Hyppää pääsisältöön
Sanna Nuutisen tunneryöpyt purkautuivat jo 18:n viheriöllä kyynelten tullessa silmiin bogeyputin livahdettua ohi
GETTY IMAGES

Sanna Nuutinen epäonnistumisen jälkeen: "Sattuu todella syvältä"

Sanna Nuutisen ote lipsui jo neljännen kerran peräkkäin hänen oltuaan viimeisenä päivänä voittotaistossa LET:n kisassa.

Sanna Nuutinen pelaa loistavaa kautta LET:lla. Viikonlopun kisassa hän kisaili myös ET:n miesten kanssa ja oli kokoanaiskisassa 18:s. 

Viimeisenä päivänä Nuutinen putosi kahdeksan sijaa 18:nneksi ja oli itselleen tärkeässä naisten taulukossa jaettu kolmas. 

Ei paha suoritus, mutta kuten kauden kolmessa aiemmassakin kisassa, Nuutinen epäonnistui harmittavalla tavalla ratkaisun hetkillä.

Etelä-Afrikan, Italian ja Ranskan kisoissa hän taisteli kussakin voitosta. 

Sama lähtökohta oli Ruotsissa, jossa sekä neljännen kierroksen alku, kuin myös kaksi viimeistä reikää (bogi+tupla) olivat tilanteeseen nähden vaatimatonta tekemistä.

Kärkikymmeniköstä putoaminen kahdella viimeisellä reiällä paitsi puolitti tulot, 11 580 euroa tuli, ja vei myös isosti pisteitä LET:n pistelistalta sekä Solheim Cupin karsinnasta hänen pudottua naisten toiselta sijalta jaetulle kolmannelle tilalle.

Nuutinen on yhdessä Matilda Castrénin kanssa noussut viimeaikaisilla saavutuksillaan vakavasti otettavien Solheim Cup -joukkueen kandidaattien joukkoon.

"Viimeiset kaksi väylää harmittavat. Se on hyvin lievä ilmaisu tuntemuksistani, sillä suorastaan sattuu, kun niitä ajattelee", Nuutinen sanoi.

"Sain onneksi puhuttua tämän päivän lopetuksen ja kisan kokonaisuutena läpi valmentajien kanssa, ja se helpotti oloa. Oli tärkeää, että he näkivät paikanpäältä caddienä (Nicklas Dahlgren) ja televisiosta (David Silva) mitä kentällä tapahtuu, kun on se off-päivä."

"Täältä saamani oppi on kallisarvoista, tunnen pelini ja tendenssini taas paljon paremmin. Nämä kokemukset auttavat, kun seuraavan kerran isossa kilpailussa ollaan takaysillä  pelaamassa mahdollisesti jopa kisan voitosta."

"Kokonaisuutena hieno kisa ja oli ilo päästä heittämään Annika Sörenstamin kanssa kivet vikalla griinillä ja kiittää tästä tapahtumasta", Sanna Nuutinen purki tunteitaan.

Seuraavan kerran hän  kisailee Tsekin-osakilpailussa juhannusviikolla.

Tulospalvelu