Hyppää pääsisältöön
Getty Images

Henrik Stenson loukkaantui sponsorien stuntissa

Ruotsalainen golftähti Henrik Stenson kertoo pelanneensa loukkaantuneena viimeiset pari viikkoa. Hän loukkasi kylkiluun Kiinan WGC HSBC Champions -kilpailun alla lokakuun lopussa.

Sponsorien miellyttäminen on tuossa kalliiksi Ruotsin ykköspelaajalle. Kilpailua edeltävässä stuntissa Henrik Stenson ja Dustin Johnson nostettiin ilmaan valjaiden avulla ja miehet leikkivät teräsmiestä golfmailat kädessä. 

Henrik Stenson34.jpg

Getty Images

Näytös ei kuitenkaan sujunut kuin Strömsössä, sillä Stenson tunsi kipua kyljessään stuntin jälkeen. Ensin hän arvioi kyseessä olleen vain lihasvenähdys, mutta vaiva ei kuitenkaan parantunut ajan kanssa, vaan äityi pahemmaksi.

Maanantaina magneettikuvauksissa paljastui, ettei vamma oli luultua pahempi.

"En ole supermies, vaikka tietyt henkilöt näin luulivat. Jos näit Shanghain promootion tiedät, mitä tarkoitan", Stenson harmitteli.

Stenson on vetäytynyt Sun Cityn Nedbank Challengesta ja Dubain DP World Tour Championshipistä. Miehen kausi European Tourilla jää siis vaille huipennusta.

Hänen on tarkoitus pelata Tiger Woodsin isännöimässä Hero World Challenge marras-joulukuun vaihteessa, jos hän vain pääsee pelikuntoon siihen mennessä.

Myös Woods itse on palaamassa selkävammojen jälkeen kisaan.