Hyppää pääsisältöön
Sanna Nuutinen jakaa Ursula Wikströmin kanssa sijan 23 Costa del Solilla
LET / Tristan Jones

Nuutinen upeasti kolmas ja Wikström neljäs – viisi suomalaista 22 parhaan joukossa

Suomalaisnaisilla oli aihetta juhlaan Ladies European Tourin kauden kolmanneksi viimeisessä kilpailussa.

Suomen LET-pelaajilla menestyivät tänään laajalla rintamalla, sillä peräti viisi pelaajaa sijoittui 22 parhaan joukkoon Mediterranean Ladies Openissa Espanjassa.

Terramarin kentällä pelatussa kisassa parhaiten suomalaisista onnistui Sanna Nuutinen, joka otti jo uransa ja kauden toisen palkintopallisijoituksen LET:llä. Edellinen podiumsijoitus (kakkossija) tuli tosin LET:n ja LETASin yhteiskisassa, joka ei ollut pistearvoltaan kovinkaan suuri.

Tänään Nuutinen sijoittui yksin kolmanneksi ja sai palkinnoksi uransa toistaiseksi suurimman palkintopotin: 18 000 euroa. Nuutinen pelasi sunnuntaina kärkiryhmässä, jossa olivat mukana maailmanlistan 12:s Carlota Ciganda ja LET:n ranking-ykkönen Esther Henseleit.

"Fiilikset ovat hyvät, olihan tämä uran isoin palkintosekki", Nuutinen sanoi. "Carlotan kanssa oli hienoa pelata. Nautin suuresta yleisöstä ja otin parissa asiassa opikseni häneltä."

Kiertueen rankingissa Nuutinen nousi jo 32:nneksi eli toiseksi parhaaksi suomalaiseksi, vaikka on pelannut tänä vuonna paljon myös LETASin kisoja. Haastajakiertueen rankingissa Nuutinen on toisena.

"Huomenna on lähtö Intiaan. Odotan innolla ensi viikkoa, kun tiedän kentän viime vuodesta, ja se on ihanan haastava! Intian jälkeen onkin vähän kisataukoa ennen kauden finaalia Espanjassa", Nuutinen kertoi.

Toiseksi paras suomalainen oli Ursula Wikström, joka terästäytyi vaikean avauskierroksen jälkeen nousten lopulta neljänneksi tuloksella -2 (75-71-66-70). Wikströmille kyseessä oli kauden ensimmäinen top 10 -sijoitus, mikä nosti hänet rankingissa jo 19:nneksi.

Wikströmillä on oivallinen mahdollisuus pelata rankingin perusteella uransa paras kausi, sillä vuonna 2015 hän oli rankingissa 17:s, mikä on toistaiseksi hänen pitkän uransa paras. 

Kolmas suomalainen kärkikymmenikössä oli Krista Bakker, joka tulos +2 (70-75-70-71) riitti jaettuun kymmenenteen sijaan. Elina Nummenpää oli 17. tuloksella +4 (71-72-75-70) ja Noora Komulainen 22. lyönnin heikommalla tuloksella +5 (71-68-75-75).

Kilpailun voitti espanjalaisen kotiyleisön edessä ennakkosuosikki Carlota Ciganda tuloksella -8. Maailmanlistan 12:s päihitti lyönnillä Saksan Esther Henseleitin (-7), joka oli yksi harvoista alla 70 lyöntiä tänään pelanneista.

Henseleit vankisti asemiaan ranking-ykkösenä. Ciganda, joka on pelannut LET:llä vain kolme kilpailua, nousi rankingissa seitsemänneksi.

Lopputulokset

GoGolf suosittelee