Hyppää pääsisältöön
Kristtiina Lassilan vetämä ryhmä viihtyi ja tutustui pelaamiseen Kurkissa kurssin päätteeksi.
Teemu Tyry

Päivässä golfariksi-kurssit ovat tulleet jäädäkseen

Neljän tunnin golfiin tutustumisen jälkeen on jo päästy hyvään alkuun ja green cardin käteensä saavat kurssilaiset ovat täynnä intoa jatkoharjoitteluun, tietää konseptin käsikirjoituksen luonut PGA-valmentaja Antti Vaalas.

Kurk Golf käynnisti kaudella 2018 kurssit, joissa neljän tunnin harjoittelun ja pelaamisen jälkeen kurssilaiset toivotetaan tervetulleiksi lajin pariin ja heille kirjoitetaan green cardit. Tavoitteena on ollut aloitus-ja harjoittelukynnyksen mataloittaminen niin ajankäytön, kuin myös perusinvestoinnin osalta.

Hetkinen, mitäs tämä nyt on?

"Neljän tunnin mittainen golfin peruskurssi, eihän siinä ehdi kuin raapaista pintaa, kukaan ei ole valmis kentälle sen jälkeen"

Tällaisia reaktioita on tullut etenkin laji-ihmisiltä, jotka on golfin ensimmäisestä boomista 80-luvun puolivälistä asti totutettu neljän-viiden kerran ja 8-12 tunnin mittaiseen perusopetukseen.

Päivässä golfariksi-kurssit ovat  kuitenkin jo osoittautuneet kysytyksi, helpoksi, hauskaksi ja tehokkaaksi väyläksi lajin pariin.

Lajiin tutustuminen nopeaksi ja huokeaksi

Kurkissa koulutettuja oli vuonna 2018 yli 400, kuluvan vuoden aikana määrän arvioidaan kasvavan.

Neljän tunnin kurssi, siihen liittyvät materiaalit ja kolme pelipalloa maksavat edelisvuoden malliin 59 euroa. 

”Tämä hintataso mahdollistaa lähes kaikille jo mahdollisuuden green cardin suorittamiseen ja pelien aloittamiseen. 150-200 euron kurssimaksut ovat liian usein jarruna golfmailaan tarttumiselle”, muistuttaa GoGolfin kehitysjohtaja Mika Mäkinen, joka  on menestyksekkäästi myynyt Päivässä golfariksi-konseptia myös  muiden kenttäyhtiöiden ja valmentajien käyttöön.

Kurkin lisäksi Päivässä golfariksi-kursseja järjestävät kaudella 2019 myös Kullo Golf, Eke Golf, Ruukki Golf,  Kotojärvi, Nordcenter, Hiisi-Golf, GoGolf Range Leppävaara sekä Kytäjä Golf.

”Uskon, että määrä kasvaa vielä  runsaasti kauden aikana. Konsepti on hyödylllinen  kuluttajille. Kenttäyhtiöille sekä valmentajille. Sen käyttöönotto, markkinointi ja hallinta on rakennettu mahdollisimman helpoksi”, Mäkinen jatkaa.

Päivässä golfariksi-kurssit käynnistettiin ja käsikirjoitettin jo vuonna 2017 yritystilaisuuksissa käyttöönotetun aloittelijoiden opetuksen pohjalta.

Antti Vaalas

Antti Vaalas on vakuuttunut Päiväksi golfariksi-kurssien toimivuudesta.
Antti Vaalas on vakuuttunut Päiväksi golfariksi-kurssien toimivuudesta.
Juha Törmälä

”Niiissä tarkoituksemme oli mahdollistaa asiakkaan henkilökunnan ja vieraiden perusopetus. Eli yhdistää jo pelaavat, ja vasta lajiin tutustuvat golfin kautta, vaikka molemmilla onkin erilliset ohjelmat. Johtotähdeksi muodostui se, että harjoittelun oheen  yhdistettiin myös pelaamista”, taustoittaa Kytäjällä, Kurkissa ja Leppävaarassa valmentava GoGolfin Head Pro Antti Vaalas.

”Golfin parissa ensiaskeitaan ottavien kanssa työskenteleminen on aina haastaavaa, mutta palkitsevaa. Neljän tunnin kursseista on pyritty karsimaan kaikki turha pois. Tekeminen on intensiivistä ja tehokasta.  Kun  jaksoon yhdistetään myös pelaamista kentällä, aika sananmukaisesti kuluu kuin siivillä, Positiivisista kommenteista osuvimpia ovat  toteamukset, "tämä oli todella makeata, haluan ehdottomasti jatkaa",  Vaalas kuvailee.

Vaalas on tehnyt valmennustyötä jo 90-luvulta ja kouluttanut valtavan määrän  aloittelijoita perinteisten pitkien kurssien ja yksityistuntien kautta. 

Hänestä on lyhyessä ajassa kehittynyt lyhyiden kurssien apostoli ja äänitorvi. 

”Sanon aina  nelituntisen alkuun, että saamme hyvän startin golfopiskeluihin, ja sen jälkeen on valtavasti osasia joita harjoitella. Päivässä golfariksi-kurssi on loistava innovaatio koko lajille. Se antaa mainion läpileikkauksen siitä, mitä golf harrastuksena antaa ja mihin ptää panostaa taitojen kehittämiseksi.”

Edellisenä kesänä Kurkissa golftoimintoja vetänyt Mika Mäkinen näkee Päiväksi golfariksi-kursseilla aivan uudenlaisia mahdollisuuksia lajin markkinoinnissa ja aloittamisessa.

”Kurkissa olemme saaneet hyvin paljon mukaan uusia potentiaalia ryhmiä, joita perinteisellä markkinoinnilla ja tuotteistuksella tavoitetaan huonosti. Firma-ja kaveriporukoiden on huomattavasti helpompaa sopia yhdestä opetus - ja tutustumiskerrasta golfkentälle, kuin sitoutua ummikkona useamman illan opiskeluun. Tällaista toimintaa kaikki golfkentät Suomessa kaipaavat, tuotetta joka tutustuttaa ammattitaitoisesti ja koukuttaa innostuneet seuraavillle asteille oppimiseen ja pelaamiseen", Mäkinen jatkaa.

Antti Vaalas on myös positiivisella tavalla yllättynyt  siitä, kuinka taustoiltaan erilaisia ihmisiä Päiväksi golfariksi-kursseille on hakeutunut. 

IMG_0230.jpg

Kristiina Lassila opettaa, kahdeksan Päivässä golfariksi -kurssin oppilasta kuuntelee ennen omaa harjoittelua
Kristiina Lassila opettaa, kahdeksan Päivässä golfariksi -kurssin oppilasta kuuntelee ennen omaa harjoittelua
teemu tyry

 "Ihan fantastinen meininki on useimmilla kursseilla. Se on kuin neljän tunnin seikkailu,  jossa opettaja saa  paljon nähdessään oppilaiden riemun uuden, heitä innostavan lajin kokeilun kautta", Antti Vaalas iloitsee.

Päivässä golfariksi-kursseista löydät aikataulut ja lisätietoja täältä.