Hyppää sisältöön

Hattu-Tapion raatopäivä Dubaissa: ”Fade oli vasemmalla, draw oli vasemmalla”

Tapio Pulkkanen starttaa perjantain kierrokselleen klo 17.06. (KUVA: GETTY IMAGES)

Tanskan JB Hansen johtaa Dubai Desert Classsia, Kalle Samoojaa (9.) lukuunottamatta muut suomalaiset ovat cut-rajan väärällä puolella.

Marraskuussa Dubai Championshipin Jumeirah Estatesissa voittanut JB Hansen tavoittelee uransa kolmatta ykköstilaa DP World Tourilla.

Ensimmäisen päivän pohjalta ei sijoituksia vielä jaeta, mutta elämänsä vireeseen yltyneen juutin sijoittuminen kärkipäähän ei olisi suurikaan yllätys.

Kärkikymmeniköstä nimimiehistä löytyvät Tommy Fleetwood (-5), Sergio Garcia (-5), Collin Morikawa (-4) sekä Viktor Hovland (-4).

Pulkkanen kulki kentän vasenta reunaa

Kalle Samoojan aamukierroksen tulos -4 (68) jäi suomalaisten ainoaksi ilonaiheeksi.

Mikko Korhosen (+1), Sami Välimäen (+5) ja Tapio Pulkkasen (+8) tuloskortit täyttyivät bogeista jo kierrosten alkuvaiheilla jättäen heidät cut-rajan taakse.

Korhonen sai aikaan hyvän määrän birdejä (4), mutta viisi bogia jätti Abu Dhabissa (25.) hyvän startin kaudelleen saaneen Korhosen tukalaan tilanteeseen.

Pulkkanen sai koronakaranteenistaan vapautuneen caddiensa Riku Mattilan mukaan, mutta Abu Dhabin (76-75) tavoin karsiutuminen on torstain kierroksen jälkeen peikkona.

Hattu-Tapion lyönti oli pahasti raiteiltaan vasemmalle vuotaen lähes läpi päivän.

Kierros käynnistyi kymmenenneltä bogeylla, joita Kymen Golfia edustava Pulkkanen teki ensimmäisen kymmenen reiän aikana peräti seitsemän.

Kuvaavaa on se, että Pulkkanen löi tiiauspaikalta ensimmäisten 12 reiän aikana seitsemän drivea ja kolme lähestymistä keskimäärin huomattavan paljon kohteesta vasemmalle, bunkkeriin tai aavikolle.

“Oli kyllä melkoinen raatopäivä. Fadet päätyivät vasemmalle, samoin draw´t.” 

“Loppua kohden ote parani. Siitä yritetään huomenna edelleen parantaa”, cut-rajasta kahdeksan lyönnin päässä oleva Pulkkanen suunnitteli.

PelaajaLähtöaika
Sami VälimäkiKlo 5.20
Mikko KorhonenKlo 6.40
Tapio PulkkanenKlo 9.40
Kalle SamoojaKlo 10.20
Suomalaisten starttiajat perjantaina.

Tulospalvelu

Mainos. DP World Tour on katsottavissa suorana Elisa Viihde Viaplayssa. Klikkaa palveluun >>

Etsi luettavaa