Hyppää sisältöön

Challegen Tourin avauskisassa on jaossa vuoden muhkein potti – Vierumäen kisa pelataan elokuussa

Oliver Lindellillä

Challenge Tour on julkaissut tämän kauden ohjelmansa. Vierumäki Finnish Challenge pelataan samaan aikaan kuin viime vuonna.

Yleensä golfkiertueilla kiertueen rahakkaimmat kilpailut pelataan kauden lopussa. Tänä vuonna Challenge Tourilla on toinen ääni kellossa, sillä koko vuoden muhkeimman tilin voi tehdä jo kauden avauskilpailussa Keniassa.

Palkintorahaa maaliskuun lopulla pelattavassa kisassa on tarjolla peräti puoli miljoonaa euroa, kun Omanissa pelattavan finaalikisan palkintopotti on 420 000 euroa. Viime vuonna Afrikan ainoan CT-kisan potti oli 220 000 euroa.

Aiempia vuosia suurempi rahapotti takaa sen, että kisa varmasti tulee keräämään aiempia vuosia nimekkäämmän osanottajajoukon. Matkustaminen Afrikkaan on kallista ja aikaa vievää, minkä vuoksi moni pelaaja on jättänyt kisan väliin.

Viime vuonna Kenian-kisassa suomalaiset eivät saavuttaneet mainittavaa menestystä itse kisassa, mutta Oliver Lindell poistui Afrikasta yhtä autoa rikkaampana. Tai jos tarkkoja ollaan yhden auton myynnistä saatuja tuloja rikkaampana. Nuori porvoolainen onnistui nimittäin tekemään oikeaan paikkaan hole-in-onen.

Kauden toiseksi suurin palkintopotti jaetaan Kazakstan Openissa. Sen voittoa puolustaisi Tapio Pulkkanen, joka tosin taitaa European Tour -nousun vuoksi jättää kisan väliin.

Suomalaisittain kiinnostava kilpailu pelataan elokuun 9.-12. elokuuta Vierumäellä. Resort käytti optionsa kisan järjestämistä, mikä tarkoittaa sitä, että suomalaisilla pelaajilla aukeaa hyvin pelimahdollisuuksia myös tällä kaudella haastajatasolla villien korttien ansiosta.

Tänä vuonna Challenge Touria kiertää vakiokasvoina hyvällä kategorialla Lindellin lisäksi Kalle Samooja ja Kim Koivu. Sen lisäksi Finnish Tourin kolme parasta pelaajaa eli Mikael Salminen, Lauri Ruuska ja Peter Erofejeff pääsevät pelaamaan kahdeksan osakilpailua.

Myös Roope Kakolla, Linus Väisäsellä ja Jaakko Mäkitalolla on jonkinlainen kategoria kiertueelle.

Kaikkiaan Challenge Tour kattaa 32 kilpailua, kun mukaan ei lasketa US Openia ja The Open Championshipiä, jotka ovat nyt ensimmäistä kertaa mukana kiertueen ohjelmassa. Majoreista kiertueen rankingiin lasketaan vain 10 % voitetusta palkintosummasta.

Kalenteria ei ole lyöty täysin lukkoon, sillä 32 kisan joukossa on kaksi kilpailua, joiden pitopaikka kerrotaan myöhemmin. Niiden osalta myös palkintopotin suuruus on vielä arvoitus.

Kilpailun määrä on pysynyt viime vuoteen nähden suurin piirtein samana. Tänä vuonna järjestetään yksi kilpailua enemmän kuin viime vuonna.

Viime vuoteen verrattuna Portugalin avoimet ovat kutistuneet puolen miljoonan euron European Tourin ja Challenge Tourin yhteiskilpailuista ihan normaaliksi rivikilpailuksi, jossa jaossa on nyt 200 000 euroa.

Kiertue vieraileen vuoden aikana 23 eri maassa ja viime vuoden tapaan 15 parasta pelaajaa nousee ensi vuodeksi parrasvaloihin European Tourille.

Challenge Tourin ohjelma

Etsi luettavaa