Hyppää pääsisältöön
Euroopan voiton varmistaneen Matilda Castrénin tarina Solheim Cupin sankariksi herätti kiinnostusta eri puolilla maailmaa.
Getty Images / Ruutukaappaus

Etusivut uusiksi – näin Matilda Castrén valloitti golfmediat maailmalla

Viime yönä Solheim Cupin ratkaissut Matilda Castrén nousi näkyvästi esille maailmalla golfmedioissa ja myös yleismedioissa Euroopan puolella.

Monen kansainvälisen sivuston etusivu meni myöhään eilen uusiksi, kun Matilda Castrénin Inverness Clubin 18. reiällä upottaman vajaan neljän metrin putin jälkeen varmistui se, että Eurooppa oli kaatanut Yhdysvallat haasteottelussa.

Esimerkiksi maailman suurin golfmedia Golf Digest nosti Matildan putin jälkeisen tuuletuksen pääkuvakseen Solheim Cupia koskettaneessa uutisessaan.

"Tulokas Matilda Castrén oli avainasemassa, sillä upottamalla 12 jalan par-puttinsa 18. reiällä hän onnistui pitämään yhden reiän johtonsa Lizette Salasia vastaan varmistaen Euroopalle sen 14. pisteen ja tasapelin, mikä tarkoitti sitä, että pokaali säilyisi Euroopassa seuraavan kahden vuoden ajan", Golf Digest kirjoitti.

Eurooppa teki sen jälkeen, Golf Digest otsikoi uutisensa.

Golf_Digest.jpg

Matilda Castrén pääsi Golf Digestin etusivun pääkuvaan.
Matilda Castrén pääsi Golf Digestin etusivun pääkuvaan.
Ruutukaappaus

Eurooppaa pidettiin etukäteen altavastaajina ottelussa – aivan kuten kaksi vuotta sitten – mutta niin vain eurooppalaiset onnistuivat kukistamaan ennakkosuosikit myös vieraskentällä.

Myös toinen suuri amerikkalainen golfsivusto Golf.com nosti Matildan etusivulleen ja otsikoi uutisensa näin:

"Olé! Castrén tienasi ratkaisevan pisteen, kun Eurooppa löi Yhdysvallat ja voitti Solheim Cupin Amerikan maaperällä"

golfcom.jpg

Matilda Castrén kasvot tulivat tutuiksi eilisen superputin jälkeen myös Golf.comin lukijoille.
Matilda Castrén kasvot tulivat tutuiksi eilisen superputin jälkeen myös Golf.comin lukijoille.
Getty Images

Uutisessa korostettiin sitä, että vielä pari kuukautta sitten Matilda Castrénilla ei edes ollut mahdollisuutta päästä mukaan Euroopan joukkueeseen, koska hän ei ollut Ladies European Tourin jäsen, mikä on edellytys valintaan.

"Kello teki työtä häntä vastaan, mutta Castrén löysi ratkaisun: hän matkusti kotimaahansa Suomeen Gant Openiin ja voitti 54 reiän kilpailun, ansaitsi LET:n jäsenyyden ja Solheim Cup -kelpoisuuden siinä samalla", Golf.com kirjoitti.

Myös länsinaapuri Ruotsin ykkösgolfmedia Svenskgolf.se nosti suomalaisen Solheim Cupista kertoneen uutisen pääkuvaansa. Kuvassa Matilda juhlii Ruotsin Madelene Sagströmin kanssa. Myös Sagström kaatoi maanantain kaksinpelissä vastustajansa.

Matilda_Castren_Sagstrom.jpg

Matilda Castrén ja Madelene Sagström voittivat maanantaina kaksinpelinsä.
Matilda Castrén ja Madelene Sagström voittivat maanantaina kaksinpelinsä.
Ruutukaappaus

Myös brittiläisissä medioissa Castrénin uskomaton suoritus sai ansaittua huomiota. Englantilainen The Times -korosti otsikossaan Castrénin rautahermoista suoritusta.

times.jpg

Times-lehden urheiluosaston etusivulla poseeraa Matilda Casrén Solheim Cup -pokaalin kanssa.
Times-lehden urheiluosaston etusivulla poseeraa Matilda Casrén Solheim Cup -pokaalin kanssa.
Ruutukaappaus

"Castrénin hermot pitivät, kun Eurooppa voitti cupin jälleen", lehti otsikoi.

The Guardian -lehti puolestaan korosti, että Castrénin nopeaa nousua golfmaailman huipulle.

"Vielä reilu vuosi sitten, Castrén ei ollut onnistunut sijoittumaan 15 parhaan joukkoon millään ammattilaiskiertueella."

Sen sijaan suuret yhdysvaltalaiset mediatalot eivät Solheim Cupia juurikaan noteeranneet. Esimerkiksi maan suurimmat sanomalehdet New York Times, Wahington Post ja LA Times eivät olleet kirjoittaneet lauantaista maanantaihin pelatusta haasteottelusta riviäkään.