Hyppää pääsisältöön
Sanna Nuutisen hevoskuuri on tuottanut kovan nousun kaikilla listoilla
Janne Tarmio

Sanna Nuutinen kärjestä LET-kisan päätöspäivään

Sanna Nuutinen johtaa LETin ja LETASin yhteiskisaa Tshekissä. Myös Ursula Wikströmillä on mahdollisuus nousta voittoon päätöskierroksella.

Suomalaisilla on pullat hyvin uunissa Ladies European Tourin kilpailussa. Sanna Nuutinen (-7) jakaa kärkipaikkaa ja Ursula Wikström (-4) on kymmenentenä iskuetäisyydellä. Myös Noora Komulainen (-1) ja Krista Bakker (+2) selviytyivät päätöskierrokselle.

Nuutinen, jolla on tältä kaudelta jo voitto LETAS-kiertueelta hakee uransa ensimmäistä voitto naisten pääkiertueelta. Aiemmin voittoon suomalaisista ovat pystyneet Riikka Hakkarainen ja Minea Blomqvist.

"Minusta olisi ollut mukavampi lähteä huomiseen lyönnin tai kaksi perässä. Se sopii minulle paremmin. Kun voitin, olin kolmanneksi viimeisessä ryhmässä ja tulin voittoon takaa", Nuutinen sanoi LET:n sivuilla", Nuutinen sanoi.

"Olen ollut aiemmin samassa tilanteessa pelatessani LET Access -kiertueella. Opettelen nyt voittamista ja sitä, kuinka pysyä kärjessä, joten se ei tunnu yhtään erilaiselta. Olen varmasti huomenna hieman hermostunut, mutta luulen, että se on pelkästään hyvä asia."

Tipsport Czech Ladies Openissa on palkintorahaa jaossa 120 000 euroa, ja se on LET:n ja LETASin yhteiskisa. Nuutisen kanssa kärkipaikkaa jakaa Skotlannin Carly Booth, joka hakee uransa kolmatta voittoa kiertueella.

Nuutinen starttaa huomenna klo 11.45 Suomen aikaa. Kierros on ohi kolmen jälkeen iltapäivällä. LETAS-kiertueen rankingissa Nuutinen on sijalla toisena ja LETin rahalistalla 113:ntena.

Tulospalvelu

GoGolf suosittelee