Hyppää sisältöön

Välimäki vedossa jälleen – Pulkkasen vahva alku suli takaysin puolivälissä

Sami Välimäki aloitti vahvasti Jonsson Workwear Openin. KUVA: GETTY IMAGES

Sami Välimäki jatkoi vahvoja esityksiään DP World Tourilla. Hän pelasi avauskierroksen 67 lyönnillä, joka riittää tässä vaiheessa jaettuun viidenteen sijaan.

Sami Välimäki jatkoi erinomaisia otteitaan DP World Tourilla. Kiertueen ranking-kuutonen kiersi The Club at Steyn Cityn kentän hienosti viisi alle parin, jolla mahtuu tässä vaiheessa Jonsson Workwear Openissa jaetulle viidennelle sijalle, kun iltapäivän lähtijät ovat vielä kierroksen alkupuoliskolla.

Kymppireiältä startannut Välimäki oli vielä kaksi reikää ennen loppua tuloksessa kuusi alle, mutta bogi päivän tilastollisesti vaikeimmalle reiällä eli kahdeksikolle pudotti häntä hieman alaspäin tuloksissa.

Kyseinen bogi oli suomalaisen ainoa paria heikompi tulos tänään, joten birdiejä kertyi kuusi, joista neljä tuli par 4 -rei’ille. Kentän, jonka on par 72, neljä par 5 -reikää Välimäki pelasi yhden alle, mikä jätti parantamisen varaa.

Tuloksella 67 (-5) Välimäki on tässä vaiheessa kolme lyöntiä kärjestä, mutta vain yhden lyönnin toisesta sijasta. Kisaa johtaa 47-vuotias eteläafrikkalainen Darren Fichard, jolla on uraltaa viisi European Tourin voittoa. Viime vuodet ovat hänellä sujuneet varsin takkuisesti.

”Hyvää peliä, puttasin tänään hyvin, niin sain muutaman birdien. Kenttä pelaa aika helppona, joten pitää pelaa paljon alle parin”, Välimäki viestitti Johannesburgista.

Pulkkasella salama-alku

Suomalaisista aamuvuorossa oli myös Tapio Pulkkanen, joka aloitti Välimäkeäkin väkevämmin. Pitkälyöntinen Pulkkanen oli seitsemän reiän jälkeen upeasti viisi alle parin. Kahdeksannella reiällä Pulkkanen sortui Välimäen tapaan bogiin, mutta hän onnistui kuittamaan sen kymppireiällä (par 5).

Valitettavasti Pulkkaselle osui sen jälkeen kolmen reiän heikko hetki, kun hän pelasi reiät 13–15 neljä yli tehtyään tuplan ja kaksi bogia perättäin. Ne pudottivat Pulkkasen tulokseen -1. Kun kolmelle viimeiselle hän teki birdien, parin ja bogin, muodostui kotkalaislähtöisen miehen tulokseksi 71 (-1).

Tällä tuloksella ei todennäköisesti olla päivän päätteeksi ennustetun cut-rajan paremmalla puolella. Kilpailun 65 parasta ja samassa tuloksessa olevaa pelaajaa jatkaa kahden kierroksen jälkeen pelejä viikonloppuna.

Mikko Korhonen ja Kalle Samooja ovat kilpailun kaksi muuta suomalaispelaajaa. Kummatkin ovat aloittaneet ensimmäisen kierroksen erinomaisesti. Samooja tulos 10 reiän jälkeen oli -4 ja Korhosen 11 reiän jälkeen -3.

Tulospalvelu

Oikaisu: Kentän par-luku on 72 eikä 71, kuten jutussa aluksi luki.

TULOSPALVELUT
TARJOAA

DP WORLD TOUR

Porsche European Open
Tapio Pulkkanen, Kalle Samooja ja Sami Välimäki

LET

Helsingborg Open
Tiia Koivisto, Noora Komulainen, Niina Liias, Elina Nummenpää, Sanna Nuutinen, Linda Osala ja Ursula Wikström

Challenge Tour

Czech Challenge
Lasse Burman, Alex Hietala, Matias Honkala, Roope Kakko ja Lauri Ruuska

LPGA TOur

Mizuho American Open
Matilda Castren ja Kiira Riihijärvi

Finnish Tour

Seiko Open

Nordic League

UNICEF Championship
Roope Juslin

PGA Tour LATINOAMERCA

Inter Rapidisimo Golf Championship
Toni Hakula

KORN FERRY TOUR

UNC Health Championship

PGA Tour of champions

Principal Charity Classic

Etsi luettavaa