Hyppää pääsisältöön
BMW:n toimitusjohtaja Graeme Grieve antaa Ross Fisherille tämän uuden auton avaimet.
Getty Images

Katso video: Näin syntyy albatrossi, joka toi Fisherille urheiluauton

Ross Fisher iski albatrossin 200 metristä ja sai palkinnoksi 150 000 euron auton.

Wentworthissä pelattavassa BMW PGA Championshipissä on päätösreiällä tarjolla autobonus, jonka saa albatrossista eli lyömällä par 5:llä toisen lyönnin reikään.

Palkinto ei ole mikä tahansa auto, vaan saksalaisen autovalmistajan kärkituote BMW i8 -urheiluauto, jonka lähtöhinta Suomessa kipuaa päälle 150 000 euron.

No, eilen auton voitti itselleen Ross Fisher, joka iski pallon reikään rautanelosella parista sadasta metristä. Lyöntiään Fisher kehui kaikkien aikojen parhaakseen pitkästä matkasta.

Fisher pelasi takaysin muutenkin erinomaisesti, sillä hänen yhteistuloksensa oli 29 lyöntiä eli peräti kahdeksan alle parin, sillä Wentworth Golf Clubin takaysin par on 37. Etuysin Fisher oli pelannut kaksi yli, joten tulokseksi muodostui 66.

Englantilainen jakaa 15. sijaa ennen päätöskierrosta yhteistuloksella -7. Kärkeen hänellä on matkaa kahdeksan lyöntiä, sillä Jon Rahm ja Danny Willett ovat pienellä karkumatkalla tuloksessa -15.

Suomalaiset Tapio Pulkkanen ja Mikko Korhonen starttaavat kierrokselle puolenpäivän jälkeen Suomen aikaa. Klo 12.35 pelaa Benjamin Hebertin kanssa. Korhosen lähtöaika on 13.15, ja hän saa kirittäjäkseen kovakuntoisen Robert MacIntyren.

Korhonen on tuloksessa -6 ja jaetulla 23. sijalla. Pulkkanen nousi eilen tulokseen -3 ja jaetulle 32. sijalle.

Tulospalvelu

European Tour on katsottavissa suorana Viasatilta ja Viaplayltä

GoGolf suosittelee