Hyppää sisältöön

Ursula Wikströmin peli kulkee Ranskassa – ansiot LET:lla ylittävät pian miljoonan euron rajan

Ursula Wikström on voittanut Suomessa Let Access Seriesin kisan HIlls by GoGolfin kentällä. Pääkiertueelta on kotimaasta kaksi toista sijaa Talista ja toistaiseksi viimeisin (2021) Ruissalosta. Kuva: Getty Images

Ursula Wikström (74-68,par) aloitti toisen kierroksensa Evian Resort Country Clubilla vauhdikkaasti, teki vain yhden bogeyn ja nousi sijalle 13:s. Lauantain finaalikierrokselle selvisivät myös Elina Nummenpää (+1) sekä Tiia Koivisto (+3).

Linn Grant (-7) kiristi tahtia ja nousi omalle paikalleen kärkeen Anne Van Damin rinnalle.

Uransa 318:n kilpailun LET:lla pelaava Ursula Wikström nousi perjantaina keskikastista kärjen tuntumaan tehtyään kuudelle ensimäiselle väylälleen (kentän 6-11) neljän parin lisäksi eaglen ja birdien.

Kierroksen kaksi viimeistä kolmannesta olivat rauhallisempaa kyytiä, yksi birdie ja bogey toivat korttiin kovat luvut, 68,-3. Se jäi vain kahden lyönnin päähän päivän parhaasta, ja antoi erinomaiset mahdollisuudet saavuttaa uran 33:s sijoitus kymmenen joukkoon LET:lla.

Kärkiparin Linn Grant (-7) ja Anne Van Dam (-7) uhkaamiseen eväät tuskin yhden kierroksen aikana riittävät. Tuloslistan kolmas, Hayley Davis (-5) on viiden lyönnin päässä Wikströmistä.

Lauantain finaalikierrokselle Ursula Wikström starttaa Evian Resort Golf Clubin kentällä klo 11.35 Suomen aikaa.

Merkkipaaluja ohittuu – voitto LET:lla edelleen unelmana

Wikströmin kaudella 2004 LET:lla alkanut ura on pitkäkestoisin edelleen vakinaisesti pelaavista. Meneillään on kunnoitettavasti 20:s täysi kausi.

Kilpailujen määrä (317) on omassa luokassaan.

Kakkostiloissa , (kahdeksan henkilökohtaisissa kisoissa+ yksi joukkuekisassa) ”Unski” Wikström on myös ykkönen niiden pelaajien joukossa jotka eivät ole vielä voittaneet.

Hätkähdyttävä on myös kisojen määrä, joissa hän on ollut kärkikymmenikössä (32)

Ursula Wikström (vas.)antoi Gant Ladies Openissa Turun Ruissalossa Matilda Castrenille hyvän vastuksen, mutta jäi hopealle.
Kuva: TOMI NATRI

Wikströmistä tulee tämän kauden aikana ensimmäinen suomalaispelaaja, joka on virallisissa LET:n kisoissa ansainnut miljoona euroa. Lauantaina hän ei tätä merkkipaalua ohita, sillä se vaatisi kilpailussa voittoon nousemista.

Miljoonan euron ansiot on hyvä jakaa kilpailujen määrällä sekä 20 vuoden ajalle.

Kun bruttosummasta leikataan pois verot, sekä kaikki ammatinharjoittamiseen liittyvät kulut kilpailemisen, harjoittelun ja etenkin matkojen osalta, on yhtälö pelaajan kannalta miljoonatuloillakin haastava.

Pelkästään palkintorahoilla harva suomalaispelaaja pysyy LET:lla leivässä. Yhteistyökumppanien tuki on Wikströmillekin merkittävä osa tulobudjettia.

Voitot kiertävät LET:n suomalaispelaajia

Alla listaus Suomen parhaiden LET:lla vakinaisesti pelaavien naisten kisojen määrästä, sijoituksista kärkikymmenikköön.

Wikström, Sanna Nuutinen ja Noora Komulainen ovat olleet kärkikymmenikössä yhteensä 59 kertaa. Voittoja ei ole vielä tullut.

Tiia Koiviston tilasto on toista maata. Hän käytti edelliskaudella käytännössä ensimmäisen mahdollisuutensa voittaa. Teki sen vielä oikeassa paikassa (Evian Resort Golf Club) ja sai kutsun Evian Championshipiin, kauden neljänteen majoriin.

PelaajaLET:n kisojen määräVoitotSijoitukset kärkikymmenikköönAnsiot LET:lla
Ursula Wikström317032972 281 €
Sanna Nuutinen80015343 524 €
Noora Komulainen136012374 595 €
Tiia Koivisto6814190 085 €

Tulospalvelu

Etsi luettavaa