Hyppää pääsisältöön
Sebastian Kuhlefelt on jatkuvassa kontaktissa asiakkaisiin. Eetu Isometsä (kesk.) saa hampurilaisateriansa

Golfravintolat tuovat uusia harrastajia lajin pariin

Hirsalassa 40 prosenttia  ravintola Spoonin asiakkaista vasta harkitsee golfin aloittamista.

Hirsala Golfin ravintolatoiminnoista vastaa jo kolmatta 25-vuotias Sebastian Kuhlefelt. Yrittäjänä hän on tällä alalla yksi nuorimmista maassamme, ellei nuorin.

”Työskentelin aiemmin myyntialalla ja olin aloittamassa siihen liittyvän opiskelun. Sattuman kautta suunnitelmat muuttuivat, kouluttauduin Perhossa kokiksi ja pääsin edelliselle Hirsalan yrittäjälle töihin”, Kuhlefelt taustoittaa.

Ensimmäisen kauden jälkeen yrittäjä luopui Hirsalan ravintolan pyörittämisestä.

”Hain yritykseni kautta paikkaa ja sain sen. Myyntialalta ravintola-alalle siirtyminen oli elämäni paras päätös. Nuorena poikana haaveeni oli tehdä ensin työura muulla alalla, ja perustaa ravintola johonkin lämpimään maahan vasta eläkeiän lähestyessä.”

Ravintolan ohella hän pyörittää saman yhtiön alla catering-palvelua, joka mahdollistaa työntekijöiden ympärivuotisen työllistymisen.

Golfkeskukselle lisää asiakkaita ravintolan kautta

Hirsalassa on päätetty eriyttää golfosakkeen omistaminen ja pelaaminen toisistaan. Käyttöasteen nostaminen pelaajamäärissä, golfiin liittyvissä palveluissa, kuin myös hulppeissa ravintolatiloissa ovat golfyhtiön tavoitteista päällimmäisiä.

Kuhlefeltin Ravintola Spoon on kahden ensimmäisen kauden aikana profiloitunut hyvän ruoan ja palvelunsa johdosta maamme parhaisiin. Suomen golfravintoloista  se on saanut Pelaaja ensin palautekyselyissä huippupisteitä erityisesti ruoan, mutta myös palvelun osalta.

IMG_0375.jpg

Anne Nuutinen-Mäntylä vastaa Hirsalassa leipien ja leivonnaisten valmistamisesta
Anne Nuutinen-Mäntylä vastaa Hirsalassa leipien ja leivonnaisten valmistamisesta

”Panostamme henkilökuntani kanssa siihen, että valmistamme kaiken ruoan ensiluokkaisista raaka-aineista alusta loppuun Hirsalassa, myös leivät ja leivonnaiset. Mottomme on valmistaa maukasta ruokaa ja tarjoilla se  leveällä hymyllä. Palvella kaikkia asiakkaitamme parhaalla mahdollisella tavalla”, Kuhlefelt määrittelee.

Golfkeskuksen ravintola on onnistunut saamaan asiakaskuntaansa golfpelaajien ja yritystilaisuuksien järjestäjien lisäksi huomattavan määrän Kirkkonummen ja lähikuntien asukkaita ja yhteisöjä, jotka eivät lajia vielä harrasta.

”Ravintola on avoinna kaikille, ei pelkästään golfareille. Tietoisuus tästä lisääntyy  paitsi markkinointimme, myös puskaradion kautta. Työkentelemme jatkuvasti sen eteen, että miljöö johon asiakas saapuu olisi mahdollisimman miellyttävä.”

Golfkeskukset ympäri Suomen ovat nähneet ravintoloiden avaamisen ja markkinoinnin positiivisen vaikutuksen 

”Jo edelliskaudella Spoonin asiakkaista oli noin 40 prosenttia muita kuin golfareita. Tavoitteeni on nostaa se yli 50:n. Hyvin usein ajaudun ruokailijoiden kanssa keskusteluihin, jotka liittyvät golfin aloittamiseen  ja pelimahdollisuuksiin Hirsalassa. Golfravintola on todellakin hyvä syöttölä lajin pariin”, Kuhlefelt määrittelee.

Golfarit mukana ravintolan kehittämisessä

Kuhlefelt painottaa haastattelun aikana useaan otteeseen Hirsalan golfarien aktiivista panosta ravintolatoiminnan kehttämisessä.

”Asiakkaina he ovat suoria, kertovat mitä arvostavat ja sparrraavat monin tavoin. Tunne siitä, että ravintola ja sen menestyminen ovat  heille tärkeitä, yhteinen juttu, lämmittää mieltä. 

”Moniin Hirsalan pelaajiin on myös muodostunut luottamuksellinen suhde, jossa kuulen myös hyvin henkilökohtaisia asioita, iloja ja suruja.”

Kuhlefelt on monipuolistanut Ravintola Spoonin ruokalistaa vastaamaan myös muun asiakaskunnan kuin golfarien tarpeita.

”Meillä käy etenkin viikonloppuisin ja iltaisin  paljon perheitä, pariskuntia ja ryhmiä syömässä. Heillä on keskimäärin enemmmän aikaa ruokailuunsa kuin golfareilla. Pippuripihvin ja kulinarististen erikoisuuksien lisäksi tarjolla on  aina kuukausittain vaihtuvat sesongin annokset, joita tilataan, kun ruokailusta halutaan arjesta poikkeava tapahtuma”, Kuhlefelt muistuttaa.

HIrsalassa golfyhtiön tavoite aktivoida kolmikerroksisen, hulppean klubitalon käyttöä ympärivuotiseksi erilaisten tapahtumien ja aktiviteettien kautta saa luonnollista tukea myös ravintoloitsijalta.

”Tältäkin osin visio on yhteinen. Golfkausi  on valitettavan lyhyt, Hirsalassa on valtavat mahdollisuudet toiminnan kehittämiseen, jopa siihen, että ravintola olisi tulevaisuudessa avoinna läpi vuoden.”

Hän on lyhyessä ajassa oppinut huomaamaan, että golfkentillä hampurilainen on ravintolan tärkein käyntikortti.

”Hampurilaisateriat muodostavat yhteensä 35-40  prosenttia kaikkien ruoka-annosten myynnistä. Olemme käyttäneet paljon aikaa ja ajatuksia hampurilaistemme kehittämiseksi. Tärkeintä niissä on tasalaatuisuus. Pihvinä käytämmme maineikasta Roslundin nautaa, sämpylä ja kastikkeet  ovat nekin parhailta tuottajilta.”

Viiden eri hampurilaisen valikoimasta löytyvät myös Kana-ja Vegeburger.

IMG_0382.jpg

Maamme vaativimpien päätösreikien joukkoon lukeutuva Hirsalan 18:s muuttuu pian par-viitoseksi.
Maamme vaativimpien päätösreikien joukkoon lukeutuva Hirsalan 18:s muuttuu pian par-viitoseksi.

Kahden ensimmäisen kauden aikana Sebastian Kuhlefelt teki todella pitkiä työpäiviä ja viikkoja Hirsalassa. Goflmailaakin hän on heilutellut, aktiivinen pelaaminen on kuitenkin jäänyt vähiin.

”Työ vie mennessään, ei oikein ehdi. Keittiövuorojen ohella  olen entistä enemmän esillä, suorassa kontaktisssa asiakkaiden kanssa. Siinä pääsee vuorovaikutukseen ja saa eväitä oman palvelutuotteen kehittämiseen”, Kuhlefelt lopettaa haastattelun 

Ravintola Spoon on auki Hirsalassa joka päivä kello 8-22