Hyppää sisältöön

Gary Player polkaisi The Mastersin käyntiin – Tom Watson liittyi kunniastarttereiden tiimiin

Tom Watson, Jack Nicklaus, Augusta Nationalin puheenjohtaja Fred Ridley sekä Gary Player ryhmäpotretissa ennen avauslyöntejä. KUVA: GETTY IMAGES

The Masters käynnistyi torstaina Suomen aikaa 15.30. Tätä ennen Gary Player, Jack Nicklaus, sekä ensimmäistä kertaa, Tom Watson suorittivat juhlavat avauslyöntinsä.

Tom Watson pelasi Mastersissa yhteensä 43 kertaa vuosien 1970-2016 välisenä aikana. Hän sai voiton merkiksi vihreän takin päälleen kahdesti ja sijoittui yhteensä 15 kertaa kymmenen joukkoon.

Kuuden vuoden tauon jälkeen Watson oli jälleen ykköstiilllä draiveri kädessään.

Paikka kunniastartterien joukossa on käytännössä elinikäinen. 72-vuotias Watson saatetaan nähdä Augustan ykköstiillä vielä pitkään sen jälkeenkin, kun hänen kollegansa, 86-vuotias Gary Player ja 82 vuotta tammikuussa täyttänyt Jack Nicklaus ovat jo siirtyneet syrjään.

Kunniastarttereiden lyöntijärjestys määräytyy iän mukaan, joten Player pisti ensimmäisenä palloon vauhtia, ja näytti vielä lyöntinsä jälkeen totutusti, kuinka korkealle jalka nousee golfkenttien teräsmieheltä.

Tuulen voimakkuus ja lämpötilat muuttuvat Augustassa

Augustan kaupungissa Georgiassa pelattavassa Mastersissa ensimmäinen kisapäivä käynnistyi pilvisessä kelissä. Lämpöä oli aamuvarhaisella jo reilusti yli 15 astetta, ja sen odotetaaan nousevan päivän mittaan 23 asteeseen.

Aamun lähtijöillä keli on ennusteen mukaan edullisempi, sillä puolenpäivän jälkeen tuulen ennakoitu voimakkuus, 15 mailia tunnissa, on tuplat leutoon aamuun verrattuna ja puuskissa huomattavasti voimakkaampikin.

Vielä maanantaina Augusta National pelattiin väylien ja viheriöiden osalta kovana sekä nopeana.

Tiistain kova sade ja ukkoskuurot saivat jatkoa keskiviikkona tehden kentästä huomattavasti erilaisen kisan käynnistyessä.

Perjantaille ja lauantaille lämpötilojen ennustetaan laskevan merkittävästi, joten olosuhteet ja niiden muutokset tulevat olemaan isossa roolissa.

Tiger Woods starttaa klo 18.15

Kisan viidessä ensimmäisessä ryhmässä oli yhteensä kuusi entistä mestaria. The Mastersin ensimmäisen varsinaisen draivin ykkösellä löi Jose Maria Olazabal.

MAINOS. The Masters Tournamentin näyttää suorana Ruutu-palvelu kertamaksua vastaan. Katseluoikeus maksaa 24,95 €. Osta katseluoikeus >>.

Tiger Woods palaa kisakentille torstaina 17 kuukauden tauon jälkeen. Marraskuussa 2020 hänen sijoituksensa Mastersissa oli 38. KUVA: GETTY IMAGES

Ensimmäiset kuumat ryhmät lähtevät kentälle hiemen ennen iltakuutta Suomen aikaa.

Kisan odotetuimman pelaajan, Tiger Woodsin starttiaika on kello 18.15. Ryhmän muut jäsenet ovat Louis Oosthuizen sekä Joaquin Niemann.

Torstain kisa pääsi käynnistymään noin 40 minuuttia aikatauustaan myöhässä.

Päivitetyt starttiajat löydät täältä

MAINOS. Hyödynnä huikeat Major-tarjoukset 7.–10.4. GoGolf Shopissa. Tästä diileihin >>

Ruutu näyttää maksullisen palvelunsa kautta koko kisan suorana. Torstain lähetysaika on 22.00-02.00

Suomenkielisestä selostuksesta vastaa Antti Vaalas kommentaattorinaan Antti Ahokas.

Tulospalvelu

Etsi luettavaa