Hyppää sisältöön

Bogittoman kierroksen pelannut Roope Kakko nousi hyviin asemiin Portugalissa – myös Lindellin pelit jatkuvat

Roope Kakko on hyvissä asemissa viikonlopun kierroksille lähdettäessä.

Roope Kakko lähtee hyvistä asemista viikonlopulle Portugalin avoimissa. Eroa kympin sakkiin on vain kaksi lyöntiä.

Roope Kakko on kahden kierroksen jälkeen jaetulla 16. sijalla Portugalissa pelattavassa Challenge Tourin kisassa. Kakko on yhteistuloksessa -3 (72-69) Morgado Golf & Country Clubilla pelattavassa kisassa, kun kärkimies Rhys Enochin tulos on kuusi lyöntiä parempi (-9). Kakkosena kisassa on kiertueen ranking-kakkonen Richard Bland (-8).

Kymmenenteen sijaan Kakolla on matkaa vain kaksi lyöntiä, joten espoolaisella on pullat hyvin uunissa viikonlopulle lähdettäessä.

Kakon peli sujui tuloskortin perusteella varsin mallikkaasti, sillä bogit loistivat tänään poissaolollaan. Birdiejä tuli kolme, joten huomenna hän pääsee kierrokselleen hyvillä mielin. Toinen samanlainen kierros voisi nostaa hänet jo kympin sakkiin, mikä toisi hänelle varmasti paikan seuraavassa kisassa. 

Oliver Lindellin pelasi tänään toisen perättäisen par-tuloksen. Tämänpäiväinen 72 lyönnin kierros tuli kahden bogin ja kahden birdien saattelemana.

Kisan cut-rajaksi muodostui +1. Kympin sakkiin, johon Lindellinkin pitäisi puristaa, nuorella porvoolaisella on viisi lyöntiä matkaa. 

Antti Ahokkaan yhteistulos +4 ei riittänyt jatkokierrokselle, vaan Viipurin Golfin kasvatti otti Challenge Tourilla jo yhdeksännen perättäisen karsiutumisen.

Tulospalvelu

Etsi luettavaa