Hyppää pääsisältöön
Roope Kakon peli ei riittänyt Etelä-Afrikan kisoissa jatkopaikkaan
Tomi Natri

Sairaalasta suoraan voittotaisteluun – Kakko muistutti, että loukkaantunutta golfaria on syytä varoa

Reaktiivista niveltulehdusta sairastava Roope Kakko lähtee Vierumäki Finnish Challengen päätöspäivään kärkiryhmässä, jossa mukana on myös toinen terveysongelmien kanssa paininut entinen European Tour -voittaja.

Jos joku olisi sanonut alkuviikosta Roope Kakolle, että tämä pelaa sunnuntaina Vierumäki Finnish Challenge -kisan voitosta, hän olisi varmaan pitänyt ennustajaa hieman hulluna.

Kakko vietti nimittäin kisan alla yhden yön sairaalassa, eikä hän päässyt heikon kuntonsa vuoksi pelaamaan keskiviikon pro am -kilpailua lainkaan. Sairaalavisiitin aiheutti Kakon sairastama reaktiivinen artriitti eli niveltulehdus, joka alkoi oireila pitkän tauon jälkeen tänä kesänä.

Roopen Seppo-isä kertoi GoGolfille, että Roope sai Slovakian-kisan yhteydessä todennäköisesti ruokamyrkytyksen, joka laukaisi pitkään remissiossa olleen autoimmuunisairauden. Ensimmäisen kerran Roope sairastui tautiin yli kymmenen vuotta sitten.

Kakko taisteli ruokamyrkytyksen aiheuttamasta kuumeesta huolimatta heinäkuun alussa Slovakiassa sijalle 29, vaikka kysyi kesken kisan lääkäriltä lupaa keskettämiseen. Pari viikkoa sitten Itävallassa niveltulehdus haittasi jo peliä niin paljon, eikä kävelystä meinannut tulla mitään. Silti hän sijoittui kisassa 30:nneksi.

Kotikisan alla vaivat pahenivat, ja Kakko hakeutui sairaalaan hakemaan lääkitystä. Sairautta hoidetaan kortisonilla ja biolääkkeillä. Niillä pyritään estämään tulehduksen eteneminen nivelestä toiseen, mikä on sairaudelle tyypillistä.

Tätä taustaa vasten Roope Kakko pääsi Vierumäelle tilanteesta, jossa hänellä ei ole kuin voitettavaa sen jälkeen kun varmistui, että hän pystyy ylipäätään osallistumaan kisaan. Turvonneiden varpaiden vuoksi hän pelaa kisan puolitoista numeroa liian suurilla kengillä. Lisäksi hän varmistaa pelikuntonsa tulehdusta ja kipua lievittävällä ibuprofeeni-kuurilla.

"Eikös sellainen sanontakin ole kuin että beware of the injured golfer (varokaa loukkaantunutta golfaria)", Kakko totesi kierroksen jälkeen.

Bogiton kierros nosti kärkiryhmään

Kakko on hiljalleen kavunnut tulokseen -11 (71-68-66), eikä hän pääse lähtemään päätöspäivään enää tutkan alta. Tänään pelattu 66 lyönnin kierros oli myrskyvaroitus kilpakumppaneille. Kolmen kierroksen aikana hän on tehnyt ainoastaan kaksi bogia, eikä tänään niitä tullut yhtäkään.

Kakko tiedetään kovaksi pelimieheksi, sillä hänellä on entuudestaan kolme voittoa Challenge Tourilta. Viimeisin voitoista on neljän vuoden takaa Madeiralta Challenge Tourin ja European Tourin yhteiskisasta.

Päätöskierrokselle Kakko pääsee lähtemään jaetulta kolmannelta sijalta. Kakon tulos on -11 (71-68-66), kun kärkimies Rikard Karlberg menee kaksi lyöntiä edellä.

Paineettoman lähtökohdan lisäksi Kakolla on myös salainen ase hyppysissään tämän viikon turnauksessa: hän käyttää kisassa neljä vuotta vanhaa 60-asteista lob-wedgeä, joka on toiminut erinomaisesti.

Mailan urat alkavat olla jo kulahtaneet, mutta maila mahtuu taas arsenaaliin erinomaisen pohjan muotoilun ansiosta. Kakko kertoi, että jostain ihme syystä maila tuntuu osoittavan suoraan kohteeseen, vaikka sitä avaisikin.

