Hyppää pääsisältöön
Justin Thomas turhautui ja lipsautti suustaan sammakon viime lauantaina.
Getty Images

On urpoa haukkua myös itseään homoksi

Sättimällä itseään alatyylisesti Justin Thomas antoi viestin, että homoseksuaalisuudessa olisi jotain väärää. Thomas ymmärsi virheensä ja pyysi sanomisiaan vuolaasti anteeksi.

JUSTIN THOMASIN lausahdus epäonnistumisen hetkellä on noussut otsikoihin eri puolilla maailmaa. Otettuaan kolme puttia entinen maailmanlistan ykkönen soimasi itseään alatyylisesti hintiksi (You faggot).

Thomas mokasi, sillä on yksiselitteisesti väärin käyttää seksuaalista vähemmistöä halventavaa hintti-sanaa tai jotain sen synonyymiä haukkumasanana. Tämä viestii siitä, että homoseksuaalisuudessa olisi jotain väärää tai hävettävää.

Ei ole.

Thomasin kommenttia voi siis pitää aiheellisesti homofoobisena. Sillä ole merkitystä, että hän kohdisti sanat itseensä.

Silti hänelle on löytynyt sosiaalisessa mediassa yllättävän paljon ymmärtäjiä. Thomasia kritisoineita on kuvailtu somessa "muodikkaasti" mielensäpahoittajaksi.

Tällä kertaa mielensäpahoittamiseen oli aihetta.

THOMAS-KOHUSTA tuli mieleeni tapaus, joka sattui kauan sitten ulkomaan reissulla eräälle suomalaiselle golfmatkanjohtajalle, kun tämä oli golfkierroksella asiakaspariskunnan kanssa.

Matkanjohtajan putattua läheltä ohi, hän moitti itseään kuuluvasti: "Ei hitto mä olen urpo!"

Arvaat varmaan, mikä oli samassa ryhmässä pelanneen miehen etunimi.

Paikkausyrityksessä valuttiin syvemmälle suohon: "Ei kun sinähän meistä se Urpo olet."

Thomasin parahdus kantautui lauantaina television välityksellä pelikaverin lisäksi miljoonien ihmisten korviin. Kierroksen jälkeen sonta oli tuulettimessa, ja tähtipelaaja teki ainoan oikean ratkaisun ja pyysi sanomisiaan vuolaasti anteeksi.

Matkanjohtaja oppi läksyn kerrasta ja näin taisi tehdä myös Justin Thomas.



URHEILUSSA KYNNYS kertoa seksuaaliseen vähemmistöön kuulumisesta on korkea, eikä miesten golf selvästikään muodosta poikkeusta.

PGA Tour -pelaaja Brandt Snedeker sanoi kuusi vuotta sitten David Fehertyn haastattelussa olevansa varma siitä, että PGA Tourilta löytyy homoseksuaaleja. Snedeker ihmetteli tuolloin lähinnä sitä, miksi kaapista ei uskalleta tulla ulos. Hänen mielestään se olisi pelkästään tervetullutta.

Tilanne ei ole pääkiertueen osalta kuitenkaan muuttunut tuosta, miksiköhän?

Thomasin osalta anteeksipyyntö vaikutti aidolta ja suusta päässyt sana vahingolta, eikä miltään tunkkaiselta tuulahdukselta kiertueella vallitsevasta syrjivästä ilmapiiristä seksuaalista vähemmistöjä kohtaan.

Näin haluan ainakin uskoa. Vuonna 2021 kaikille pitäisi olla selvää, että on ihan urpoa haukkua itseään(kin) homoksi.

GoGolf suosittelee