
Pohjanmaan helmi
Vaasan Golf on 27-reikäinen golfkeskus, joka houkuttelee vieraspelaajia kokeilemaan taitojaan vaativissa metsäavauksissa.
Vaasan Golfin kenttä koostuu kolmesta 9-reiän kentästä: Sininen, Valkoinen ja Keltainen. Kenttiä pelataan vuoroviikoin erilaisina yhdistelminä. Green feellä voi pelata kaikki 27 reikää.
Sininen ja Valkoinen ovat monipuolisia ja haastavia puisto- ja metsäkenttien yhdistelmiä, joissa varsinkin metsäväylät edellyttävät avauksissa todellista target-golfia. Keltainen on suunnittelultaan huomattavasti helpompi puistokenttä, jossa väylillä on reilusti tilaa ja korkeuseroja ei käytännössä ole ollenkaan.
Kentän pohja on satoja vuosia vanhaa merenpohjaa. Kentälle onkin jätetty suuri määrä kiviä ja siirtolohkareita, jotka toimivat luonnollisina esteinä puiden ohella. Kentän griineissä on myös reilusti muotoja, joten puttilinjoja kannattaa lukea huolellisesti.

Yksi erikoisimmista lohkareiden sijoittelusta on tehty Valkoisen kentän 4. väylällä, jossa iso kivi peittää käytännössä näkyvyyden griinin toiselle reunalle kokonaan. Myös muutoin kentän layoutiin on jätetty kivien ohella paljon puita ja pensaita ohjaamaan avausten lyöntisuuntia.
Ensikertalaiselle varsinkin Sininen- ja Valkoinen-kenttä ei yhdellä kertaa kunnolla aukene, vaan tuloksen tekemiseen tarvitaan hieman paikallistuntemusta.
Ravintolan ja hyvien harjoittelualueiden lisäksi kentän ohessa toimii myös Vaasan Golf pron Sauli Mäkiluoman ylläpitämä laadukas proshop, jossa toimii myös mailojen fittaus-palvelu. Lämmittelyn voi hoitaa rangen ohella pysäköintialueen läheisyydessä sijaitsevalla kolmen reiän par 3 -kentällä.
Kentän sijainnin näkökulmasta parhaat majoitusmahdollisuudet löytyvät Vaasan kaupungin keskustasta, jossa esim. Sokos Hotel Royal tarjoaa laadukkaita golfmajoituspaketteja.
Kentän palvelut
-
Golfauto
-
Kärryt
-
Neuvottelutilat
-
Ravintola
-
Sauna
-
Taukokioski
Harjoitusalueet
-
Chippausalue
-
Puttausalue
-
Range
-
Ruoho-range
Sää nyt
Katso ennusteArtikkeleja kentästä
Muita maakunnan kenttiä

- Suomi
- Uusimaa
Kytäjä Golf
Kytäjällä on kaksi maailmanluokan kenttää, joihin ei voi olla ihastumatta.

- Suomi
- Uusimaa
Sea Golf Rönnäs
Sea Golf Rönnäs tarjoaa pitkän pelikauden lisäksi idyllistä mökkimajoitusta meren rannalla.

- Suomi
- Uusimaa
Ruukkigolf
Ruukkigolf on vaihteleva golfkenttä 90 kilometrin päässä Helsingistä.