Hyppää sisältöön

Tiger Woodsille vaikea alku PGA Tourilla

Tiger Woodsin paluuta odotettiin innolla PGA Tourilla. Avauskierros Torrey Pinesissa oli kuitenkin pettymys.

Kierroksen alun Tiger pelasi hyvää ”huonoa” peliä. Hän pysytteli kilpailussa mukana lähipelin avulla. Useista epäonnistuneista lyönneistä huolimatta Woods pelasti parin toisensa jälkeen ja birdiet väylille 10 ja 11 käänsivät kierroksen jo alle parin tulokseen -1. 

Näytti siltä, että hyvä lopetus nostaisi Woodsin lähemmäksi kärkeä. Loppuväylillä lyöminen kuitenkin kääntyi yhä huonompaan suuntaan. Woods missasi kuusi peräkkäistä väylää avauksilla ja sortui kolmeen bogiin ja tuplaa neljän väylän jaksossa. 

Kierrostulos 76, +4 jätti sijalle 136. Päivän tyyni keli olisi tarjonnut mahdollisuuden tuloksentekoon mutta Woodsin lyöntien laatu ei ollut riittävällä tasolla. Cut rajan ennuste avauskierroksen jälkeen muodostui tulokseen -1. Perjantaina tuulinen keli saattaa kuitenkin vielä muuttaa tätä lukemaa. 

Woodsin tulos oli koko PGA Tour uran heikoin kauden avauskierros. Hän osui vain neljään väylään ja yhdeksään griiniin. 

Kierroksen jälkeen Woods luonnehti peliään taisteluksi. 

Hän sanoi, että kierroksen hitaampi rytmi vaikeutti pelaamista. Tiger on tottunut nopeisiin kierroksiin kotonaan ja pitkä odottaminen ei sopinut rytmiin. Hän myönsi, että raffista pelaaminen oli todella vaikeaa. Kierroksen lopussa hyvät avaukset olisivat voineet kääntää tuloksen toiseen suuntaa näin ei kuitenkaan tapahtunut. 

Kilpailua johtaa Justin Rose tuloksessa -7. Rose pelasi helpommaksi luonnehditun North kentän, joka tarjosi torstaina parempia tuloksia kuin U.S. Open tason South Course. 

Tigerin pelikaverit Dustin Johnson (72) ja Jason Day (73) eivät aivan onnistuneet avauskierroksella. Ero Woodsiin näkyi kuitenkin par vitosilla, joilla Day ja Dustin tekivät useita helppoja birdejä. 

Leaderboard

 

Etsi luettavaa