Hyppää sisältöön

Rory McIlroy ei havainnut uuden putterin poikkeavuutta aikaisempaan – caddie lyhennytti varren yllättävässä paikassa

Rory McIlroy huomasi vasta kaksi kisakierrosta pelattuaan, että uuden putterin varsi oli edellistä merkittävästi pidempi. KUVA: GETTY IMAGES

Rory McIlroy lähetti caddiensä lyhentämään putteria kesken kilpailun.

Rory McIlroy vaihtoi St. Jude Champiomshipiin putteria. Perusteluksi maailmanlistan kakkonen antoi mediatilaisuudessa sen, että ”halusi saada jotain uutta näkymää silmiensä eteen viheriöillä”.

Lausahdus on hivenen sarkastinen, sillä McIlroy turhautuu puttipeliinsä varsin usein.

McIlroy otti autotallistaan matkaan pari uutta kulmarautaa, joista Scotty Cameron Phantom X 5.5 tuli valituksi.

”En juurikaan ehtinyt testata puttereita ennen kisan käynnistymistä”, hän myönsi lauantain kierroksen jälkeen.

Olisi ehkä kannattanut, sillä kahden ensimmäisen kierroksen aikana McIlroy koki, että hänen oikea kätensä on puttiasennossa poikkeuksellisen korkealla.

”Käynnistän puttirutiiinin aina tarttumalla oikealla kädellä grippiin. Perjantain kierroksen jälkeen vertasin käyttööni ottamaa Scotty Cameronia TaylorMaden Spideriin, jonka jätin bägin ulkopuolelle.”

”Cameronin varsi oli noin puoli tuumaa pidempi (1,27 cm)”, hän havaitsi.

Sitä, että McIlroy ei tätä eroa huomannut, tuntuu todella kummalliselta.

Apu löytyi golfliikkeestä

Kisojen yhteydessä pelaajia välineasioissa auttavat ja varustavat välinerekat olivat normitapaan jo keskiviikon aikana poistuneet kohden seuraavaa kisakohdetta.

McIlroy lähetti caddiensä Harry Diamondin etsimään apua paikallisesta golfliikkeestä. Varren lyhentäminen ei kestänyt kauaa. Lavan pohjaan lisättiin sopiva määrä painoa, jotta mailan tasapaino pysyisi alkuperäisellä tasolla.

McIlroyn puttipeli (+0,01) parani tilaston mukaan vain rahtusen kahden ensimmäisen keskiarvoon (-0,030).

McIlroy (67-66-68,-9) jakoi ennen päätöskierrosta kuudetta sijaa edellään Lucas Glover (-14), Taylor Moore (-13), Tommy Fleetwood (-12), Max Homa (-11) ja Jordan Spieth (-11).

Voitto olisi nostanut McIlroyn maailmanlistan ykköseksi. Hän kuitenkin jäi lyönnillä uusinnasta, jossa olivat vastakkain Glover ja Patrick Cantlay. Kilpailu ratkesi jo ensimmäisellä uusintareiällä Gloverin eduksi.

Kalenterivuoden 2023 aikana McIlroy on voittanut kahdesti, Dubaissa sekä Skotlannissa.

Tulospalvelu

Etsi luettavaa