Hyppää sisältöön

Kajaanin Golfissa palataan vanhaan, kun toiminta palaa jo kertaalleen hylätylle klubitalolle

Kajaanin Golfissa siirrytään vasemmalta näkyvästä hotellikiinteistöstä takaisin hirsiselle klubitalolle, joka näkyy kuvassa oikealla. KUVA: JUSSI MIETTINEN

Kajaanin Golfin siirtyy ensi kaudella takaisin vanhalle klubitalolle, sillä vuokrasopimus golfkentän naapurissa sijaitsevan hotelli- ja ravintolakiinteistön kanssa päättyi vuodenvaihteessa.

Kajaanin Golfissa palataan juurille, sillä parin vuoden tauon jälkeen kentällä otetaan uudelleen käyttöön vanha, hirsinen klubirakennus.

Syy muuttoon on se, että hotelli- ja ravintolatoimintaa Hotelli Kajaaninportin nimellä pyörittäneen Kainuunportti Oy:n vuokrasopimus kiinteistöstä päättyi vuodenvaihteessa.

Kajaanin Golfin caddiemasterin palvelut ehtivät toimia hotellin kiinteistössä kahden vuoden ajan, mutta kaikki pelaajat eivät olleet ratkaisuun tyytyväisiä.

Pääomistaja Reijo Riihijärvi lähetti Kajaanin Golfin pelaajille maanantaina kirjeen, jossa hän kertoi, että moni golfari on haikaillut vanhalle klubirakennukselle viime vuoden ajan. Toivottu muutto tapahtuu tänä vuonna.

Majoitustoiminta ei lähtenyt lentoon

Riihimäellä oli ajatuksena yhdistää Kajaanissa matkailutoimintaa ja golfkenttä. Hotelli- ja ravintolatoimintaa pyörittänyt Kainuunportti Oy omistaa myös Kajaanin Golfin yhdeksänreikäisen kentän.

Kainuunportti Oy:n osakekannasta yli 90 prosenttia on Paltamo Golf Oy:n omistuksessa. Riihimäki on puolestaan noin 40 kilometrin päässä Kajaanista sijaitsevan Paltamo Golfin suurin omistaja.

Kainuunportti on kärsinyt taloudellisista vaikeuksista. Se haki joulukuussa 2021 yrityssaneeraukseen, johon se pääsi neljä kuukautta myöhemmin huhtikuussa.

”Taloudelliset haasteemme johtuvat pitkälti koronan aiheuttamista liiketoiminnan keskeytyksistä kiinteistössä, mittavista investoinneista sen palveluiden nykyaikaistamiseen sekä epäonnistuneista rekrytoinneista”, Riihimäki perusteli tuolloin GoGolfille.

Seppälän harjoituskentästä frisbeegolf-rata?

Kajaanin Seppälä toimineen harjoituskentän toiminta mitä ilmeisimmin lakkaa kokonaan. KUVA: JUSSI MIETTINEN

Myös sopimus Kajaanin Seppälässä sijatsevasta kolmireikäisestä harjoituskentästä on päättynyt. Riihimäki arvelee, että Kainuun ammattiopiston omistama golfkenttä lakkautetaan, ja sen tilalle rakennetaan mitä ilmeisimmin frisbeegolf-rata.

Aiemmin Kainuun ammattiopisto on käyttänyt kenttää kouluttaessaan kentänhoitajia.

Kajaanin Golf toimii nykyään puhtaasti markkinaehtoisesti. Viime vuonna pelioikeuden vuokrasi 204 pelaajaa. Pelaajakirjeessä Riihimäki arvioi, että jatkossa kentän kulujen kattamiseen ja toiminnan kehittämiseen tarvittaisiin tulevalla kaudella 250–300 pelioikeutettua.

Seurassa on jäseniä 450.

Etsi luettavaa