Hyppää sisältöön

Ursula WIkström kipusi kärjen kantaan Tsekissä – Sanna Nuutisen ennätyksellinen sarja katkolla

Ursula Wikströmin seuraava kilpailu käynnistyy jo tiistaina Saudi-Arabiassa

Espanjan Nuria Iturrioz (-10) on Wikströmiä kolme lyöntiä ja Nuutista seitsemän lyöntiä edellä ennen sunnuntain kierrosta.

Tsekissä, Golf Club Berounilla saatiin lauantain aikana kisa aikatauluun. Aamulla suuri osa  perjantain iltapäivän pelaajista, näiden joukossa Ursula Wikström ja Sanna Nuutinen kiersi viimeiset reikänsä avauskierrokselta ja lähti hetmiten toiselle.

Nuutinen ja Wikström (-2) olivat suomalaisista avauskierroksen jälkeen parhaina neljä lyöntiä kärjestä, Krista Bakker ja Karina Kukkonen (-1) viiden lyönnin päässä ja niukasti cut-rajan oikealla puolella.

Toisella kieroksella Wikström paransi kolmella lyönnillä (70-67,-7) kaventaen eroa yksinään johtavaaan Iturrioziin kolmeen lyöntiin. 
Kärjessä on erittäin tasaista, kuten kolmen kierroksen kisoissa usein on tapana.
Toisen kierroksen olleessa vielä hivenen kesken, 11 pelaajaa on kolmen lyönnin sisällä tuloksissa -7-10.

Wikstömillä on kuluvaltakin kaudelta kovia näyttöjä viimeisen päivän rutistuksesta. Kauden avauskisassa Etelä-Afrikassa hän pelasi päivän parhaan tuloksen nousten sijalle 23. 
Italian osakilpailussa Wikström jakoi toista sijaa lyönnin voittajalle hävinneenä.

Nuutisen ennätyksellinen putki päättymässä?

Sanna Nuutinen (70-71,-3) ei ole saanut parasta itsestään irti.
Hänellä on meneillään kuuden perättäisen kisan putki, joissa on sijoittunut kymmenen joukkoon. 
Sarjan jatkuminen on mahdollista, mutta se vaatii todella vahvaa esitystä sunnuntaina.

Ursula Wikströmin tavoin seitsemättä sijaa jakavat neljä muuta pelaajaa ovat neljä lyöntiä edellä, Nuutisen sijoitus on noin 30:s.

Suomalaisista on pääsemässä jatkoon myös Tiia Koivisto (par).

Krista Bakker (+1), Elina Nummenpää ja Emilia Tukiainen jäävät suurella todennäköisyydellä lyönnin päähän sunnuntain peleistä. Karina Kukkosen (+4/14) mahdollisuudet jatkopaikkaan ovat myös seitinohuet.

Tulospalvelu

Etsi luettavaa