Hyppää sisältöön

Uihleinin hyvä vire LIV Golfissa jatkuu – jakaa johtopaikkaa Goochin kanssa ennen päätöskierrosta

Peter Uihlein ja Talor Gooch ovat kärjessä LIV Golfin kilpailussa Meksikossa. KUVAT: GETTY IMAGES

Peter Uihlein tienasi ensimmäisellä LIV Golf -kaudellaan enemmän palkintorahaa kuin siihenastisella ammattilaisurallaan yhteensä. Hyvä vire jatkuu myös kiertueen kauden 2023 avauskisassa Meksikossa.

Peter Uihlein ja Talor Gooch johtavat Meksikossa käytävää LIV Golfin kauden avausta 36 reiän jälkeen tuloksella -9. Kaksikolla on ennen päätöskierrosta lyönnin kaula Charles Howell III:nteen.

Saudikiertueelta uuden suunnan uralleen löytänyt Uihlein sijoittui viime kaudella kiertueen kokonaiskilpailussa kolmanneksi.

Yhdysvaltalainen Uihlein muistetaan ammattilaisuransa alkuvuosilta siitä, että hän pelasi ensin Challenge Tourilla ennen kuin nousi European Tourille, jossa hänet valittiin kiertueen vuoden tulokkaaksi vuonna 2013. PGA Tourille hän nousi haastajakiertueen Korn Ferry Tourin kautta, joskaan suurta menestystä ykköskiertueelta ei koskaan tullut.

Kuvaavaa on, että Uihlein tienasi ensimmäisellä LIV Golf -kaudellaan selvästi enemmän palkintorahaa (noin 12 miljoonaa dollaria) kuin yli kymmenen vuotta kestäneellä ammattilaisurallaan siihen asti.

Viime vuoden ranking-ykkönen Dustin Johnson on ennen päätöskierrosta kisassa kymmenentenä. Hän on kuusi lyöntiä kärkikaksikkoa perässä.

LIV Golfin joukkuekilpailua johtaa Crushers Golf Club -niminen joukkue, johon kuuluvat Howell III, Paul Casey, Bryson DeChambeau ja Aribhan Lahiri. Joukkueen tulos kahden kierroksen jälkeen on -14.

Toisena on viime vuoden joukkuekilpailun voittaja 4Aces GC, jota edustavat Uihlein, Johnson, Patrick Reed ja Pat Perez. Mestarit ovat kaksi lyöntiä kärkijoukkuetta perässä.

Joukkuekisassa tulokseen lasketaan kaikilta kierroksilta kolmen parhaan pelaajan tulos.

LIV Golf -kiertueen avauskilpailu pelataan Meksikossa, Mayakoban kentällä. Kiertueella pelataan tänä vuonna yhteensä 14 kilpailua.

TULOSPALVELUT

DP WORLD TOUR

Ranskan avoimet
Tapio Pulkkanen

Challenge Tour

Swiss Challenge
Roope Kakko, Oliver Lindell ja Lauri Ruuska

Solheim CUp

Eurooppa vs. USA

DP World TOUR

Ensimmäinen karsintavaihe (Bogogno)
Eemil Alajärvi, Joachim Altonen, Otto Vanhatalo ja Linus Väisänen

Nordic League

Great Northern Challenge
Antti Ahokas, Matias Honkala, Roope Juslin, Juuso Kahlos, Rasmus Karlsson, Kim Koivu, Juho Kurikka, Ilari Saulo ja Saku Tuusa

PGA TOUR CHAMPIONS

Pure Insurance Champioship

ASIAN TOUR

Yengder TPC

JUNIORIEN SOLHEIM CUP

Eurooppa vs. USA


Suomen golfseniorit

Tourien finaalit




Etsi luettavaa