Hyppää pääsisältöön
Phil Mickelson saavutti ensimmäisen viidestä Pebble Beachin ykköstilastaan jo vuonna 1998
Getty Images

Isoisän kolikko antaa Phil Mickelsonille voimia Pebble Beachissa

Maaiman menestyksekkäin vasuri lähtee kolmannelta sijalta viikonlopun kahdelle kierrokselle kentällä, jossa hän on voittanut viidesti AT&T Pro-Amin. Mickelsonin isoisä toimi 1900-luvun alkupuolella caddienä Pebble Beachissa.

Phil Mickelson saavutti vuosi sitten uransa 44:n PGA Tourin  ja Pebble Beachin viidennen voiton kukistettuaan uusinnassa Paul Caseyn. Tämän jälkeen hän pelasi edellisviikon Saudi-Arabian kisaan (3.) asti sijoittumatta kertaakaan kymmenen joukkoon.

Ruokavalionsa uusiksi laittanut 49-vuotias mestari on aina rakastanut Pebble Beachia, jossa hänen isoisänsä Al Santos toimi caddienä lopetettuaan koulun auttaakseen perhettään, joka eli köyhyysrajan tuntumassa.

Mickelson sai isoisältään tämän lapsuusajan tärkeimmän aarteen, vuoden 1900 sarjaa olevan hopeisen dollarin. Mickelson on käyttänyt sitä pallon merkkaamiseen. Pebble Beachin kisan aikaan kyseisellä kolikolla on tietysti tavallista suurempi tunnearvo Mickelsonille.

"Hän ei luopunut kolikosta, vaikka joutui usein iltaisin menemään nälkäisenä nukkumaan. Se oli isoisälleni symboli siitä, että hänellä oli niukkuuden keskellä  kuitenkin rahaa, jotain omaa", Mickelson muistuttaa PGA Tourin artikkelissa.

Jason Day on tehnyt kovasti töitä salilla ja jumppapallon kanssa päästäkseen eroon häntä vaivanneista selkävaivoista. Maailmanlistan entisen ykkösen menestys viikonloppuna toisi lisää sähköä kauden suurkilpailuihin.

Kaksi ensimmäistä kierrostaan  Spy Glass Hillin ja Monterey Peninsulan kentillä kiertänyt Phil Mickelson (-11) lähteee  Pebble Beachissa lauantaina kolmen lyönnin takaa-ajoasemasta. Hänen edellään ovat Kanadan Nick Carter (-14) ja Jason Day (-12).

Tulosseuranta