Hyppää pääsisältöön
Patrik Laine upottaa birkkuputtinsa NRG Openin Pro-amissa. Kilpaileminen ja itsensä haastaminen on suurimpia kiihokkeita golfissa varsin suurelle osalle harrastajjista
teemu tyry

GoGolfin järjestämissä tapahtumissa valinnanvaraa - 17 kilpailua heinäkuussa ympäri Suomen

Heinäkuussa GoGolf tapahtumatiimi menee lujaa kentältä toiselle. Tapahtumatiimi pyörittää kolmen oman kiertueen lisäksi  Honda Open -osakilpailuja sekä Finnair Plus Open tapahtumia.

Tapahtumatiimin vetäjä Joonas Salonaho kantaa päävastuun tapahtumien rakentamisesta, niiden pyörittämisestä sekä jälkimarkkinoinnista.

"Päivät ovat toki pitkiä ja koko kesä on hektistä. Tämä työ kuitenkin palkitsee monella tavalla. Paras fiilis tulee siitä, kun näkee osallistujien viihtyvän paitsi kentällä, myös jälkipeleissä. Kiitokset hienosta päivästä lämmittävät. Heinäkuu on hienoa aikaa, viikolla pidettäviin tapahtumin lomalla tai muuten vaan vapalla olevat golfarit tulevat nauttimaan golfista ja toistensa seurasta", Salonaho hehkuttaa.

Heinäkuussa GoGolfin kolmella omalla kiertueella on yhteensä 17 kisaa, näiden päälle tulevat vielä Honda Open -osakilpailut sekä Finnair Plus Openin tapahtumat.

"Kiertueillamme on jo runsaasti vakiokasvoja, mutta ilahduttavan paljon uusia osallistujia, jotka ovat tulleet mukaan kaverinsa suosituksesta. Kaikissa tapahtumissamme golf on etusijalla, mutta rento ja välitön tunnelma, yhdessä tekemisen meininki ovat ne seikat, joista saamme eniten postiivista palautetta", Salonaho jatkaa.

 "Tapahtumapäivämäärät on syytä pistää muistiin ja valita sellaiset, jotka parhaiten sopivat oman ohjelmaan. Teemme varmasti kaikkemme, jotta uudet osallistujat viihtyvät." 


 

GoGolf Guide Tour on lyhyessä ajassa noussut Suomi-golfin klassikoksi. Hyväntuulinen kiertue rantautuu kesän aikana 14 kotimaiselle kentälle. GoGolf Guide Tour -tapahtumia on yhteensä kahdeksan heinäkuun ajan. 

Pelimuotoina ovat pistebogey, scratch-lyöntipeli ja best ball -parikilpailu. Lisäksi luvassa on runsas määrä erikoiskilpailuja. Voit ilmoittautua parin kanssa tai ilman paria.

GoGolf Guide Tourilla palkintoina on green fee -paketteja GoGolfin pääyhteistyökentille. 

Vierumäki Golf – 1.7.2019

Linna Golf – 3.7.2019

Kurk Golf – 6.7.2019

Espoo Golf – 9.7.2019

Tahko Golf – 13.7.2019

Tammer Golf – 16.7.2019

Pickala Golf – 19.7.2019

Himos Golf – 20.7.2019

Huippukuntoiset Kullo Golf ja Ringside Golf isännöivät heinäkuun Big Bang tapahtumia. Jokaisesta tapahtumasta yksi voittaa kutsun finaalimatkalle Sirene Belekiin, 22.-29.11.2019.

Finaalimatka ratkaistaan lähimmäksi lippua väylällä.

Pelimuotona on kahden hengen scramble. Finaalimatkan lisäksi tarjolla on näyttävä kattaus erilaisia tuotepalkintoja. Golf on kivaa ja GoGolf Big Bang on yksi kesän must-juttuja.

Kullo Golf – 11.7.2019

Ringside Golf – 17.7.2019

Srixon Open on kiertänyt ympäri Suomea koko alkukauden. Pelimuotona kiertueella on tasoituksellinen lyöntipeli. Heinäkuussa pelataan vielä kolme osakilpailua. 

Jokaisesta osakilpailussa voittaja saa kutsun Linna Golfissa pelattavaan finaaliin, jossa palkitaan kauden 2019 Srixon Open voittaja Srixonin golfväline- ja tuotepaketilla fittauksen kera (arvo 4000 €). Finaalikutsun lisäksi jokaisessa osakilpailussa palkitaan päivän onnistujat.

Kilpailun lisäksi kentillä pidetään samanaikaisesti Srixon Demopäivä, joten pelin jälkeen on mahdollisuus testata myös kuumat uutuusmailat.

Hirsala Golf – 4.7.2019

Hattula Golf – 6.7.2019

Messilä Golf – 13.7.2019

Destinations Tour alkaa heinäkuun 24. Hirsala Golfissa ja matka jatkuu elokuun 3. päivään saakka. Destinations Tour on kesän ylivoimaisesti kohderikkain golfkiertue. Kierroksen aikana pääset tutustumaan toinen toistaan upeampaan golfmatkakohteeseen meillä ja maailmalla. Destinationilla koet paljon hauskoja erikoiskilpailuja sekä tutustut kiinnostaviin matkakohteisiin. Parasta Destinations Tourilla on huikeat mahdollisuudet voittaa majoitukset ja green feet tourilla mukana oleviin kohteisiin. Kesän siisteintä touria ei kannata jättää väliin mistään hinnasta.

Hirsala Golf – 24.7.2019

Linna Golf – 26.7.2019

Kytäjä Golf – 28.7.2019

Kultaranta Golf – 30.7.2019

Tammer Golf – 1.8.2019

Tahko Golf – 3.8.2019

Tässä esimakua Destinations Tour palkinnoista:

Stay & play vouchereita yhdelle henkilölle seuraaviin matkakohteisiin;

Hua Hin, Thaimaa
Sentido Phenicia, Hammamet, Tunisia
Desert Springs, Almeria, Espanja
Mar Menor, Murcia, Espanja
La Finca Golf & Spa Resort, Alicante, Espanja 
Montado & Campo Real, Lissabon, Portugali
Hotel Sirene Belek, Turkki
Penati Golf Resort, Slovakia
Zala Springs, Unkari
Riika, Latvia
Pärnu, Viro
Gorki Golf, Pietari, Venäjä

Katso lisää tapahtumia: golftapahtumat.fi, josta löydät myös Päivässä golfariksi -kurssit eri kentiltä, sekä välinemaahantuojien demopäivät ympäri Suomen.

Sivuilta löytyvät myös Honda Open -osakilpailut ja Finnair Plus Open päivämäärät.

GoGolf suosittelee