Hyppää sisältöön

Juhannusviikon roadtrip länsirannikon golfkenttiä kierrellen: Rantatie vie, golfari vikisee

Juhannusviikon matka rantatietä pitkin alkoi Naantalista ja päätyi Kalajoelle. KUVAT: SARI KETTUNEN / KARTTA: RIK POPPIUS

Länsirannikkoa seuraileva Pohjanlahden rantatie tarjoaa runsaan ja omintakeisen reitistön erilaisten golf- ja retkeilykohteiden yhdistämiseen. Unohdimme tarkat etukäteissuunnitelmat ja annoimme tien viedä. 

Juhannusviikon helteet näkyvät vasta ennusteissa juodessani aamukahvia pilvistyvässä maisemassa. Velkualla mökkikellon lyhyempi viisari osoittaa kuutta ja ikkunan takana peura tarkkailee askareitani kiinnostuneena. Pakkaan termarikahvit ja eväät autooni ja lähden ajamaan kohti Naantalissa sijaitsevaa Kultaranta Resortia.

Kultarannan 18-reikäinen kenttä sijaitsee itselleni tutussa varsinaissuomalaisessa saaristolaismaisemassa. Se ilmestyi mökkitiemme varteen vuonna 2007, mutta olen nyt kolmantena golfkesänäni täällä vasta ensimmäistä kertaa. 

Kenttä on suunniteltu kaltaisilleni klubipelaajille ja siinä on onnistuttu loistavasti. Harmittelen, etten ole käynyt täällä aiemmin, sillä Kultarannan par 3 -kenttä ja sen harjoitusalueet olisivat olleet oiva paikka, kun aloitin golfin harrastamista.

Klubitalon vieressä olevan lammen vedenpinta heijastaa kentän ensimmäisten väylien kaksiulotteiset kuvajaiset ylösalaisin ja ehdin ottaa muutaman kuvan ennen aamukierrosta. 

Kultaranta Resortin ykkösen väylällä haastaa pelaajan kaksi vesiestettä. KUVA: SARI KETTUNEN

Tasan kello 7.30 paikalliset pelikaverini lyövät hienot avauslyönnit keltaiselta ja teen itse samoin punaiselta tiiauspaikalta. Avaukset ja leppoisa jutustelu lupaavat hyvää kierrosta. 

Ensimmäisen väylän vesieste muistuttaa kuitenkin vastaansanomattomasti, mikä on itselleni henkisesti haastavinta tässä lajissa: upotan kolme palloa veteen ennen griinille pääsyä. Enkä ole meistä ainoa. Avausväylä on kentän toiseksi vaikein, joten peli ei ole vielä menetetty. 

Puolipilvinen ja sadetta ennakoiva sää on lähes tuuleton, mikä helpottaa meren rannalla sijaitsevalla kentällä pelaamista. Väylä kerrallaan peli etenee onnistumisten ja epäonnistumisten epäsuhtaisena sarjana, mutta hyvässä seurassa se harmittaa vähemmän. Onneksi par 3 -väyliltä saan poimittua pieniä onnistumisen hetkiä. 

Pelistä ja tasoituksesta riippumatta kentän maisemat ovat tasapuolisen hienot kaikille pelaajille. Reikien 5 ja 8 tiiauspaikoilta avauslyönnit lyödään ylhäältä alas ja pallon alastulopaikan visualisointiin tulee käytettyä tavanomaista pidempi hetki. 

Pääsemme jatkamaan takaysille suoraan ilman taukoa ja aamuihmisille tyypillinen nopea pelitempo säilyy loppuun asti. Takalenkin pisimmät ja itselleni haastavimmat väylät pelataan peräkkäisillä väylillä 11 ja 12, joista jälkimmäinen on rankattu kentän vaikeimmaksi.

Taivas tummenee, mutta onneksi kierros lähenee hiljalleen loppuaan. Vältän onnekseni väylien 16 ja 17 vesiesteet ongelmitta ja hienon viimeisen väylän onnistuneet lyönnit saavat unohtamaan kaiken muun. 

