Hyppää pääsisältöön

Video: Rod Pampling ja vuoden huonoin drive!

Australialaispelaaja Rod Pampling esitti hyvinkin humoristisen driven PGA Championshipissa toisen päivän päätteeksi. Hän ei saattanut aavistaa, että kyseinen drive näytettiin kansainvälisessä TV-lähetyksessä ProTracer teknologian kera.

PGA Championshipin toisella kierroksella tullut ukkosvaroitus keskeytti pelit vajaaksi kahdeksi tunniksi. Tämän takia usean ryhmän osalta pelit jäivät kesken toisella kierroksella.

Pimeyden takia moni ryhmä pyrki kuitenkin aloittamaan viimeisen reiän, jos vain mahdollista, jolloin kyseisen väylän saa pelata loppuun asti. Kun Pohjois-Carolinassa aurinko oli jo laskemassa, nähtiin maailman parhailta pelaajilta melkoisia speedgolf-suorituksia. Hauskimman suorituksen tarjosi aussikonkari Rod Pampling

Pampling oli kilpailua tuloksessa +12, kun kello oli noin kymmentä yli kahdeksan Charlottessa. Auringonlasku ja torvensoitto oli vain minuuteista tai sekunneista kiinni, joten Rod juoksi ysin tiille laittamaan pallonsa peliin. Hanskan kiinnityksestä pallon irtoamiseen ei kovin montaa sekuntia mennyt ja jälki oli sen mukaista.

Vasemmalle lähes maata pitkin mennyt lyönti sai huvitusta aikaan lähetyksessä, sillä se lähetettiin kansainväliseen TV-kuvaan. Lyönnin viralliset speksit olivat: 246 jaardia ja aivan uskomattoman paljon vasemmalle matalana. Korkeutta lyönnissä oli 13 jalkaa, eli neljä metriä ja pallon lähtönopeus oli 166 mph. Varsinaista väliä sillä ei ollut, koska cutin tekeminen oli jo poissuljettua.

Lopulta Pampling merkautti korttiinsa tuplan väylältä yhdeksän, joka oli hänen viimeisensä.