Hyppää sisältöön

Naisten euro oli edellisessä pääkiertueiden yhteiskisassa kisassa 28 senttiä – kentän säätäminen tasapuoliseksi haasteena Halmstadissa

Menestys kulkee golfissa aalloissa. Sanna Nuutinen on neljän karsiutumisen putkessa ennen Saksan kilpailua KUVA: LET

LET:n parhaimmisto pelaa jo viidennen kerran yhteiskilpailun miesten kiertueiden kanssa. Kaikissa aiemmissa voittaja on ollut mies. Edelliskaudella Ruotsissa DP World Tourin pelaajat kahmivat palkintorahoista 78,3 prosenttia.

Volvo Car Scandinavian Mixed -kisa käynnistyy torstaina Ruotsin maineikkaimpiin kuuluvan Halmstad Golf Clubin kentällä

Mukana on 156 pelaajaa, naisia ja miehiä molempia 78.

Näistä seitsemän on suomalaisia, viisi naista ja kaksi miestä.

Kilpailun emäntä ja isäntä ovat vastikään Ruotsin golfin Hall of Fameen nimetyt Annika Sörenstam ja Henrik Stenson.

Sama duo oli nostamassa pystyyn 2021 ensimmäistä eurooppalaista versiota yhteiskisasta.

Ladies European Tour on ollut osapuoli kaikissa neljässä yhteiskisassa.

Päänavaus tehtiin jo keväällä 2019, jolloin LET, Challenge Tour ja Euroopan seniorikiertue, Legends Tour pelasivat samassa sarjassa Jordaniassa.

Ruotsi järjesti 2021 LET:n ja DP World Touri yhteiskisan, Scandinavian Mixed hosted by Annika & Henrik kesäkuussa 2021.

Asian Tourin ja LET:n pelaajat mittelivät taitojaan Thaimaan Bangkokissa huhtikuussa 2022 kahdessa perättäisessä kilpailussa.

Kiertueiden ja pelaajien kokemukset yhteiskisoista ovat julkisuuteen annettujen kommenttien perusteella olleet varsin positiivisia.

Myös yleisön ja median kohdistama huomio tapahtumiin on ollut suurempaa kuin normikisoihin.

Palkintorahojen jakauma vaarallisesti kallellaan

Hyvin vähälle huomiolle jäi edellisvuoden Ruotsin kisassa se, kuinka musertavan ylivoimaisia miehet olivat tuloslistan kärkipäässä ja kokonaisansioissa.

Miljoonan euron potista miehet kuittasivat noin 783 000 euroa, naiset 217 000.

Miesten ansiot olivat siis 3,6 kertaiset naisten vastaaviin. Naisten euro jäi palkkavertailussa 28 senttiin.

Voiton vei Pohjois-Irlannin Jonathan Caldwell. Naisista Alice Hewson oli kolmas, Olivia Cowan kymmenes.

Sanna Nuutinen jakoi naisten kolmatta sijaa jääden kokonaiskisassa sijalle 18.

Yhdessä kisassa tällainen epätasapaino on vielä inhimillistä, mutta kolmessa muussa yhteiskisassa kupletin juoni on ollut lähes sama.

Kuluvalla kaudella Bangkokissa pelatuissa Asian Tourin ja LET:n yhteiskisoissa naiset jäivät vastaavalla tavalla jalkoihin.

Ensimmäisessä kilpailussa paras LET:n edustaja Michele Thompson oli kymmenes.

Maja Stark (vas.) voitti kisan kakkosen Linn Grantin neljälllä lyönnillä
Maja Stark(vas.) ja Linn Grant ovat Ruotsin golfin suurimpia tulevaisuuden lupauksia.
KUVA: LET

Toisessa kisassa päätään nosti toiseksi sijoittunut Ruotsin Maja Stark, joka oli LET:n pelaajista kuitenkin ainoa kärkikymmenikössä.

Suomalaisten menestys jäi Thaimaan kisoissa keskimääräistä heikommaksi. Tiia Koivisto oli ensimmäisessä 19:s, Ursula Wikström selvisi toisessa ainoana suomalaisena jatkoon, sijoitus 65:s.

Kokonaispoteista miesten osuus oli Thaimaassakin huomattavasti naisia suurempi.

2019 Jordaniassa pelattu kolme kiertueen kisa (LET, CT, Legends Tour) jätti naiset niinikään pienille rahoille.

Meghan Maclarenin vahva panos, toinen sija toi LET:n väelle lohtua.

LET:n osallistujien osuus 350 000 euron palkintopotista oli lähes tarkalleen viidesosa.

Challenge Tourin ja Legends Tourin pelaajat ansaitsivat pelaajaa kohden kaksinkertaisen määrän euroja.

Naisten euro kutistui Jordaniassa miehiin verrattuna 50 senttiin.

Alex Noren suurin suosikki

Alex Noren on voittanut DP World Tourilla kymmenen kisaa, joista kaksi kotimaassaan. Edellinen ykköstila on Ranskan avoimista 2018.
KUVA: GETTY IMAGES

Torstaina käynnistyvä kisa on ruotsalaisen golfin merkittävin tapahtuma kaudella 2022.

Numerolappu rinnassa on Henrik Stensonin lisäksi edellisviikolla US Openissa karsiutunut Annika Sörenstam.

Yllättävää kyllä, viimeisten vuosien aikana varsin vaatimattomasti menestynyt Stenson on nostettu ykkössuosikkien joukkoon Alex Norenin, Alexander Björkin ja Edoardo Molinarin jälkeen.

Naisista suurin huomio kohdistuu urallaaan hurjassa nousukiidossa oleviin Maja Starkiin, Linn Grantiin, Pia Babnikiin, sekä amatööri Ingrid Lindbladiin, joka oli US Openissa 11.

Suomalaisista ovat mukana harjoitustaukoa pitänyt Sanna Nuutinen, Tiia Koivisto, Noora Komulainen, Ursula Wikström, Emily Penttilä, Tapio Pulkkanen sekä Sami Välimäki.

Palkintopotti (1,88 milj. €) on lähes kaksinkertainen edellisvuoteeen nähden.

Järjestäjien haaste sille, että tuloslistan kärjessä olisi tasaisesti naisia ja miehiä on edellisvuoden tulosluettelon perusteella melkoinen.

Toinen perättäinen miesten dominointi herättäisi kriittistä keskustelua muuallakin kuin tasa-arvon mallimaassa Ruotsissa.

Elisa Viihde Viaplay näyttää kisan kaikki neljä päivää suorana.

Lue lisää: Golfia televisiossa

Tulospalvelu

Etsi luettavaa