”Lähipeli on ollut tosi terävää. Tuntuu hyvältä, että olen selvästikin saamassa vanhan vahvuuteni takaisin. On sellainen tunne, että olen sillä rintamalla vahvempi kuin moni muu tuolla kentällä.”

Yksi hyvä esimerkki tästä saatiin päätösreiällä, jolle Kakko teki loistavan wedgen ja onnistuneen putin ansiosta päivän kuudennen birdien.

Kärkisijoitus jopa voitto kotikisassa olisi tärkeää Kakolle siinäkin mielessä, että se toisi mukavasti täydennystä ranking-pisteisiin. Hän on ennen Vierumäkeä rankingissa sijalla 115.

Challenge Tour -kisoja Kakolla on tältä kaudelta viisi takana. Hän selvittänyt cutin neljässä, mutta kiertueella tärkeät huippusijoitukset ovat puuttuneet. 

Sunnuntaina pelaajat lähetetään matkaan kahdelta tiiltä kolmen hengen ryhmässä. Roope nousi loistavan esityksensä ansiosta viimeiseen ryhmään. Peliseurakseen hän saa Etelä-Afrikan Bryce Eastonin ja Karlbergin, jolla on ollut omat terveydelliset murheensa.

Ruotsalainen Karlberg joutui pitämään terveyssyiden takia taukoa kilpailuista puolentoista vuoden ajan. 

Karlberg kertoi kierroksen jälkeen, ettei koskenut puolentoista vuoden aikana mailoihin lainkaan. Sairastelukierre johtui infektiosta, jota hän ei malttanut hoitaa kunnolla. Hän harjoitteli kovaa ja pelasi kisoja puolikuntoisena kipulääkkeiden avulla, kunnes koitti täydellinen henkinen ja fyysinen romahdus.

"Minulla oli flunssan oireita koko ajan, enkä kuunnellut kroppaani", hän sanoo.

"Kesti pitkään, ennen kuin sain voimani takaisin. Maaliskuussa oli vielä hankalaa kiertää yhdeksän reikää, mutta pikku hiljaa olen saanut voimani takaisin. Nyt pystyn pelaamaan 18 reikää keskittyen täydellisesti suoritukseen koko ajan", hän totesi.

Tällä viikolla Vierumäellä hän on pystynyt nauttimaan olostaan kentällä.

"Oikeastaan edellisessä kisassa Itävallassa olin niin hyvässä fyysisessä kunnossa, että kykenin keskittymään lyönteihin ensimmäistä kertaa kunnolla 18 reiän ajan. Se antoi kunnon buustin itseluottamusta."

Kakko tuntee Karlbergin taidot

Ruotsalainen on kova peluri, ja sen tietää myös hänen huominen pelikaverinsa Roope Kakko.

"Hän tekee kovaa tulosta, kun sille päälle sattuu", Kakko kuvasi.

Parhaat saavutukset Karlbergilta on kausilta 2015 ja 2016, jolloin hän sijoittui ensin 56:nneksi ja perään 34:nneksi kiertueen rankingissa. Ainoan voittonsa hän nappasi vuonna 2015 päihitettyään Martin Kaymerin Italian Openin uusinnassa. Suurimman voittoshekin (555 000 euroa) hän kuittasi seuraavalla kaudella sijoituttuaan toiseksi BMW PGA Championshipissä.

Easton on 32-vuotias, jonka ranking-sijoitus CT:llä ennen Vierumäkeä on 48:s.

Kärkiryhmä ei saa ratkaista voittoa keskenään, sillä kisan kymmenen parasta pelaajaa on neljän lyönnin sisällä toisistaan. Toiseksi paras suomalainen on Oliver Lindell, joka on yhteistuloksessa -7 eli kuusi lyöntiä Karlbergia perässä.

Porvoolaiselle olisi tärkeää nousta kymmenen parhaan joukkoon huomenna, sillä se takaisi hänelle paikan myös ensi viikolla pelattavassa Tanskan-kisassa. Tänään loistavasti aloittaneet Lindellin lyöntipeli alkoi takellella takaysillä ja hän oli lopulta tyytyväinen, että pystyi pelaamaan tämänpäiväisen kierroksensa kaksi alle parin.

Tulospalvelu

Vierumäki Finnish Challengeen on yleisöllä vapaapääsy. Kärkiryhmä starttaa kierrokselle klo 9.55 Suomen aikaa. Yle TV2 näyttää koostelähetyksen kilpailun kolmesta ensimmäisestä päivästä tänään klo 22. Huomenna sunnuntaina lähetys alkaa klo 21.30.

GoGolf suosittelee