Linn Grant ja Henrik Stenson sytyttivät yleisön – Halmstadissa vietetään sunnuntaina suurta ruotsalaista golfjuhlaa

Teemu Tyry
Kisan johtoon siirtynyt Linn Grant (-16) ja kolmantena oleva Henrik Stenson (-13) lämmittivät ruotsalaisyleisön Volvo Car Scandinavian Mixed -kilpailussa. Noora Komulaisen (-4) sijoitus on ennen finaalikierrosta 47.
Kolmatta voittoaan pääkiertueen kisassa kuluvalla kaudella tavoitteleva Linn Grant on ennen viimeistä kierrosta paalupaikalla LET:n ja DP World Tourin yhteiskisassa Halmstad Golf Clubilla.
Grant pelasi virheettömän kierroksen, selvisi ilman bogeja. Neljän birdien ja eaglen siivittämänä hän teki tuloksen 66,-6 nousten kahden lyönnin johtoon ennen Australian Jason Scriveneria (-14).
Runsas ruotsalaisyleisö oli villinä myös legenda Henrik Stensonin (-13) yllättävän vahvasta pelistä. 46-vuotias tuleva Ryder Cup -kapteeni sai tuloksekseen 67,-5 vaikka teki sisääntulon molemmilla par-viitosilla bogeyt.
Pelissään loppuvaiheilla takellellut Scrivener vesitti 18:n birdiellään ruotsalaistoiveet kärkiparista Linn Grant-Henrik Stenson.
Scrivener pääsee aitiopaikalta seuraamaan, miten vahvasti, mutta tyylikkäästi etiketistä huolehtien ruotsalaiset tulevat kannustamaan Grantia ja edellisessä parissa pelaavaa Henrik Stensonia.
The home crowd loved that one 🙌@henrikstenson with his sixth birdie of the day at 16.#VolvoScandinavianMixed pic.twitter.com/hRymkUpWPr
— DP World Tour (@DPWorldTour) June 11, 2022
Stensonilla ei ole pääkiertueelta voittoa kotimaastaan, vaikka hän on useaan otteeseen ollut kärkitaistossa Ruotsin osakilpailussa.
MAINOS. DP World Tour ja LPGA on katsottavissa suorana Elisa Viihde Viaplaystä. Tästä palveluun >>
Grant pelaa LET:n ja naisten puolesta
Kierroksen jälkeen antamassaan haastattelussa Linn Grant oli hyvällä tuulella ja luonnollisella tavalla itsevarma.
”Löysin edellisellä kierroksella lyöntini, pelasin erinomaisesti ja sain joitain putteja sisään. Yleisön kannustus tuntui tietysti hienolta.”
”Tuntuu mahtavalta päästä sunnuntaina pelaamaan kisan kärjessä ja voitosta. Jos joku olisi sanonut minulle viisi vuotta sitten, että kisaan Ruotsissa The Openin voittajan kanssa ykköstilast, en olisi uskonut”, hän vastasi tilanteessa, jossa haastattelija vielä otaksui Stensonin kirittävän Grantia.
Linn Grant from downtown Halmstad 💥🙌#RaiseOurGame | #VolvoScandinavianMixed pic.twitter.com/PtfBB7IxDc
— Ladies European Tour (@LETgolf) June 11, 2022
Naisten kokonaispanos tulee jäämään toivottua heikommaksi.
Grantin kanssa tasatilanteesta kolmanteen päivään lähtenyt Italian 19-vuotias amatööri Carolina Melgrati (74) mureni kierroksen keskivaiheilla.
Hän on silti kahdeksan lyöntiä Grantia heikommalla tuloksella toiseksi paras nainen yhteiskisassa sijaluvulla 17.
”Ehdottomasti tunnen pelaavani myös naisten ja LET:n puolesta osoittaakseni, että naisten golf on kehittynyt”, Grant painotti asemaansa.
Reilun viikon kuluttua 23 vuotta täyttävä Grant on sunnuntaina tältäkin osin suurten odotusten kohteena.
Neljässä aiemmassa yhteiskisassa – neljän eri miesten Tourin pelaajien kanssa – LET:n edustajat ovat jääneet ilman voittoa ja poikkeuksetta huomattavasti pienemmille kokonaisrahoille.
Meghan MacLaren ja Maja Stark ovat olleet yhteiskisoissa toisia, Alice Hewson kolmas.
Kärkikymmenikköön on neljässä kisassa päässyt 1-2 naista.
How it stands with 18 holes left to play 📈#VolvoScandinavianMixed
— DP World Tour (@DPWorldTour) June 11, 2022
Sunnuntaina päättyvässä kisassa ennuste on lähempänä yhtä kuin kahta.
Edelliskaudella Ruotsin vastaavassa yhteiskisassa miehet veivät palkintopotista 78,3 prosenttia, naisten osuus 21,7 % oli siis reilu viidennes.
Lue lisää: ”Edellisessä yhteiskisassa naisten euro oli 28 senttiä”
Vastaavaan jakaumaan voidaan hyvinkin päätyä, jollei Linn Grant sunnuntaina voitolla osaltaan jarruta DP World Tourin pelaajien ylivoimaa.
Suomalaisista ainoana jatkoon päässyt Noora Komulainen -4 (69-73-70) on tuloslistan 47.
Elisa Viihde Viaplay ja V Sport näyttävät päätöskierroksen suorana klo 14.30-20.00.