Hyppää sisältöön

Tiia Koivisto kolmas Singaporen joukkuekisassa – suomalaisten menestys LET:lla jäänyt odotettua vaatimattomammaksi

Tiia Koivistolla (vas.) ja Sanna Nuutisella on lähes kaksi kuukautta aikaa parantaa tuloskuntoaan ennen Ranskassa pelattavaa LET:n kisaa. KUVA:TOMI NATRI

Ursula Wikström (+10) ja Tiia Koivisto (+10) putosivat Aramco Team Seriesin Singaporen kisan kolmannelta kierrokselta jäätyään johdossa olevalta kolmikolta Danielle Kang (-7), Pauline Roussin (-7) ja Nicole Garcia peräti 17 lyönnin päähän.

Aramco Team Seriesin joukkuekilpailu päättyi perjantaina Christine Wolffin kipparoiman joukkueen ykköstilaan yhteistuloksella -29. Ryhmän kolme ammattilaisjäsentä kuittavasivat kukin 33 000 €.

Tiia Koivisto pelasi kisakierroksensa vaatimattomasti yhteistulokseen +10. Tästä huolimatta hänen edustamansa Team Splikova sijoittui kolmanneksi, ensisijaisesti ryhmän amatöörin hienon esityksen johdosta.

Koivisto kuittaa joukkuekisasta palkintorahaa yli 8 400 €. Tätä summaa ei viedä kuitenkaan LET:n virallisiin tillastoihin.

Ursula Wikströmin joukkue oli 26 tiimin kisassa 12:s.

Koivisto on karsiutunut henkilökohtaisisssa kisoissa viidesti käynnistyneen kauden aikana. Ainoa jatkoonpääsy Saudi-Arabiassa (58.) tuotti viiden miljoonan dollarin kisassa 14.739 €.

Seuraavan kerran hän pääsee muiden LET:n pelaajien kanssa tuleen Jabra Ladies Openissa Ranskassa toukokuun puolivälissä. Merkittävää on se, että Koivisto puolustaa kisan ykköstilaa.

Noora Komulainen ilahdutti Kenian menestyksellä

Noora Komulainen rakensi Belekissä keväällä 2022 lyöntivirettä tyttärensä Ellin silmien alla.
Kuva: Noora Komulaisen kotikansio

Kokonaisuutena suomalaisten peliesitykset henkilökohtaisissa kisoissa LET:lla ovat olleet vaatimattomia. Kuudessa ensimmäisessä kisassa seitsemällä pelaajalla on yhteensä 21 starttia.

Myöskään Matilda Castrenin kisat eivät ole kalenterivuonna 2023 tuottaneet sijoitusten osalta ilonaiheita.

  • Noora Komulainen on ainoana ollut kärkikymmenikössä (Kenia 5.) Toiseksi paras sijoitus on 47:s. Kolmas merkintä nimen perässä on MC
  • Tiia Koiviston palkintoshekkki (58:s Saudi-Arabia) on suomalaisten suurin, 14 739 €
  • Ursula Wikströmillä on kaksi sijoitusta 15:n joukkooon (13. ja 15.), mutta myös neljä karsiutumista.
  • Sanna Nuutinen on ainoana selvinnyt kaikissa kisoissaan jatkoon (4/4). Paras sijoitus on 20.
  • Matilda Castren karsiutui Saudi-Arabian kisassa. LPGA:lla hän on jäänyt kaikissa kolmessa kisassaan tuloslistan toiselle puoliskolle.
  • Niina Liias sekä Emily Penttilä ovat karsiutuneet ainoissa LET:n kisoissaan.
  • Rajoitetun pelioikeuden omaavista kausi on vielä avaamatta edelliskaudella kärkikymmenikköön ensimmäistä kertaaa nousseilta Elina Nummenpäältä ja Linda Osalalta.

Ennen Singaporen kisan päättymistä Komulainen on pistelistan 29:s, Ursula Wikström 36.

Supertähdet kärkkyvät voittoa Singaporessa

Lydia Ko on ollut varsin näkyvä mannekiini Saudi-Arabian LET:lle tuottamissa kisoissa.
Hän on voittanut kahdesti Aramco Saudi Ladies Internationalin,
ja kärkkyy Singaporessa Aramco Team Seriesin ensimmäistä ykköstilaansa.

Lauantaina Aramco Team Seriesin kisassa pelataan finaalikierros henkilökohtaisessa sarjassa.

Danielle Kang (-7), Pauline Roussin (-7) ja Nicole Garcia (-7) ovat kahden lyönnin etumatkalla haastajiinsa nähden.

Ennakkoon kovimmat uhkaajat ovat Ruotsin Linn Grant (-5), sekä maailmanlistan ykkönen Lydia Ko (-4).

Tulospalvelu

Etsi luettavaa