Muutama vesipisara tipahtaa alas samalla, kun puttaamme pallomme viimeiseen kuppiin ja erkanemme tahoillemme. Hukatuista palloista ja syvistä huokauksista huolimatta Kultarannan kenttä yllättää positiivisesti. 

Ei tarkkaa matkasuunnitelmaa

Kolme tuntia kestäneen aamukierroksen jälkeen syötän navigaattoriin Uudenkaupungin Golfin osoitteen, jossa aion pelata toisen kierroksen vielä myöhemmin tänään. Valitsen reittivaihtoehdoista Lemun ja Vehmaan kautta kulkevan noin 70 kilometriä pitkän reitin Naantalista Uuteenkaupunkiin. 

Roadtripin tarkempi reittisuunnitelma ja aikataulu on vielä päättämättä, mutta tarkoituksena on ajaa juhannusviikolla Naantalista Kalajoelle ja katsoa, minkälainen golfin ja retkeilyn yhdistelmä Suomen länsirannikkoa seurailevasta matkasta lopulta muodostuu.

Rannikolla kulkeva reitti ei ole suorin ja nopein, sitä kuvaavat paremmin sanat historiallinen ja pysäyttävä. Vaihtoehtona se sopii niille, joille matka merkitsee enemmän kuin määränpää. 

Pohjanlahden rantatien tarina ulottuu pitkälle. Jo keskiajalla tie on kulkenut länsirannikkoa mukaillen Turun seudulta Tornioon asti. Myöhemmin se kiersi koko Pohjanlahden ympäri aina Tukholmasta Turkuun, ja reitillä varmistettiin postin kulku myös kelirikon aikaan. Nykyään matkan varrelta löytyy luonto- ja kulttuurikohteiden lisäksi upeita golfkenttiä.

Ilman tarkempia aikatauluja ja suunnitelmia toteutettava retki tarkoittaa sitä, että olen pakannut auton täyteen tavaraa varmuuden vuoksi. Mukana kulkee golfvälineiden lisäksi vaatteita merinokerrastosta uimapukuun ja majoitteita teltasta riippumattoon. Osalle on varmasti käyttöä, suurimmalle osalle ei. 

Lähtiessä kaikki on mahdollista eikä mikään ole varmaa. Ja juuri se on roadtripissä parasta.

Eväspysähdys Pyheen kyläkaupalla

Puolen tunnin ajomatkan jälkeen tien oikealla puolella näkyy Pyheen kyläkauppa. Kaupan ja kahvilan yhdistelmä yllättää positiivisesti: avaran ja valoisan puodin valikoimasta löytyy paljon paikallisten tuottajien tuotteita, kuten Laitilan Wirvoitusjuomatehtaan virvokkeita, Pietinmäen luonnonlaidunmakkaroita ja Lakumestan sipsilakua. Seuraava pelini ei jää ainakaan eväistä kiinni. 

Koska olen hyvissä ajoin liikkeellä, käyn kävelyllä Uudenkaupungin puutalokortteleissa ja lounaalla rannassa sijaitsevassa Aitta-kahvilassa, ennen kuin ajan keskustan lähellä sijaitsevalle Uudenkaupungin Golfiin odottamaan innolla iltarevanssia ja uutta kenttää.

Osa Uudenkaupungin Golfin väylistä kulkee tasaisessa puistomaisemassa. KUVA: SARI KETTUNEN

Monet kehuivat kentän kuntoa etukäteen ja ilokseni he olivat oikeassa. Myös griinit ovat hämmästyttävän tasalaatuiset. Puttaaminen paranee pelin edetessä, kun pehmeän ja paksun tuntuiset griinit tulevat tutummiksi. 

Ensimmäiset kaksi par 4 -väylää ovat selkeitä ja helppoja. Kolmannen väylän avauslyöntini rullaa lähelle vesiestettä ja pääsen lyömään seuraavan lyöntini hyvältä paikalta. Vesikauhuni muistaen päätän olla yrittämättä lähestymistä veden yli ja lyön lyhyen välilyönnin ennen lähestymislyöntiä. Kerrankin pelissä tuli käytettyä järkeä. 

Klubitalolta katsottuna Uudenkaupungin kenttä näyttää tasaiselta puistokentältä, sillä näkymä kattaa vain alkujaan 9-reikäisenä avatun kentän vanhat väylät. Täysmittaisen kentän uudet väylät 5–13 kulkevat mäkisessä metsämaastossa ja yllättävät iloisesti. Kaislikon takana pilkottava merenlahti sekä väylien välissä sijaitsevat lammet ja pookit lisäävät peliin merellisyyden tunnetta usealla väylällä. 

Huomaan olevani todella väsynyt viimeisiä väyliä pelatessani. Kaksi täyttä kierrosta kävellen samana päivänä vierailla kentillä kuluttaa energiaa arvioitua enemmän. 

Jalat kantavat kierroksen jälkeen vielä klubirakennuksen yläkerran todella hienoon saunaan, jonka kipakat löylyt rentouttavat ja antavat ansaitsemansa päätöksen päivälle. 

Kello on kymmenen ja vielä pitäisi löytää jostakin yösija. Netistä karttapalvelu auki ja soitto lähellä sijaitsevan Santtioranta Camping -leirintäalueen numeroon, josta onneksi löytyy vielä yksi vapaa mökki. Huokaisen helpotuksesta ja kävelen autolle. Puoli tuntia myöhemmin olen jo syvässä unessa.

Pyhämään uhrikirkon tatuoidut seinät

Pyhämaan harmaakivikirkko sijaitsee suurin piirtein Uudenkaupungin ja Rauman puolivälissä. Uhrikirkon seinät olivat kauttaaltaan maalausten peittämät. KUVAT: SARI KETTUNEN

Herään kauniiseen ja lämpimään aamuun. Seuraava golfkohteeni tulee olemaan Rauma Golf, mutta tänään siellä pelattavien kisojen vuoksi sovin peliajan vasta seuraavaksi aamuksi. 

Googletan lähistöltä löytyviä retkikohteita ja päätän käydä kävelemässä Uudenkaupungin ja Rauman väliin jäävän Pyhämaalla sijaitsevan Pamprinniemen luontopolun, joka sijaitsee puolen tunnin ajomatkan päässä.

Matkan varrella pysähdyn linnan tornia muistuttavassa Pyhämaan harmaakivikirkossa, jonka vieressä oleva punamultainen rakennus, vanha Uhrikirkko, osoittautuu uutta kirkkoa paljon kiinnostavammaksi kohteeksi.

Uhrikirkon sisäseinät ja katto ovat kauttaaltaan alkuperäisten 1600-luvun alun maalausten peittämät ja tuntuu kuin olisin käärittynä tatuoituun ihoon. Otan muutaman kuvan, mutta paikan tunnelmaa on mahdotonta digitalisoida.

Pamprinniemellä on varsin uskonnollinen historia: piispa Henrikin kerrotaan rantautuneen tänne vuonna 1154 ja silloin Pahamaana tunnettu alue on muuttunut Pyhämaaksi. 

Pyhämaan kärjen kalliorantoja kiertävä noin neljän kilometrin pituinen luontopolku osoittautuu raamattuluontopoluksi, jonka varrelta löytyy uskonnollisia infotauluja.

Kierrän ympyräreitin vastapäivään. Metsäinen alkuosuus muuttuu vähitellen hienoja  merenrantakallioita ja rantalepikoita paljastavaksi poluksi. Poikkean lähellä rantaa kulkevalta reitiltä etsimään sopivaa uimapaikkaa. Rapisevan kuiva metsä ja murtuvan sammalen ääni kertovat muidenkin kaipaavan vettä. Löydän reitin loppupuolelta sopivan hiekkaisen poukaman ja pulahdan veteen.

