LPGA vai LET ? – Sanna Nuutisen työpaikka ratkeaa sunnuntaina karsintafinaalin päättyessä

Nuutinen (-6) on nipistänyt tuloksensa kahden viimeisen kierroksen kolme alle parin (71-70), ja on kahden lyönnin marginaalilla rajan oikealla puolella.
Sanna Nuutinen on parantanut tulostaan Highland Oaksin golfkeskuksessa pelattavassa LPGA:n karsinnan toisessa osiossa lyönnillä kierrosten edetessä (72-71-70)
Ote18-reiän Highland-Marshwood yhdeksikköjen yhdistelmästä vaikuttaa siis hyvältä.
Ensimmäisellä näistä kierroksista (koko karsinnan viides) Nuutisen sijoitus putosi helppojen olosuhteiden vuoksi 45:n heikommalle puolelle.
Perjantaina ja lauantaina tulostaso on ollut heikompi ja Nuutisen sijoitus on parantunut.
Ennen viimeistä kierrosta Nuutinen(-6) on jaetulla sijalla 34:s viiden muun pelaajan kanssa.
Mikäli olosuhteet ja keskimääräiset tulokset pysyvät lauantain tasolla, jatkopaikka irtoaisi nykyiselläkin yhteistuloksella -6, mahdollisesti lyöntiä heikommallakin.
Kaasua on kuitenkin syytä painaa sopivasti, sillä kirikierroksella tapahtuu karsinnoissa melkoisia nousuja ja sulamisia.

Kiira Riihijärven (-1) ote paikasta LPGA:lle lipesi pahasti perjantain kierroksella (77,+5). Lauantaina hän sai tuloksekseen (72, par).
Eroa viimeiseen LPGA:n kortin saajaan oululaisella on kolme lyöntiä, joten erittäin hyvät mahdollisuudet Riihijärvellä on, mikäli hän löytää uuden vaihteen ja painaa ensimmäistä kertaa Highland Oaksissa tuloksensa 2-3 lyöntiä alle 70:n lyönnin.

Kaikki LET:n pistelistan kärkinimet ovat rajan oikealla puolella.
Varsinaista sankaritarinaa on kahden viimeisen kierroksen aikana kirjoittanut Saksan Olivia Cowan, joka sai Nuutisen tavoin osallistusmisoikeuden karsintafinaaliin sijoituttuaan LET: pistelistalla viimeisenä viiden joukkoon.
LPGA:n karsinnassa viidennen päivän vihkoon pelattuaan (76,+4) Cowan oli jatkoonpäässeistä toiseksi viimeisenä, ja mahdollisuudet kortin saamiseen vaikuttivat menneen.
Cowan paransi kuudennellä kierroksella tulostaan kymmenellä lyönnillä (66,-6) ja jatkoi nousuaan lauantain huipputuloksella 68,-4).
Nämä ovat yhteistuloksensa kahden päivän parhaat, ja ovat nostaneet Cowanin Nuutisen rinnalle sijalle 34.
Nuutisen edellä pistelistalla olleista Atthaya Thitikul (-23) on jo varmistanut paikkansa LPGA:lle, lähes varmaa on myös Stephanie Kyriacoun siirtyminen LET:lta LPGA:lle.
17-vuotias Pia Babnik ei ikänsä takia päässyt karsintoihin mukaan.
Pauline Roussin -Bouchard kruunasi päivänsä hole-in-onella
Kilpailun kärjessä kolmannesta kierroksesta asti paikkansa pitänyt Pauline Roussin-Bouchard (-32) on ainona osallistujista pelannut kaikki seitsemän kierrostaan alle 70:n. Hänen ainoa uhkaajansa on Korean 25-uotias Na Rin An (-29) jonka suurimmat meriitit ovat kotimaastaan.
For France! https://t.co/MP1SGhTVsN
— Symetra Tour (@ROAD2LPGA) December 11, 2021
Roussin-Bouchard teki lauantaina vain kolme birdietä, kaikki ulosmenon aikana. Sisääntulossa 21-vuotias komeetta ei tyytynyt tavanomaiseen, vaan vakautti johtoaan tekemällä eaglen ja holarin ennen päivän toista ja viimeistä bogiaan.
LET:lla ja monissa kauden suurissa kilpailuissa maailmalla häikäissyt Atthaya Thitikul (-23) on liian kaukana noustakseen kärkiparin ohi, mikäli rutinoituneet menestyjät eivät tyystin katkea keskinäiseen kisailuunsa.
Sanna Nuutisen starttiaika on sunnuntaina 15.30 Suomen aikaa ykköstiiltä.
Kiira Riihijärven urakka käynnistyy kympin tiiltä 16.47.