Hyppää sisältöön

Löytyykö voittaja näiden miesten joukosta? – Mastersiin osallistuu todennäköisesti 18 vanhaa mestaria

Hideki Matsuyama puolustaa Masters Tournamentin voittoa. KUVA: GETTY IMAGES

Mastersin aikaisemmat voittajat saavat ikuisen kutsun kilpailuun. Tänä vuonna kisassa on mukana 18 entistä mestaria – jos Tiger Woods osallistuu kisaan.

Augusta National on kutsukilpailu, jonka osanottajakunta poikkeaa melkoisesti muista majoreista.

Ensinnäkin kilpailijoita on paljon vähemmän, tänä vuonna 91, jos Tiger Woods lähtee viivalle. Juuri nyt se näyttää todennäköiseltä.

Toisekseen kutsun saavat kilpailun entiset voittajat, mikä tarkoittaa sitä, että kisassa on kourallinen pelaajia, joilla ei käytännössä ole mitään mahdollisuutta voittaa kilpailua.

Vanhat mestarit tuovat kisaan kuitenkin oman suolansa erilaisia perinteitä pullollaan olevaan arvoturnaukseen.

Tänä vuonna entisiä mestareita on mukana yhteensä 18, joista moni on yli 60-vuotiaita. Listasimme kaikki entiset Masters-voittajat, jotka ovat tänä vuonna mukana Augustassa.

Fred Couples

Fred Couples, 62, on yksi niistä pelaajista, joille Augusta National sopii, sillä vuonna 1992 otetun voiton lisäksi hän on sijoittunut kymmenen kertaa kärkikymmenikköön. Sympaattisen seniorin menestystä toivoo moni, ja jo cutin tekeminen oli huikea suoritus.

Sergio Garcia

Sergio Garcia saavutti pitkän uransa toistaiseksi suurimman saavutuksen vuonna 2017, kun hän sai ylleen vihreän takin. Hän päihitti tuolloin ensimmäisellä sudden death -reiällä Justin Rosen.

Dustin Johnson

Dustin Johnson voitti koronavuonna poikkeuksellisesti syksyllä 2020 pelatun Mastersin. Se oli hänen uransa toinen major-voitto. Pari viikoa sitten pelatussa WGC-reikäpelissä Johnsonin pitkään alavireinen peli näytti jo paremmalta. Hän sijoittui kilpailussa neljänneksi, joten entistä maailmanlistan ykköstä ei voi laskea pois voittajasuosikkien joukosta.

Zach Johnson

Zach Johnson kipparoi Yhdysvaltain Ryder Cup -joukkuetta syksyllä 2023. Mastersin 46-vuotias voitti vuonna 2007. Johnson pelaa edelleen aktiivisesti PGA Tourilla. Vaikka hän on pudonnut maailmanlistalla 200:n heikommalle puolelle, viime viikon sijoitus 13:nneksi Valero Openissa herätti toiveita tätä viikkoa ajatellen.

Bernhard Langer

Vanhoista herroista Bernhard Langer on ehdottomasti kovin luu, vaikka lyönnit ovatkin lyhentyneet. 64-vuotias on kuitenkin osoittanut kilpailukykynsä Champions Tourilla. Kaksi vuotta sitten hän sijoittui upeasti 29:nneksi Mastersissa, jonka hän voittanut vuosina 1985 ja 1993.

Sandy Lyle

Sandy Lyle sai ylleen vihreän takin vuonna 1988. Skotti on kilpailun vakiokasvoja, mutta edellisen kerran hänet nähtiin jatkokierroksilla vuonna 2014, jolloin hän sijoittui 44:nneksi. Ikää henkseleistään tutulla Lylellä on Langerin tapaan jo 64 vuotta.

Hideki Matsuyama

Hideki Matsuyama on menestynyt Augustassa yleisesti ottaen hyvin, ja puolustava mestari kuuluu voittajasuosikkeihin myös tänä vuonna.

Larry Mize

63-vuotiaan Larry Mizen voitosta on kulunut jo 35 vuotta. Tänä vuonna Mize pelaa Mastersissa 40. kerran, joten kyseessä on miehen juhlakilpailu. Edellisen kerran hän selvitti Augustassa cutin vuonna 2017.

José María Olazabal

José María Olazabal on niitä harvoja pelaajia, jotka ovat onnistuneet voittamaan Mastersin useammin kuin kerran. Ensimmäisen voittonsa tyylikäs espanjalainen otti vuonna 1994 ja toisen viisi vuotta myöhemmin.

Patrick Reed

Vuonna 2018 oli golfin pahan pojan vuoro juhlia Mastersissa. Patrick Reediä ei koskaan voi sivuuttaa, kun spekuloidaan potentiaalisilla voittajilla. Kahdella edelliskerralla yhdysvaltalainen on mahtunut kymmenen parhaan joukkoon.

Adam Scott

Australialainen Adam Scott tunnetaan oppikirjamaisesta svingistään, joka nosti hänet vuonna 2014 maailmanlistan ykköseksi. Vuotta aiemmin hän voitti Mastersin. Tuoreella maailmanlistalla Scott on sijalla 36.

Vijay Singh

Vuonna 2000 Tiger Woods voitti kaikki muut major-turnaukset paitsi Mastersin, jonka kuningas oli tuolloin Vijay Singh. Fidjiläinen täyttää ensi vuonna pyöreitä, 60 vuotta.

Jordan Spieth

Jordan Spieth oli ainoastaan 21-vuotias voittaessaan Mastersin vuonna 2015. Samana vuonna yhdyvaltalinen voitti myös US Openin. The Open Championshipin Spieth vei nimiinsä kaksi vuotta myöhemmin.

Charl Schwartzel

Eteläafrikkalainen Charl Schwartzel voitti Mastersin vuonna 2011, mutta viime aikoina pelivire on ollut kateissa. Kuudessa edellisessä ammattilaiskisassa hän on pudonnut cutista. Augusta kuitenkin yleensä sytyttää miehen, toivottavasti myös tänä vuonna kisa kääntää Schwartzelin pelin suunnan parempaan päin.

Bubba Watson

Yhdysvaltainen Bubba Watson voitti Mastersin vuosina 2012 ja 2014. Taiturimainen pelaaja viihtyy Augustassa, joka suosii Watsonin tapaan vasemmalta puolelta pelaavia

Mike Weir

Kanadalainen vasuri sai vihreän takin ylleen 22 vuotta sitten. Nykyään Mike Weir, 51, pelaa pääasiassa Champions Tourilla.

Danny Willett

Englantilainen voitti Masters Tournamentin vuonna 2016. Nykyään Danny Willett majailee maailmanlistalla sijalla 161, eikä lukeudu voittajasuosikkeihin, vaikka onkin nuoremman polven mestareita.

Tiger Woods

Tiger Woods on voittanut Mastersin viisi kertaa, viimeksi vuonna 2019. Hänen nimensä yllä on vielä pieni kysymysmerkki, sillä loukkaantumisesta toipuva legenda on ilmoittanut kertovansa osallistumisestaan kisaan viime hetkillä.

MAINOS. The Masters Tournament näyttää suorana Ruutu-palvelu kertamaksua vastaan. Katseluoikeus maksaa 24,95 €. Osta katseluoikeus >>.

Etsi luettavaa