Piispa Henrikin kerrotaan rantautuneen Pamprinniemeen vuonna 1154. KUVA: SARI KETTUNEN

 

Tulenteko ja leiriytyminen on Pamprinniemen kaltaisilla luonnonsuojelualueilla kielletty, mutta paikkaa voi suositella eväs- ja päiväretkikohteeksi. Auringon kypsyttämien ja lämmittämien metsämansikoiden maku suussani lähden ajamaan hitaasti kohti Raumaa.

Kallionkoloa pitää tuttu laulaja

Seurailen Rantatietä ja mietin ajaessani seuraavaa yösijaa, hyvissä ajoin tänään. Tienvarren kyltti lupaa kahvilan ja B&B-paikan yhdistelmää, joten kurvaan nuolen osoittaman Kallionkolon pihaan.

Paikka osoittautuu loistavaksi pysähdykseksi hyvää kahvia ja leivonnaisia arvostavalle. Tiskin takana tilauksen ottaa vastaan tutun oloinen herra. Yllätyksekseni Kallionkoloa pyörittää laulaja-näyttelijä Veeti Kallio yhdessä Jenni Teräväisen kanssa. Raparperipiirakkaa kermavaahdolla, kyllä kiitos!

Olen jo aikeissa kysyä, löytyisikö Kallionkolosta vapaata petiä, mutta kerrankin olisi tilaisuus nukkua oikeasti lämpimässä kesäyössä ulkona. Etsin meren rannalla sijaitsevia retkipaikkoja, joista olisi lyhyehkö ajomatka seuraavana aamuna Rauma Golfiin. Vajaan puolen tunnin etäisyydeltä löytyvä Hierkonpolku täyttää kriteerini: siellä pitäisi olla sekä uimaranta että laavupaikka. 

Mereltä puhaltava tuuli osuu sopivasti laavupaikalle ja viritän riippumattoni kahden puun väliin rannan tuntumaan. Aurinko alkaa laskea, mutta valoa riittää niin kauan kuin silmät pysyvät auki. Kestää aikansa ennen kuin totun tuulen ja meren ääniin ja yö saapuu.

Unet jäävät lopulta lyhyiksi, ja herään lämpimään ja kirkkaaseen aamuun viideltä. On juhannusaatto. 

Helteinen ja haastava Rauma Golf

Rauma Golfia halkoo joki, mutta kentältä löytyy paljon muitakin vesiesteitä. KUVA: SARI KETTUNEN

Rauma Golfin parkkipaikalla on muutama auto ennen minua, mutta muita pelaajia ei vielä näy. Päivästä on luvattu helteistä ja olen pyytänyt, että saisin lähteä kentälle ennen seitsemää, jotta välttäisin porottavassa auringossa pelaamisen. 

Kenttä näyttää ensisilmäyksellä hyvin tasaiselta puistokentältä, ja sellaisia tänään etuysinä pelattavat väylät 10–18 ovatkin. Huomaan nopeasti, että kentän tasaisuus ei tarkoita samaa kuin helppous. Väylät sivuavat alueen halki kulkevaa pientä jokea, mikä lisää sekä kentän visuaalisuutta että vaikeutta. Väylät ovat myös pitkiä, ja ne saa tuntumaan vieläkin pidemmiltä, kun pelaa pallonsa väylän ulkopuolelle. 

Kenttä on usein altis tuulelle, mutta onnekseni aamu on lähes tuuleton. Opastetauluilla joudun laskeskelemaan väylille ilmoitettuja etäisyyksiä punaiselta pelatessani ja samalla tulen lukeneeksi tauluihin rauman murteella kirjoitettuja tekstejä, kuten aamun ensimmäisen eli kymppiväylän nimi ”Repola ojam barttall”. Raumalaisten pelikavereiden puuttuessa tekstit tuovat paikallisuutta peliin.

