Hyppää sisältöön

Tiger Woods taisteli cutin paremmalle puolelle – Jon Rahm jatkoi vakuuttavasti

Tiger Woods pelasi loistavan takaysin perjantaina ja selvitti cut-rajan tuloksessa -1.

Woods aloitti kierroksen Torrey Pinesin North Coursella reiältä kymmenen. Ensimmäisen yhdeksän reiän jälkeen Woods oli yhteistuloksessa +2 tehtyään tuplabogin väylälle 13. Takaysille tarvittiin vähintää tulos 33, -3. 

Tiger aloitti urakan upottamalla pitkän birdieputin ykkösväylälle. Tämän jälkeen hän onnistui birdeihin kahdella par vitosella ja lyhyellä par neljä seitsemännellä. