Hyppää pääsisältöön
Pekka Rinne, Kimmo Timonen ja Aleksander Barkov isännöivät kesäisin Suomessa hyväntekävisyysgolftapahtumia.
Getty Images

NHL-tähtien hyväntekeväisyyskisojen suosio kasvaa – kolmesta kisasta messevä potti paikallisille järjestöille

Kesäisin Suomessa lomailevat jääkiekkoilijat järjestävät hyväntekeväisyysgolfkisoja kotiseuduillaan. Tänä kesänä kolmessa tapahtumassa kerättiin hyvään tarkoitukseen noin 230 000 euroa.

Erilaiset hyväntekeväisyystapahtumat ovat suosittuja Yhdysvalloissa urheilijoiden keskuudessa. Tämä johtuu osittain myös siitä, että rapakon toisella puolella hyväntekeväisyyteen lahjoitetut varat voi vähentää verotuksessa.

Suomessa verotuksellista täkyä ei ole, mutta silti kesäisin Suomessa lomailevien jääkiekkoilijoiden järjestämät hyväntekeväisyystapahtumat kokoavat varsin messevän summan erilaisiin hyväntekeväisyyskohteisiin.

Oulu All Stars Charity Golf – 75 100 €

Virpiniemessä viime lauantaina järjestettyä kilpailua isännöivät Pekka Rinne, Jussi Jokinen, Joonas Donskoi, Sebastian Aho ja Markus Nutivaara. Golfkilpailun lisäksi Oulussa järjestettiin hyväntekeväisyyshuutokauppa, jossa myynnissä oli muun muassa Ahon ja useiden muiden NHL:n tähdistöottelussa pelanneiden signaama all-star-ottelupaita, Lauri Markkasen koristossut ja VIP-matkoja Pohjois-Amerikkaan.

Kilpailuun osallistui 42 joukkuetta. Voiton vei United Bankers, jonka joukkueessa pelasivat Antti Suorsa ja Janne Pesonen.

Osallistumismaksuista ja huutokaupasta kertyi rahaa hyvään tarkoitukseen yhteensä 75 100 euroa. Oulu All Stars Charity Golf, jonka takana on Pelaa ja Pelasta ry lahjoitti sen lyhentämättömän Hope Ry:lle (95 %) ja juniorigolfiin (5 %). 

Kime 4 Kids – 88 400 €

Jääkiekkoilija Kimmo Timosen perustama Kime 4 Kids ry järjestää vuosittain hyväntekeväisyystapahtuman Siilinjärvellä sijaitsevassa Tarinagolfissa. Sapluuna on tuttu: ensin golfataan, sitten järjestetään huutokauppa.

Yhdistys kertoo tukevansa lasten ja nuorten asiaa, ja ensimmäinen kisa järjestettiin jo vuonna 2010. Tänä vuonna pidettiin siis jo kymmenes Kim 4 Kids -kilpailu, ja mikä ilahduttavinta: joka vuosi on rikottu edellisen vuoden keräyssumma.

Tämänvuotinen summa hipoi 90 000 euroa, josta puolet luovutetaan lyhentämättömänä Kuopion yliopistollisen sairaalan lasten veri- ja syöpätautien osastolle ja puolet Mäntyrinteen perhetukikeskukselle.

Kymmenessä vuodessa lahjoitussumma on kasvanut merkittävästi. Yhteensä rahaa yhdistys on kerännyt tapahtumallaan hyvään tarkoitukseen toimintavuosiensa aikana lähes 600 000 euroa.

Laine & Barkov Charity Golf – 66 400 €

Nokia River Golfissa pelattiin heinäkuun lopulla myös kahden nuoren polven kiekkoilijan hyväntekeväisyyskisa, kun Patrik Laine ja Aleksander Barkov järjestivät nimeään kantavan golfkisan ja huutokaupan.

Summa ei aivan vetänyt vertoja kahdelle jo vakiintuneelle tapahtumalle, mutta kun ottaa huomioon, että kyseessä oli vasta kaksikon ensimmäinen kilpailu, summaa voi pitää enemmän kuin hyvänä.

Molemmat kiekkoilijat ovat kotoisin Tampereelta, ja debyyttikilpailun hyväntekeväisyyskohteeksi valikoitti Tampereen kehitysvammaisten tuki ry.

Finnish Flash Golf – juhlavuonna kisa jäi väliin

Finnish Flash -golfkilpailu on muodostunut jo lähes käsitteeksi Suomessa. Sen järjestää Finnish Flash ry. Järjestön keulakuva on Teemu Selänne, mutta aikoinaan yhdistystä oli perustamassa myös Waltteri Immonen, Markus Ketterer, Petteri Immonen ja Keijo Säilynoja.

Finnish Flash tukee erityisesti juniori-, vammais- ja naisurheiluun. Golfkilpailun lisäksi se järjestää muitakin tapahtumia.

Yhdistys täyttää tänä vuonna 25 vuotta ja järjestää sen kunniaksi syntymäpäiväjuhlat elokuussa. Sen vuoksi perinteinen golfkilpailu jää tänä vuonna pelaamatta.

Finnish Flashin kotisivuilla kerrotaan, että 1995–2015 yhdistys on lahjoittanut eri kohteisiin yli miljoona euroa.

GoGolf suosittelee