Väylä 11 “Melkke ylitte” on väyläoppaan mukaan “lyhkäse sorttinem paar 3” eli punaisilta 102-metrinen väylä, jonka halkaiseva joki tekee siitä mittaansa jännittävämmän. Ehdin jo ajatella, onko teksti enne, mutta onnistun lyömään pallon ojan yli.

Sama joki haastaa vielä väylällä 12, mutta oma palloni pysyy kuin pysyykin kuivalla maalla, kunnes väylän 16 vesieste koituu jälleen kohtaloksekseni. Hyvät avauslyönnit pelastavat viimeiset kaksi väylää ja saan etuysin loppuun kaivattuja onnistumisia.

Takaysinä pelattavat väylät 1–9 kulkevat osittain hyvin metsäisessä maastossa ja tekevät kentästä kokonaisuudessaan paljon mielenkiintoisemman. Metsämaastoisen osuuden runsaat vesiesteet ja bunkkerit haastavat varmasti itseäni kokeneemmatkin golfarit. Jännitettävää riitti ainakin oman pelini osalta koko kierroksen ajan ja viimeiselle väylälle asti ihailen kentän griinejä, jotka ovat käsittämättömän hienossa kunnossa.

Kuumuutta pakoon Kylmäpihlajalle

Kylmäpihlajan majakka toimii nykyään myös hotellina. KUVAT: SARI KETTUNEN

Sääennuste lupaa lähes kolmeakymmentä lämpöastetta, eikä itselleni ennestään tuttu Vanha Rauma tunnu houkuttelevalta kierroksen jälkeiseltä juhannuskohteelta. Sen sijaan ostan lipun kello 11 Kylmäpihlajan majakalle lähtevälle alukselle, jonka lähtösatama sijaitsee lähellä.

Kylmäpihlajan lautta on täynnä kuumuutta pakenevia ihmisiä, joista osa on varannut majoituksen majakkahotellista tai saaren maisemamökeistä ja osa palaa itseni tavoin saarelta takaisin seuraavalla paluuvuorolla.

Ehdin muutaman tunnin aikana kuitenkin nauttia Kylmäpihlajan ravintolan mainiosta saaristolaisbuffesta ja seurata kallioilla poikasiaan ruokkivien lapintiirojen kiireistä ja välillä aggressiivistakin yhteiseloa. 

Selkämeren ulkosaaristossa sijaitseva majakkasaari osoittautuu täydelliseksi kuuman kesäpäivän kohteeksi. Sileät rantakalliot toimivat yhdelle makuualustana, toiselle näkymättömänä polkuna ei minnekään ja kaikille alati muuttuvana videoinstallaationa rauhoittavine äänimaisemineen. 

Rantakallioiden lisäksi avomerimaisemia voi ihailla 36 metrin korkeuteen kohoavasta majakkatornista.

Mantereelle palattuani jatkan Rantatietä Luvian ohi kohti Meri-Porin alueella sijaitsevaa Mäntyluotoa ja Yyteri Golf Linksiä. Aurinko paistaa pilvettömältä taivaalta ja mittari näyttää kesän toistaiseksi korkeimpia lukemia.

Ihastun Yyterin kenttään heti ensilyönnillä. Tai oikeastaan jo vähän ennen sitä, kun näen ensimmäisen tiiauspaikan hiekkadyynimäisen näyn. Alkuihastus kestää koko kierroksen vaikka näkymät muuttuvat pian dyynimaisemasta mäntymetsäiseen maastoon ja vaikka kenttä tuntuu paikoitellen liian haastavalta omaan pelitasooni nähden. 

Kapea kenttä haastaa erityisesti tarkkuudessa. Yleensäkin golfissa pääsee helpommalla, jos pysyy väylällä, ja sääntö pätee erityisen hyvin Yyterissä. Vanhojen puiden kyljistä pallot ja ääniaallot kantavat kauas, kun osuma sattuu kohdalle. 

