Hyppää sisältöön

Lucas Gloverin pöljä jakso tuotti toisen perättäisen voiton: ”Olen ollut liian jääräpää antaakseni periksi”

Lucas Glover on noussut kuuden viimeisen kisansa menestyksillä maailmanlistan sijalta 166:s jo 30:n ensimmäisen joukkoon. KUVA: GETTY IMAGES

Lucas Gloverin toinen perättäinen ykköstila tuli FedEx St. Jude Classicissa häkellyttävän kovan taistelun ja uusinnan kautta, jossa ottavana osapuolena oli Patrick Cantlay. Rory McIlroy ja Tommy Fleetwood jakoivat kolmatta sijaa.

PGA Tourin kauden toisen puoliskon sensaatioksi on noussut 43-vuotias Lucas Glover, joka johti Tourin ensimmäistä finaalikisaa putkeen perjantaista neljännen kierroksen viimeisille väylille asti.

Kun hän löi pallonsa 14:lla veteen, näytti Gloverin peli ja voitto karkaavan käsistä.

Konkarin peli ei ollut enää parhaimmillaan, mutta hän selvitti lähipelillä ja erityisesti loistavilla puteilla itsensä kuin ihmeen kautta uusintaan.

Veteen lyömisen jälkeen Glover piti mahdollisuutensa elossa upottamalla kymmenmetrisen bogey-putin.

Kuudella viimeisellä Glover säkitti kolme puttia 3-10 metrin matkoilta. Hän oli kisan scrambling-tilaston paras (23/26)

Sunnuntaina päivän parhaan tuloksen (-6) tehnyt Patrick Cantlay menetti mahdollisuutensa voittoon uusinnan ensimmäisellä reiällä upottamalla avauksensa vesiesteeseen.

Kuin kohtalon ivaa oli se, että Cantlay oli voittanut viidestä viimeisestä FedEx Cupin finaalikisasta kolme. Nyt hän jäi kakkoseksi.

Suurin voitto sitten U.S. Openin 2009

Lucas Gloverin uran ylivoimaisesti komeimmat juhlaviikot ovat meneillään.

Hän voitti U.S. Openin kaudella 2009, ja oli saman vuoden elokuussa viides PGA Championshipissa. Tässä vaiheessa Gloveria odotettiin nousevan niiden pelaajien joukkoon, jotka kisaavat voitoista majoreissa tasaiseen tahtiin seuraavan vuosikymmenen aikana.

Toisin kävi. Menestyskulku majoreissa päättyi tässä vaiheessa kuin seinään.

Viimeisten 14 vuoden aikana Glover on pelannut 32 majoria, joissa karsiutumisia on 19. Paraskin sijoitus jakson aikana on 12.

Hän saavutti kymmenen vuoden tauon jälkeen neljännen PGA Tourin voittonsa kaudella 2021. Tämän jälkeen meno oli taas vaatimatonta, kunnes Glover vaihtoi pitkään putteriin kuluvalla kaudella.

“Olen melkoinen jääräpää. Lopettaminen ei tullut missään vaiheessa edes mieleeni”, Glover muistutti sunnuntain voittonsa jälkeen.

”Yli kymmenen vuoden ajan olin alisuorittaja kentillä ja tiedostin sen hyvin. Kaikki johtui onnettomasta putista (jipsistä).”

”Ongelman ratkaisu vaati sitkeyttä, kovapäisyyttä. Lopulta myös kovaa päätöstä vaihtaa pitkään putteriin.”

Ryder Cup debyytti 43-vuotiaana Roomassa?

Jos joku olisi vakavissaan veikannut kesäkuun lopussa vaatimattomasti sujuneen alkukauden jälkeen Gloverin voittavan kahdesti peräkkäin, ja nousevan vahvaksi ehdokkaaksi Ryder Cupiin, häntä olisi pidetty melkoisena golfromantikkona.

Sunnuntain voiton jälkeen se on täysin mahdollista miehelle, jonka lyöntipelin vahvuus on ollut hämmästyttänyt heikonkin kymmenvuotisjakson aikana.

”Kaikki jotka ovat kuunnelleet hänen lyövän palloa tietävät, että Lucas Glover on (osuman äänen puhtauden perusteella) erilainen”, ylisti Max Homa kilpakumppaniaan, jonka kanssa hän saattaa suorittaa syyskuussa Ryder Cup -debyyttinsä Roomassa.

Mikäli Glover joukkueeseen valitaan, on hän takuulla ensimmäinen, jolla on majoreista 14 vuoden täysin kuiva jakso meneillään.

Kuiva ja ennätyksellinen jakso PGA Tourin voittojen osalta on käynnissä myös Tommy Fleetwoodilla. Mainiosti pelannut englantilainen jäi lyönnin päähän kolmanneksi.

Tämä oli 23:s kilpailu PGA Tourilla, jossa Fleetwood on ollut sijoilla 2-5. Se on Tourin ennätys viimeisen 40 vuoden aikana pelaajille, jotka eivät ole kyenneet yhtään kisaa PGA Tourilla voittamaan.

Rory McIlroyn putterin varren lyhennys toi tulosta

Rory McIlroy vaihtoi Memphisin kisaan putteria. Vasta kahden kierroksen jälkeen hän havaitsi, että poikkeuksellinen tunne oikean käden tilasta alkuasennossa johtui 1,27 senttiä pidemmästä varresta.

McIlroy lyhennytti varren paikallisessa golfvälinemyymälässä.

Sattumaa tai ei, kahtena viimeisenä päivänä Strokes Gained -tilasto oli kierrosta kohden lyönnin plussan puolella, ennen sitä (-0.30) miinuksella.

Merkilliseltä tuntuu, että McIlroy ei havainnut uuden putterin varren poikkeavuutta sillä ennen kisaa harjoitellessaan.

Rory McIlroylla on lukuisista hyvistä yrityksistä huolimatta kuluvalla kaudella vielä voitto USA:ssa saavuttamatta.

Tulospalvelu

Etsi luettavaa