Hyppää sisältöön

Mikko Ilonen myöntää: ”En olisi voinut pelata parempaa tulosta sunnuntaina”

Mikko Ilonen vahvisti

GoGolf ei tavoittanut Mikko Ilosta tuoreeltaan Marokon European Tourin kisan päätyttyä pronssimitaliin. Kolmatta sijaa Ilosen kanssa jakoi kolme pelaajaa. Mukaan lähti kuitenkin suuri ja tärkeä 118 750 euron palkintoshekki. Samalla varmistui, että Mikko Ilonen pääsee mukaan ensi viikon rahakkaaseen Volvo China Openiin.

Mikko Ilonen seisoi Trophee Hassan II Trophyn viimeisellä tiipaikalla. Hän näkee, että Alex Levy on karannut kahden lyönnin päähän ja on keskellä väylää – todella pitkällä avauksellaan par-vitosella. Väylällä on tehty koko viikon aikana vain kolme eaglea. 

Mikko Ilonen valitsee bägistään puu-kolmosen, pelaa sen tyylikkäästi keskelle väylää. Selostajat pohtivat, josko tuosta matkasta jäisi jäljelle puu-vitonen tai muu maila, jolla pelata korkea lyönti viheriölle. Ei, Ilonen nappasi raudan ja löi sen vasempaan semiraffiin, josta oli hyvä kulma lipulle wedgen päässä. Ilonen ei edes yrittänyt voittaa kisaa viimeisellä reiällä? Ei yrittänytkään. 

Kun Ilosen peliä katsoi tarkasti läpi viimeisen kierroksen, oli helppo huomata, ettei kone ollut täydessä vireessä. Ilonen ei lyönyt yhtään ”kuumaa” lyöntiä tai lähestymistä. Hän pelasi todella fiksusti ja konservatiivisesti. Voittoon olisi tarvittu muutama pitkä upotus tai täysin virheetön suoritus koservatiivisella taktiikalla. Viimeisellä reiällä oli jo liian myöhäistä. Ei Ilosella olisi ollut matemaattisesti mitään mahdollisuuksia tehdä eaglea, vaikka olisi lyönyt draivia tiiltä. Ainoa eagle tuli sisään chippaamalla tämän päivän peleissä. 

Samalla kun Ilonen pelasi konservatiivisesti, hän varmisti paikan ensi viikon kisaan Kiinaan. Top-5 sijoitus siirsi Ilosen sisäpuolelle, joskin olisi hyvin saattanut mahtua ilmankin sitä mukaan. On paljon mukavempi lentää Kiinaan kun tietää, että pelipaikka on varma. 

Tilanne oli täysin auki vielä kun Ilonen lähestyi väylän 16 viheriötä. Alex Levy oli juuri upottanut vaikean parimetrisen bogiputin ja Ilonen kirinyt vain lyönnin päähän. Jos lähestyminen olisi ollut ilmassa pari metriä pidempi. Hyvä par korttiin. Kun Levy teki vaikealla 17:nnellä birdien, alkoi peli olla selvä. Ilonen oli jatkuvasti vähintään askeleen perässä.

Tämä oli kuitenkin mitä Mikko Ilonen tarvitsi. Pienen potkun takapuoleen ja luottoa tekemiseen. Seuraavalla kerralla Ilonen uskaltaa ja pystyy varmasti pelaamaan taas aggressiivisemmalla pelikirjalla. Tällä kertaa hän näytti ulosmitanneen koneesta kaiken mitä siitä oli otettavissa. Korjatkaa jos olen väärässä, mutta Ilonen ei lyönyt yhtään loistavaa lyöntiä viimeisellä kierroksella kun puhutaan lähestymisistä. 

Väylän 8 birdie tuli hyvällä chipillä ja väylän 12 birdie hyvällä wedgellä ja kovalla putilla. Ilonen taisteli monta hyvää paria kaukaa, varsinaisia birdiepaikkoja ei ollut yhtään kahta onnistumista lukuunottamatta. 

Ilonen heitti Facebookiin hyvin samanhenkisen tekstin. Onnittelut lähtivät Levylle ja Mikko totesi, ettei olisi voinut pelata parempaa tulosta tänään. 

Etsi luettavaa