Yyterissä tuloksen tekeminen vaatii tarkkuutta, sillä väyliä reunustaa mäntymetsä. KUVA: SARI KETTUNEN
Hienot dyynit reunustavat väyliä kierroksen alussa.. KUVA: SARI KETTUNEN

Kokonaisuus ja pienet yksityiskohdat tekevät Yyteristä mieleenpainuvan ja upean kokemuksen. Yhtenä pienenä yksityiskohtana huomioni kiinnittyy väylätauluihin, joissa väyliä koskevat etäisyystiedot on merkitty jokaisen tiiauspaikan osalta erikseen eikä punaiseltakaan pelaavan tarvitse käyttää aikaa niiden laskemiseen. 

Kierroksesta ei jää muistiin kokonaistulosta eikä hukattujen pallojen määrää. Muistan vain pelaamisen ilon ja kentän upeuden.

Yö taivasalla

Käännyn kentältä lähtiessäni vasemmalle ja ajan pengertietä kauniille kallioluodolle syömään iltapalaa ja ihastelemaan Kallon satamamajakkaa. Mietin juhannusyön viettämistä Yyterin hiekkarannalla, mutta se ei oikein kuulosta unelta. Ajatus hotelliyöstä Porin keskustassa ei sekään tunnu varsinaiselta juhannusunelmalta. Seuraavan yön majoituksesta mitään tietämättä otan suunnan kohti Vaasaa.

Vireystila muuttuu auton humistessa, ja pysähdyn selaamaan kännykästä löytyviä vaihtoehtoja. Kristiinankaupunkiin ei olisi enää pitkä matka ja löydän sopivan kohteen sieltä.

Kanuunanlahden ulkoilualueelle ajetaan läpi kauniiden puutalokatujen. Tuntuu lähes rikolliselta rikkoa öinen hiljaisuus ja ajaa autolla aivan ihmisten ikkunoiden vierestä.

Matkalla kohti Kristiinankaupunkia pellon yllä leijui sumua. KUVA: SARI KETTUNEN

Alueen parkkipaikka löytyy helposti, samoin lähellä sijaitseva hieno Kanuunakallio ja alueen laavu. En halua toimillani häiritä laavun luona jo unessa olevia telttailijoita tähän aikaan yöstä, joten kävelen takaisin autolle hakemaan makuualustani ja makuupussini. Ne saavat riittää muutaman tunnin yöuniin läheisellä rantakalliolla. 

Raippaluodon kautta Vaasaan

Raippaluodon näköalatornista avautuivat upeat maisemat. KUVA: SARI KETTUNEN

Erikoisen ja lyhyen yön jälkeen päätään jättää päivän golfit optioksi ja lähteä tutustumaan Raippaluotoon. Ajan Svedjhamnin satamaan, jossa rivi punaisia venevajoja hallitsee maisemaa. Parkkipaikalta lähden seuraamaan Bodvattnetin luontopolkua, jonka varrella on 20-metrinen Saltkaretin näköalatorni. 

Torni ja sieltä avautuvat näkymät tekevät vaikutuksen. Tarjolla on tietoa Merenkurkun saariston jääkauden jälkeisistä maankohoamisista, De Geer -moreeniharjanteista sekä matalavetisistä fladoista. Ei ihme, että Merenkurkun saaristo on yksi maailmanperintökohde ja itse asiassa Unescon listalta löytyvä ainoa Suomen luonnonperintökohde.

Koska päivä ilman golfia tuntuu oudolta eikä Raippaluodosta matkaa Vaasan Golfiin ole kuin parikymmentä minuuttia, päätän lunastaa golfoptioni yhdeksän reiän muodossa. Tänään puolikkaan pääsee pelaamaan Valkoisella kentällä, joka on kolmesta 9-reikäisestä kentästä metsäisin ja parhaiten auringolta suojassa. Lyön avaukseni kello 14.30 ja tapahtuu pieni ihastuminen. 

Lempikenttäni ovat harvoin niitä, joissa teen hyvän tuloksen. Vaasassa peli kyllä sujui paremmin kuin useimmat alkukauden kierrokseni, mutta kyse on jostakin muusta. 

