Hyppää sisältöön

Yhteistyössä : Hotel Levi Panorama

Lähde Suomen pohjoisimpaan golfkisaan Leville

Monivivahteinen Levi tunnetaan ehkäpä parhaiten talviurheilukeskuksena, mutta Kittilässä sijaitsevan tunturin äärellä sijaitsee myös Suomen pohjoisin golfkenttä. Levi Golf isännöi elokuun alussa kaikille avointa kaksipäiväistä Hotelli Levi Panoraman nimikkokisaa.

Panorama Open on Levillä pelattava kaksipäiväinen golftapahtuma. Kisa alkaa perjantaina 5.8. puolen päivän aikaan ja toinen kierros starttaa lauantaiaamuna 6.8. Pelimuotona on pistebogey. Greenfeen päälle tuleva 20 euron osallistumismaksu kattaa kaksi kilpailukierrosta. Kisamaksut maksetaan Levi Golf Clubille.

Kisaan voi ilmoittautua 3.8. saakka, joko sähköpostitse golf@levi.fi tai puhelimitse 016 641 150. 

Lisätietoa kisasta

18 väylää Lapin taikaa

Levi Golf on 18-reikäinen upeissa tunturimaisemissa Levitunturin ja Ounasjoen välimaastossa sijaitseva kenttä, jonka luonto itsessään tekee pohjoisen vierailusta elämyksellisen.

Kentän paikallissäännöistä löytyy erikoisuuksia, joihin ei muiden kenttien kohdalla törmää. Poroja voivat liikkua myös kenttäalueella, ja Levillä pelatessasi saatatkin joutua turvautumaan sääntötulkintoihin pohtiessasi, kuinka harvinaisesta esteestä voidaan selvitä.

Levin korkeudella aurinko ei vielä elokuun alussakaan juurikaan ehdi hiipiä mailleen ennen uden aamun sarastusta. Pitkä päivä muuttaakin maisemat illan mittaan henkeäsalpaavaksi pitkien varjojen estradiksi. Levi Golfin kenttä on valon riittäessä auki kellon ympäri. Kesällä voitkin pelata vaikka yögolfia aurinkolasit päässä. 

Kesän taittuessa jo syksyyn ja päivien lyhentyessä maisemat valtaa Lapin ruska, jonka alusta luonto alkaa osoittamaan merkkejä jo elokuun lopulla. Väriloistoa riittää yleensä hyvin läpi syyskuun, jolloin revontuliakin alkaa jo esiintymään enenevässä määrin.

Lisätietoa Levi Golf kentästä

Levi on muutakin kuin urheilua

Levin eläväinen ja kompakti tunturikylä on monipuolinen kokouspaikka, jossa   yritystapahtumien ja kongressien järjestäminen oheisohjelmineen on vaivatonta. Kokous- ja majoitustiloja on Levillä jokaiseen tarpeeseen ja pienessä kylässä kaikki palvelut ovat lähellä toisiaan. Levi on helposti saavutettavissa ja perillä liikkumiseen paikasta toiseen ei tarvitse tuhlata kallista aikaa.

Tapahtumakeskus Levi Summit sijaitsee tunturin rinteessä, josta sieltäkin avautuvat näkymät ovat kerrassaan upeat. Maisemakokoustilat voidaan jakaa äänieristävillä seinillä 20–30 hengen tilaksi, tai yhdistää jopa 180 henkilön monipuoliseksi kokoustilaksi.

Tilat muuntuvat tarvittaessa helposti vaikkapa messujen näyttelyalueeksi tai tunnelmalliseksi illallissaliksi. Levi Summit voi toimia myös ravintolatilana, jossa voi järjestää vaikkapa banketti-illallisen jopa 450 henkilölle. Tilat sopivat myös hääjuhlien viettoon. 

Cinema Levi Summitissa pyörivät sekä ensi-iltaelokuvat että suositut lasten ja koko perheen 3D-elokuvat.

Hotel Levi Panoraman Sky Suitet tuovat luksusta lomaan

Levin kylältä pääsee Hotel Levi Panoramaan elämyksellisesti Express-gondolihissillä tai reippailemalla kuuluisia Panoraman portaita pitkin. 

Hotel Levi Panorama sijaitsee upealla näköalapaikalla Levitunturin Koutalaella. Hotelli tarjoaa monenlaisia tilavia majoitusvaihtoehtoja.

Ylempien kerrosten ylelliset Sky Suite ja Sky Suite Deluxe huoneet tarjoavat erilaista luksusta. Lasiseinäisessä ja -kattoisessa iglussa on ihanteellinen mahdollisuus tunturikylän tuikkeen, tähtitaivaan, ruskan väriloiston, revontulien ja yöttömän yön ihailuun. 

Lisätietoa Hotelli Levi Panoramasta

Vuorokauden golfloma kahdelle Levi Panoramassa nyt vain 199 €

Käytä hyväksesi supersuosittu majoitustarjous. Paketti sisältää yhden yön majoituksen Superior huoneessa kahdelle Hotel Levi Panoramassa, buffet-aamiaiset sekä kierroksen golfia kahdelle. Superior-huoneet ovat kooltaan 33 m² ja ne sijaitsevat hotellin 3-6 kerroksissa. Huoneissa on 100 cm leveät vuoteet kahdelle sekä vuodesohva, josta voidaan sijata lisävuoteen.

Paketti on voimassa majoituksille 1.8. alkaen aina kentän sulkemiseen asti kaudelle 2022. 

Lue lisää ja tee varaus

Etsi luettavaa