Hyppää sisältöön

Vierumäki Finnish Challenge – suomalaistoiveet kohdistuvat Oliver Lindelliin

Oliver Lindell pelaa kolmatta kauttaan Challenge Tourilla

Tilastojen valossa kotimaisten pelaajien mahdollisuudet kärkipään uhkaamiseen edellyttävät lähes täydellistä onnistumista. Alla pelaajakohtaista faktaa ja analyysejä suomalaisista osallistujista.

Vierumäki Finnish Challenge 2018 oli suomalaisittain menestyksen osalta unelmien täyttymys. Kim Koivu voitti, Antti Ahokas oli neljäs ja Kalle Samooja viides.

Suomalaisille kaudet 2017  ja 2018 ovat tuottaneet yhteensä viisi voittoa CT:lta. Tapio Pulkkanen oli tourin kuningas 2017, vaikka Vierumäen kisassa hän  ei onnistunutu, Kim Koivu voitti 2018 kolmasti, Kalle Samooja kolmasti.

Edelliset kuusi Suomessa järjestettyä CT:n kisaa 2012-2017 kisaa ennen Vierumäen 2018 ”jytkyä” ovat olleet vaikeita, vain Mikael Salminen (9. 2015) ja amatöörinä pelannut Erik Myllymäki  (10. 2013) ovat murtautuneet kärkikymmenikköön.

Vierumäellä aiemmin pelatuissa 2016-2017 CT:n kisoissa Teemu Bakker (26.) oli 2016 paras suomalainen, vuotta myöhemmin kolmen kierroksen sadekisassa korkeimmalle ylsi amatööri Sami Välimäki (11.)

Torstaina alkavassa kisassa katselijoille tarjotaan Vierumäellä huippugolfia, jossa pääosan esittäjien rooli on ennakkoon varattu ulkomaalaispelaajille.

Kun osallistuvat pelaajat laitetaan järjestykseen maailmanlistan perusteella, ensimmäinen suomalainen, Oliver Lindell (798.) on sijaluvulla 56:s.

Kisoja ei  toki koskaan ratkaista aiempien menestysten mukaan, mutta tämä fakta huomioiden Vierumäki Finnish Challengessa kotimaalaisilla pelaajilla on iso vuori kiivettävänään menestyksen saavuttamiseksi.

Seuraavassa tilastoja ja analyysiä suomalaispelaajista:

Oliver Lindell, Mr 59

Teinitähti loisti Challenge Tourilla jo 2017, jolloin sijoittui kuudesti kymmenen joukkoon. 

Kokonaissaldo CT:lla 46:ssa kilpailussa 27 jatkoonpääsyä ja seitsemän top-ten sijoitusta.

Hätkähdytti jo 2016 vain 17-vuotiaana sijaluvulla 26:s ET:n kisassa Tanskassa. 

Kuluvalla kaudella ollut CT:lla kahdesti voittotaistossa viimeiselle kierrokselle lähdettäessä.

Parhaat sijaluvut  2019 neljäs, 11:s ja 13:s

Lindellillä on valtava potentiaali, mutta epävarmuus etenkin avauksissa on syönyt mahdollisuuksia kausilla 2018-2019. 

Pelasi viimeisen kierroksen Itävallassa (4.) ilman puumailoja.
Vierumäellä kovien odotusten saattelemana kirjannut sijoitukset (MC,48:s, 25:s).

Taltutti Cooke Coursen vuoden 2018 pro-amissa tuloksellaan 59.

Lindell on suomalaisten ennakkoon ylivoimaisesti vahvin kortti ja suuri kysymysmerkki.

Antti Ahokas

Rory McIlroy on julkisuudessakin määritellyt tappion Antti Ahokkalle uransa katkerimmaksi.

Rory McIlroy on julkisuudessakin määritellyt tappion Antti Ahokkalle uransa katkerimmaksi.

Kai Kilappa

Lappeenrantalaiskonkari voitti CT:lla kahdesti vuonna 2008. Menestysvuoden jälkeen esitykset ovat olleet  toistakymmentä vuotta erittäin vaihtelevia. Isoista odotuksista huolimatta ei ole päässyt takaisin pääkiertueelle. 

Yksittäisiä hyviä sijoituksia, joihin lukeutuvat Vierumäellä 18:s ja neljäs sija kahdelta viimeiseltä vuodelta.
Alkuvuodesta yksi kakkostila CT:lla. Mahdollinen yllättäjä, joka hengen päälle saadessaan pelaa todella näyttäviä jaksoja. Venyminen kärkikymmenikköön vaatii Ahokkaalta tavanomaista tasaisempia esityksiä .

Roope Kakko

Kolminkertainen CT:n  osakilpailunvoittaja.

Pelasi elämänsä kauden 2015  voittamalla Madeiralla ET:n ja CT:n yhteiskisan. Tämän jälkeen kolmella seuraavalla kaudella ei yhtään top-ten sijoitusta ET:lla tai CT:lla. Terä on tylsynyt,
osaamista löytyy edelleen.