Neljännen väylän kohdalla mieleeni muistuu yksi lempikentistäni, Kerigolf. Sielläkin keskellä väylää nököttää kiviä, jotka pitää ylittää tai ohittaa. Vaasassa yksinäinen  jättiläiskivi vartioi lippua aivan neljännen, par 3 -väylän griinin edessä. Molemmissa kentissä on jotakin samaa, mistä pidän. Löytyy korkeuseroja, vaihtelevuutta ja metsää – elementtejä, jotka ovat olleet olemassa jo kauan ennen golfia. Luontoa.

Kivi keskellä väylää a´la Vaasa Golf. KUVA:SARI KETTUNEN

Kuudennellä väylällä huomioni kiinnittyy yksittäisiin isoihin kivilohkareihin, jotka tuovat mieleen jääkauden ja maankohoamiset. Tuntuu kuin olisi ikiaikaisessa patsaspuistossa. 

En tiedä minkälaisia Vaasa Golfin kaksi muuta ysiä ovat, mutta Valkoisen kentän väylät ovat kaltevia, mutkittelevia ja haastavia – todella koukuttavia ja ihania. 

Kenttävalvojan tervehdys

Auton mittari näyttää +27 astetta viideltä iltapäivällä eikä yöksi luvata kuin muutama aste viileämpää. Tarvitsen kunnon yöunet ja varaan mökin Maksamaahan kuuluvalla saarella sijaitsevasta Wästinnistä. 

Vaatimaton, mutta siisti ja sievästi sisustettu mökkini sijaitsee rannan tuntumassa ja hintaan kuuluu tunnin saunavuoro. Tuo tunti tynnyrisaunan löylyissä ja uimassa tuntuu taivaalliselta. Samoin kunnon yöunet oikeassa sängyssä. 

Wästinnin pieni mökki sijaitsi käytännössä hiekkarannalla. KUVA: SARI KETTUNEN
Kokkola Golf on perustettu vuonna 1957 ja on yksi Suomen vanhimmista golfseuroista. KUVA: SARI KETTUNEN

Ehdin aamulla ennen lähtöäni käydä vielä kerran uimassa ja juoda kahvit rannassa. Starttaan seitsemältä, sillä tarkoitukseni on pelata päivän aikana ainakin Kokkolan kenttä, mahdollisesti myös Kalajoen. 

Ajan reilun tunnin Kokkolan Golfiin ja saan varattua lähtöajan puoli yhdeksäksi. Huippukuntoisella kentällä edelläni pelaa muutama neljän hengen ryhmä, ja yritän löytää kentältä varjopaikkoja heitä odotellessani. Päivästä on tulossa eilistäkin kuumempi ja sen tuntee jo aamulla.  

Pääsen muutaman väylän jälkeen kahden edellä pelaavan ryhmän ohi, mikä nopeuttaa peliä. Kenttävalvoja ajaa luokseni ja mietin, mitä pahaa olen mahtanut ohittaessani tehdä. Hän tulee kuitenkin vain tervehtimään ja toivottamaan vieraspelaajan tervetulleeksi. Kertoo tekevänsä niin aina, jos vain mahdollista. Ilahtuneena ja helpottuneena jatkan peliä. 

Kun seuraavan kerran näen kenttävalvojan, olen viimeisellä väylällä lyömässä lähestymislyöntiä veden yli. Itsevarmuuteni on kasvanut muutaman onnistuneen väylän ja loistavan avuksen ansiosta ja päätän yrittää griiniosumaa rauta 7:lla veden yli. Ei tarvinne kertoa, kuinka siinä käy. 

Kierroksen päätyttyä olen lähinnä helpottunut, että se on ohi. Kuumuus on ollut itselleni yksinkertaisesti liikaa.

Lounas Lohtajan hiekkarannoilla

Viileä suihku ja urheilujuoma parantavat vähitellen oloani ja ilmastoidussa autossa on mukava ajella kohti Kalajokea. Lounasaika lähestyy ja päätän nauttia sen Lohtajan hiekkarannoilla. 

