Hyppää sisältöön

Kalle Samooja taistelee voitosta Dubaissa – DeChambeau jatkaa kärjessä

Kalle Samooja lähti vuonna 2019 neljän lyönnin päässä kärkeä viimeiseen kierrokseen

Kalle Samooja ei ujostellut Sergio Garcian seurassa, vaan nosti itsensä takaisin kisan voittotaistoon. Suomalaisilla oli kaiken kaikkiaan vahva päivä Dubai Desert Classicissa. Kärjessä on tasaista ja ykköspaikkaa pitää hallussaan Bryson DeChambeau.

Dubai Desert Classicin kolmas kierros oli suomalaisittain todella mielenkiintoinen. Kim Koivu lähti vain kolme lyöntiä kärkeä perässä ja nousi lyönnin kärjestä heti alkukierroksesta. Koivu aloitti tehden birdiet väylillä 2 ja 3. 

Aiemmin kentälle lähtenyt Kalle Samooja aloitti myös terävästi. Eilinen tuplabogi kuittaantui nopeasti kun Kalle irtosi porteista kahdella birdiellä. Niin Kallen, Kimin kuin kärkipelaajien osalta etuysin toinen puolisko oli haastava. Samooja ja Koivu olivat molemmat par-tuloksessa etuysin jälkeen. 

Kalle sai todellisen lennon päälle heti takaysin alussa tehden birdiet väylillä 10, 12, 13 ja 15. Loppuun merkatut parit muodostivat tuloksen 68 (-4), jolla Kalle nousi yhteistulokseen -12 ja European Tourin haastatteluun.

”Olen pelannut vahvasti kolme päivää. European Tourilla pelataan täysin samaa lajia kuin Challenge Tourilla ja se tulee aina muistaa. Toki voitto Challenge Tourilla auttaa kun tavoitellaan voittoa pääkiertueella. Tämä on tietenkin kymmenen kertaa suurempi kisa kuin Kiinan Challenge Tour oli”, Kalle kertoi. 

”Huomiseen on vain jatkettava omaa vahvaa peliä ja toivoa, että takaysillä on asemissa taistelemaan voitosta”, Kalle päätti. 

Samooja on neljä lyöntiä kärjessä olevaa Bryson DeChambeauta (-15) perässä. Toisella sijalla on puolustava voittaja Haotong Li (-15). Kaksikko lähtee ylivoimaisina ennakkosuosikeina sunnuntain peleihin. 

Voitosta taistelevat varmasti myös Matt Wallace (-13) ja Ernie Els (-13), joka tavoittelee jo neljättä voittoon Dubaissa nyt 49-vuoden iässä. Kalle lähtee viimeiseen kierrokseen samassa parissa Thorbjörn Olesen kanssa neljä lyöntiä kärkeä perässä. 

Kim Koivu ei saanut takaysillä birdiekoneita käyntiin. Kahden birdien ja kahden bogin myötä takaysillä Koivu tyytyi par-tulokseen. Yhteistuloksella -9 Kim jakaa kisassa sijaa 19. Kärkeen matkaa on seitsemän lyöntiä, viidenteen sijaan vain kolme. 

Mikko Korhonen on lyönnin Koivua perässä sijalla 26. Tapio Pulkkanen pelasi vahvasti aamuryhmissä tuloksen 69 (-3), jolla nousi sijalle 38 tulokseen -6. 

Viasat Golf ja Viaplay näyttävät viimeisen kierroksen tapahtumat suorina lähetyksinä kello 10.30 alkaen. 

Etsi luettavaa