Hyppää pääsisältöön
Tiger Woods ja Joe LaCava ovat tehneet töitä yhdessä pitkään.
Getty Images

Tigerin mailapojan poika toimii Tigerin pojan mailapoikana

Tiger Woods ja hänen caddiensa Joe LaCava pitävät lauantaina ja sunnuntaina kimpassa isä-poika-viikonloppua.

Viikonloppuna pelattavassa PNC Championshipissä Tiger Woods pelaa poikansa Charlien kanssa scrambleä muita tähtiä ja heidän perheenjäseniään vastaan.

Koska kyseessä on 11-vuotiaan Charlien ensiesiintyminen parrasvaloissa ja kaikki tietävät Tigerin historian lapsitähtenä, mielenkiinto kisaa kohtaan on suurta.

Yksi kiinnostava kysymys on, kuka toimii Charlie Woodsin caddienä kisassa.

Tapana on ollut, että PNC Champioship kokoaa muutenkin perheitä yhteen. Esimerkiksi Annika Sörenstamin Tom-isän caddienä kisassa toimii tämän toinen tytär Charlotta, joka on myös entinen LPGA-kiertueen pelaaja.

Perheteema jatkuu tavallaan myös Tigerin ja Charlien osalta, sillä Tigerin caddien Joe LaCavan poika Joe LaCava jr toimii Charlien caddiena.

Haastattelussa Woodsin monivuotinen caddie Joe LaCava kertoi, että Tiger kertoi hänelle joku aika sitten, että hän aikoo osallistua PNC Championshipiin poikansa kanssa. LaCavan luuli ensin, että Tiger juksaa. Hän luuli, että perhekilpailun aika koittaisi joskus tulevaisuudessa. Mutta Tiger oli tosissaan.

"Charlieta on puraissut viimeisen vuoden aikana golfkärpänen. Hän on pelannut todella paljon, harjoitellut ja tykästynyt lajiin tosissaan. Tiger oli kiltti ja pyysi minua kysymään pojaltani Joelta, jos hän haluaisi toimia Charlien caddienä kisassa, jotta saisimme aikaiseksi kunnon isä-poika-tapahtuman. Meillä tulee olemaan mahtava viikonloppua", isä LaCava puhui kisan alla.

Joe LaCava jr käy collegea, joten hän on huomattavasti Charlie Woodsia vanhempi. Mutta hän on myös taitava golfari, joka debytoi nyt caddiena kameroiden edessä.

GoGolf suosittelee