Menestys Vierumäellä vaatisi kovaa tasonnostoa. Pelannut CT:lla kaudella 2019 viisi kisaa joissa neljästi jatkoon.

Sami Välimäki

Hätkähdytti amatöörinä hyvillä kansainvälisillä esityksillään myös ammattilaiskisoissa. 11:s vuonna 2017 Vierumäellä,  vahvoja pelejä kuluvalla kaudella Saksan kiertueella, jossa myös yksi voitto.

Mahdollisuuksia kotimaiseksi jokeriksi. CT:lla yhteensä kolme kisaa, joissa Vierumäki 2017 toistaiseksi ainoa jatkoonpääsy.

Lauri Ruuska

Hakee uutta vauhtia peliinsä Nordic Leaguellla. CT:lla pelannut vuosien varrella 19 kisaa, joissa vain  kolmasti jatkoon, paras sijoitus 46:s.  Potentiaalia lyömisen osalta on pitkälle. Yksittäiset huippukierrokset Vierumäellä hyvin mahdollisia, mutta olisiko jo kypsä pelaamaan ilman hänelle tyypillisiä tummia hetkiä? Kaikkien mahdollisuuksien jokeri, joka ison vaihteen päälle saadessaan on todella kova. 

Joonas Granberg

Lopetti uransa, aloitti uudelleen ja on David Silvan valmennuksessa saanut uutta potkua peliin. Tuore PGA:n mestari on rutinoitutunut vuosien varrella Aasiassa (yksi voitto), ET:n kisoissa sekä Challenge Tourilla, jossa 22 kisaa ja 12 kertaa rahoille. Ei vielä top-ten sijoituksia haastajakiertueella, mutta onnistuessaan Granberg pystyy haastamaan koviakin pelimiehiä.

Albert Eckhardt

Albert Eckhardt pelasi vuonna 2010  juniorien Ryder Cupissa Waleisissa

Albert Eckhardt pelasi vuonna 2010 juniorien Ryder Cupissa Waleisissa

Janne Tarmio

Junioritähti, josta povattiin 2010 vuoden menestysten jälkeen ET-pelaajaa. Aikuiseksi vartuttuaan kärsinyt loukkaantumisista.  Tehnyt tervehdyttyään nopeaa paluuta kohden kotimaista kärkeä. Kuluvalla kaudella pelannut vahvasti kotimaassa. Pääsi mukaan maanantaikarsinnan kautta, jossa  lyömänsä tulos 69 (-3) monistettuna kantaisi jatkoon myös varsinaisessa kisassa.

Challenge Tourin saldo nuoruusvuosilta vaatimaton kymmenen kisaa, yksi jatkoonpääsy. 

Peter Erofejeff

Yksi kokeneimmista suomalaisista CT:n pelaajista, joka mukana Vierumäellä. 

41 kisaa, 11 kertaa jatkoon. Kärkikymmenikköön peli ei ole vielä riittänyt. Kokemusta yhden kauden osalta myös ET:lta.

Mikael Salminen

Yhdeksäs Gant Openissa 2015. Menestystä ja rutiinia kotimaan kisoista jo pitkältä ajalta. Challenge Tourilla kokonaissaldo 20 kisaa, kuusi jatkoonpääsyä. 

Toffe Juslin

Yllätysmestari reikäpelin SM-kisoissa. Ensimmäinen kisa tällä tasolla. Saanut Joonas Granbergin ja Lauri Ruuskan tavoin uutta otetta peliinsä David Silvan valmennuksessa

Kalle Sneck

31-vuotias ensikertalainen, jolta jatkoonpääsy kilpailussa olisi oiva näyttö siitä, että ammattilaissarjoissa on menestysmahdollisuuksia myöhemminkin kypsyvillä

Amatöörit:

Suomalaisamatööreistä ovat 2000-luvulla yltäneet kotimaisessa CT:n kisassa 11:n ensimmäisen joukkoon Henri Satama (10. 2008), Erik Myllymäki (10. 2013), sekä Sami Välimäki (11. 2017). Saldoa voidaan pitää varsin hyvänä etenkin kaudesta 2008 eteenpäin. 

Alex Hietala sai jo edelliskaudella tuntumaa Vierumäen kisan tunnelmaan

Alex Hietala sai jo edelliskaudella tuntumaa Vierumäen kisan tunnelmaan

Suomen Golfliitto

Alex Hietala 

Maailmanlistalla paras amatööri suomalaisista. Vasuri oli hakemassa vauhtia jo edellisvuonna, jolloin karsiutui.

Ilari Saulo

USA:ssa opiskellut tuore lyöntipelimestari, joka pelaa ensimmäistä kertaa CT:n kisan

Rasmus Karlsson

Granbergin, Ruuskan, Saulon ja Juslinin tavoin lukeutuu David Silvan valmennustalliin. Ensikertalainen CT:n kilpailussa.

Vierumäki Finnish Challenge

Etsi luettavaa