Hyppää pääsisältöön
Viktor Hovlandilla on sunnuntaina ainakin näennäisen helppo tehtävä avata norjalaisten voittotilia European Tourilla
GETTY IMAGES

Rikkooko Viktor Hovland Norjan kuparisen ET:lla – 669 osallistumista, ei voittoja

Sunnuntaista tulee suurella todennäköisyydellä Norjan golfin merkkipäivä ensimmäisen ET:n voiton johdosta. Viktor Hovland johtaa Munchenissa BMW Internationalia kolmella lyönnillä.

Viktor Hovland on vienyt Norjan miesgolfin aivan uudelle aikakaudelle. US Amateurin voittaja sekä Oklahoman State Universityn supertähti ei ole ujostellut lyhyen ammattilaiuransa aikana.
Hän sai nopeasti paikan PGA Tourille ja on voittanut jo kaksi kisaa, Puerto Ricossa ja Meksikossa.

Isoja ykköstilojakin hän on ollut tavoittelemassa vielä viimeisenä päivänä, mutta toista sijaa ylemmäs (WGC:n ja pääkiertueen yhteiskisassa) norjalainen ei ole päässyt.
Hovland teki launtaina odotetun kovaa nousua Munchernissa vuosittain pelattavassa ET:n kisassa, BMW International Openissa.
Tulos 64,-8 kiidätti hänet jaetulta toiselta sijalta kärkeen kolmen lyönnin marginaalilla.

Pelikaveriksi ja ykköshaastajaksi Hovland  (-17) saa Espanjan Jorge Campillon,(-14)  joka kahdesta ET:n voitostaan huolimatta lukeutuu Tourilla huomattavasti supetähtiluokituksen jo ansainneen norjalaisen alapuolelle.

"Olisi todella upeaa voittaa ensimmäisenä norjalaisena ET:lla. Jo lapsena seurasin TV:sta pääkiertueen pelejä, joissa paras saavutuksemme on toinen tila", Hovland nyökkäsi annettuun kysymykseen.

Norjalaisten pitkä voitoton historia European Tourilla

Ruotsalaispelaajilla on vuonna 1971 käynnistyneellä ET:lla yli sata ykköstilaa, tanskalaisillakin reilut parikymmentä.
Mikko Ilonen (2007-) veti suomalaisten voittovaljakoita viidesti, Mikko Korhonen on yltänyt kahteen yköstilaan, Roope Kakko ja Sami Välimäki molemmat yhteen.

Norjalaisilla on  parhaana Henrik Bjornstadin kakkostila vuodelta 2000 Hongkongista, jolloin edellä oli Jose-Maria Olazabal.

Yrityksen puutteesta ei norjalaisia pääkiertueen osalta voi kuitenkaan soimata. Per Haugsrudilla on plakkarissa 187 kisaa, Bjornstadilla 115. 
ET:n tilastoista löytyy kymmenen norjalaista joilla on 2-187 kilpailua tilillään. Näistä viisi on osallistunut vähintään 72 kertaa.

Kun Viktor Hovlandin (17:s kisa meneillään ) kilpailut ynnätään kymmeneen tilastoituun pelaajaan, päästään pelattujen kisaojen määrässä lukuun 669.
Tämäkin on varmasti alakanttiin, sillä siitä puuttuu varmuudella melkoinen määrä yksittäisen kutsun saaneita pelaajia, sekä  kaikki norjalaisamatöörien osallistumiset  ET:n kisoihin, joita ei toki montaa ole.

Norjalaisten  virallinen saldo, 669 osallistumiskertaa ET:n kisaan , eikä yhtään voittoa on valtava määrä sekin.
Viktor Hovland ansaitsee ainakin Norjassa mahdollisen voittonsa jälkeen tavallistakin suuremmat otsikot kuparisen rikkomisesta.

Ensimmäisen kerran hän osallistui ET:n kisaana amatöörinä  heinäkuussa 2018 Porsche European Openissa (68-80,MC) , joka sekin pelattiin meneillään olevan kisan tavoin Saksassa.

Elisa Viihde Viaplay ja V Sport Golf näyttävät sunnuntain tapahtumat suorana klo 14.30-19.00

Tulospalvelu