Roope Kakon menestysresepti Vierumäellä: ”Lähestymisiin lisää tarkkuutta”

Teemu Tyry
Roope Kakko haki tiistai-iltana virettä rautalyönteihinsä nuoremman poikansa Kaapon kanssa Vierumäen Cooke Coursen rangella. Kolminkertainen Challenge Tour -voittaja odottelee kuumeisesti Norjaan välilennon aikana jäänyttä bägiään saapuvaksi kisapaikalle.
Roope Kakolle torstaina käynnistyvä Vierumäki Finnish Challenge on juhlakisa, järjestyksessään 250:s haastajakiertueella.
Hän voitti heinäkuussa 2004 ensimmäisen pelaamansa Challenge Tour -kisan Espoossa amatöörinä, toisen Omanissa 2013 ja kolmannen Madeiralla 2015, pääkiertueen ja haastajakiertueen yhteiskisassa.
Madeiran ykköstila toi vahvan kortin DP World Tourille, josta hän kuitenkin putosi pian CT:lle.
Kaudesta 2017 eteenpäin Kakko on sijoittunut keskimäärin yhden kerran kaudessa kärkikymmenikköön. Menestys ei ole ollut odotettua, mutta konkari uskoo edelleen eväiden riittävän nousuun DP World Tourille.
Vierumäellä hän on pelannut usein vahvasti. Kun tiistai-illan mediatilaisuudessa Kakko arvioi mahdollisuuksiaan tulevassa kisassa, ajatuksissa oli monimuotoista puntarointia ja harkintaa.
”Tällä kaudella olen kerran jo ollut voittotaistossa. Oli hyvä fiilis ja luotto päällä, vaikka jäinkin lopulta kuudenneksi kaksi lyöntiä kisan ykköselle hävinneenä.”
”Hyvää lämmintä kisaviikkoa ei saa pakottamalla esiin. Omalla kohdallani merkityksellisintä olisi saada lähestymiset, wedge-peli erityisesti kuumemmaksi. Voittaminen on tietysti takaraivossa toiveena, mutta ei pakonomaisena ajatuksena”, Kakko analysoi.
Pian mediatilaisuuden jälkeen Kakko lähti nuoremman poikansa Kaapon kanssa rangelle treenaamaan.

KUVA: TEEMU TYRY
”Vierumäelle on aina mukava tulla. Asumme tämän viikon kentän laidalla, kaikki oleellinen on käden ulottuvilla. Iltatreeni pojan kanssa on hieno yhteinen kokemus.”
Edellisessä kisasssaan Skotlannissa karsiutuneen Kakon bägi jäi matkalle, mutta se paikallistettiin jo lauantaina Norjaan lentokentälle, jossa Kakko vaihtoi konetta.
”Toivottavasti mailat tulevat ajoissa, varamailavarastoni ei ole kovin runsas.”
Odotettavissa kovaa tulostasoa
Roope Kakko sekä mediatilaisuuden toinen haastateltava Lauri Ruuska olivat yhtä mieltä siitä, että tulostaso kisassa tulee olemaan erittäin kova.

”Viheriöiden toivoisin olevan kisapäivinä tiistaita kovempia pinnoiltaan. Cooke Course pelataan melko lyhyenä. Mikäli viheriöt ovat pehmeitä, menee kisa melkoiseksi tikkataulugolfiksi.”
”Parhaimmillaan tämä kenttä on silloin, kun viheriöt ovat kovia, joten toivoisin kilpailun johdon virittävän niihin lisää haastetta jyräämisen mahdollistamin keinoin”, Ruuska viestitti.
Ruuska oli Kakkoa rohkeampi tulevan kisan tavoitteita asettaessaan.
”Olen pelannut viimeisten viikkojen aikana varsin vahvasti. Voittaminen on mielestäni täysin mahdollista. Jossain vaiheessa se tälläkin tasolla tulee. Puttaaminen on Vierumäellä isossa roolissa. Viheriöillä tekemiseen on kasvanut menestysviikkojen aikana taas vahva itseluottamus.”
Kokeneilla konkareilla vahva osanotto
Suomalaisia on mukana 17.
Heidän lisäkseen yleisöä viihdyttää toukokuussa 56 vuotta täyttänyt Ruotsin passin omaava Jarmo Sandelin.
Viidesti European Tourilla voittanut Sandelin edusti Eurooppaa vuoden 1999 Ryder Cupissa. Imatralla syntynyt ja suurimman osan elämästään Tukholmassa asunut Sandelin pelaa enimmäkseen European Senior Tourilla (Legends Tour).
Kilpailun ensimmäisenä varamiehenä on Sandelin poika, Lucas Sandelin.
Vaikka Challenge Tourin kärkimiehistä vain murto-osa on mukana, pelaajalistalta löytyy lukuisia menestystä pääkiertueelta sekä Challenge Tourilta saavuttaineita pelaajia.
Kuusi kertaa CT:lla voittanut Benjamin Hebert voitti tiistain pro-amin tuloksella (64,-8) varsin vakuuttavan pelin tuloksena.
Menestyjiksi voivat Hebertin lisäksi nousta kovan rutiinin ja menestystäkin DP World Tourilla keränneet Ricard Karlberg, Kristoffer Broberg, Lee Slattery, Lorenzo Gagli sekä Steven Brown.
”DP World Tourilta pudonneet pelaavat vähättelivät mielestäni aiemmin haastajakiertuetta. Nykyään he tulevat kisoihin keskimäärin huomattavasti paremmalla asenteella taistelemaan paikastaan auringossa”, Roope Kakko arvioi.
Varsinaisessa kilpailussa kentän yhdeksäs reikä pelataan par-nelosena, jollainen se mitan osalta on ollut käytännössä aiemminkin.
Tiistana Hebert löi taaimmalta tiiauspaikalta avauksensa 145 metrin päähän viheriön keskipisteestä. Alamäkeen pelattava toinen lyönti ei vaatinut ranskalaiselta wedgeä suurempaa työkalua.
Vierumäki Finnish Challenge, osallistujat