Juhannussunnuntai, helteet ja alkaneet kesälomat ovat tuoneet rannalle muitakin, mutta tien molemmin puolin reunustavilta pitkiltä Vattajanniemen hiekkarannoilta löytyy helposti oma rauhallinen dyynikeidas eväiden syömiseen.

Lounaan jälkeen kierrän Vattajan vieressä sijaitsevan Ohtakarin saaren luontopolun ja nautin vilvoittavasta merituulesta sen kivikkoisella rannalla. 

Kalajoki Golf sijaitsee suositulla Hiekkasärkkien matkailualueella, eikä sinne aja Ohtakarista kuin noin 40 minuuttia. Juhannuksena Hiekkasärkkien kesäsesonki on kuumimmillaan, mikä näkyy niin kylillä kuin rannoillakin. 

Matkalla Kalajoen kentälle jäi aikaa nauttia lounas ja kahvit Lohjanhiekkarannalla. Roadtrip päättyi Kalajoen hiekkasärkkien auringonlaskuun. KUVAT: SARI KETTUNEN

Klubitalolla on ihanan viileää ja rauhallista. Caddiemasterilta kuulen, että helteisistä päivistä huolimatta iltaisin lämpötila painuu täällä lähemmäksi 15 astetta. Iltakierros alkaa yllättäen kiinnostaa.

Huippukuntoinen Kalajoki Golf

Kalajoen kenttä osoittautuu erittäin positiivinen yllätykseksi. En ole vielä koskaan pelannu näin hyvässä kunnossa olevalla kentällä. Kuulemani perusteella kenttä ei ole tänä vuonna edes mitenkään poikkeuksellisessa kunnossa, täällä nyt vain on tällaista. Hiekkapohjainen kenttä on rakennettu lähelle merta, mikä selittää hyvän kentänhoidon lisäksi asiaa. 

Griinit ovat erittäin suuria, varsinkin jos niitä vertaa kotikenttäni Talin postimerkin kokoisiin viheriöihiin. Kallistukset yllättävät ensikertalaisen useampaan kertaan. Vaikka Kalajoen kenttä ei ole erityisen pitkä, riittää pisimmissä par 4- ja par 5 -väylissä pelattavaa. Syvien ja matalien bunkkereiden lisäksi pääsen 13. väylällä tutustumaan lähemmin yhteen kentältä löytyvistä valtavista hiekka-alueista, joista on turha etsiä haravoita. 

Ihasteluni ei rajaudu pelkästään kentän kuntoon. Ensimmäistä kertaa golfatessa tulee sellainen hieno flow-tila, jollaista en ollut aiemmin kokenut.

Välillä pallo eksyy metsän puolelle ja tuntuu kuin olisin hiekkaharjuisessa havumetsässä golfaamassa mailan viistäessä neulasten päällä hyvin makaavaa palloa.
Tämän lähemmäksi luontoretkeilyn ja golfin yhdistelmää en ehkä toiste enää pääse. 

Laskeva aurinko heittää kentän pintaan uskomattoman hienot graafiset viivat ja mäntyjen välistä siivilöityvät auringonsäteet pirstaloivat maiseman mosaiikkimaisen kauniiksi. 14. väylän griinillä ylitseni lentää joutsenpari vatsat auringon punaamina. Olenko erityisen onnekas vai onko täällä oikeasti aina tällaista?

Viimeinen putti ja peli päättyy kellon ollessa puoli kaksitoista. Vuorokausi vaihtuu toiseksi ja viisi päivää ja kuusi ja puoli golfkierrosta sisältänyt roadtrip on saavuttanut lakipisteensä. On loppusilauksen aika, ja teen sen auringonlaskua Kalajoella katsellen. Edessä on vielä paluumatka kotiin, mutta se on sitten jo kokonaan toinen tarina.

SARI KETTUNEN

Roadtrip tehtiin juhannusviikolla 2022.

Etsi luettavaa