Hyppää pääsisältöön
Patrik Laine ja Teuvo Teräväinen kohtasivat toisensa golfkentällä.
Getty Images

Laine voitti NHL-tähtien haasteottelun – ratkaisu venyi uusintaan

Patrik Laine oli hieman Teuvo Teräväistä etevämpi Viaplay Challenge Cupin pronssiottelussa.

Patrik Laine voitti uusinnassa Teuvo Teräväisen Viaplay Challenge Cupin pronssiottelussa.

Yhdeksän reiän jälkeen pelaajat päätyivät tulokseen 41 (+5), joten edessä oli uusintareikä, joka pelattiin Nokia River Golfin River-kentän 18. reiällä.

Alussa näytti siltä, että Teräväinen vie voiton, mutta Laine nousi kuitenkin pahimmillaan kolmen lyönnin takaa-ajoasemasta voittoon. Pahalta tilanne näytti kuudennen reiän tiiauspaikalta, kun kovana laukojana tunnettu Laine löi kuudennen reiän, joka on lyhyt par 4, takaa puhki ja outiin.

Teräväinen ei kuitenkaan onnistunut käyttämään tilannetta hyväkseen ja teki bogien. Laine puolestaan onnistui tekemään tuplan outista huolimatta.

Teräväisellä oli myös päätösreiällä lyhyehkö birdie-putti voittoon, mutta pallo kierähti, eikä suostunut uppoamaan reikään.

Uusinnassa honöörissa ollut Laine löi kovassa tuulessa 54-asteisella wedgellä viheriölle. Teräväinen löi ohuen osuman ja pallo päätyi pitkäksi vaikeaan paikkaan: alamäkimakuusta pallo olisi pitänyt saada jäämään vesiesteeseen viettävälle viheriölle. Hän kuitenkin löi pallon kylkeen, joka plumpsahti veteen.

Laineelle riitti näin kaksi puttia voiton varmistamiseen. 

"Alku oli vähän huono, mutta sen jälkeen sain hyvän rummutuksen päälle", Laine kommentoi suoritustaan.

Klo 16 Viaplay Challenge Cupin finaalissa kohtaavat European Tour -voittaja Sami Välimäki ja Mikko Korhonen. Myös se näytetään Viaplayssä sekä Viasat Urheilussa ja sen Facebook-sivuilla live-lähetyksenä.

Facebook-kyselyssä GoGolfin lukijat veikkasivat Välimäen voittoa lukemin 27–20. Ottelun televisioiva Viasat Urheilun veikkauksessa suurempi määrä Facebook-seuraavia veikkasi puolestaan Korhosen voittoa: 68 % vs 32 %.

GoGolf suosittelee