pistettä (3)
Madelene Sagström: 1 piste (3)
Carlota Ciganda: 1 piste (3)
Sophia Popov: 0 pistettä (3)


Etsi luettavaa