Hyppää pääsisältöön
GolfCourse2

Katso video: Bubballe buuattiin kesken putin

Bubba Watson koki tyrmäävän vastaanoton Waste Management Phoenix Openin megakatsomon edessä. Yleisö buuasi rajusti kaksinkertaiselle major-voittajalle, kun tämä oli puttaamassa viheriöllä. Golfkatsomossa harvinainen reaktio johtui Watsonin puheista kisan alla.

Miltä tuntuisi yrittää putata palloa reikään samalla kun tuhatpäinen yleisö osoittaa sinulle epäsuosiota. Bubba Watson tietää, ettei kivalta.

Watson sai viikonloppuna pelatussa Waste Management -kisassa tyrmäävän vastaanoton, sillä hän oli haukkunut kentän muutostyöt kilpailun alla.

”En keksi mitään syytä muuttaa jotain sellaista, mikä ei ole rikki”, Bubba oli muun muassa sanonut.

Yleisön hampaisiin Watson joutui kuitenkin erityisesti siitä syystä, koska hän uhosi ennen kisaa, ettei olisi osallistunut siihen lainkaan ilman sponsorivelvoitteita.

”Minulla on täältä kolme upeaa yhteistyökumppania. Ilman heitä  en olisi luonnollistikaan osallistunut tähän kisaan”, hän sanoi.

Waste Management Phoenix Open on tunnettu siitä, että kentän 16. reiän ympärille rakennetaan suuret katsomot kisaa varten. Ideaan kuuluu, että yleisö pitää reiällä melkoista mekkalaa. Yleensä yleisöllä on kuitenkin tapana kannustaa pelaajia, eikä buuata heille.

Nyt Watsonia kävi sääliksi — kuten alla olevasta Instagram-videosta näkyy

 

Parin vuoden takaisessa kisassa Watsonin ja yleisön kemia toimi hieman paremmin.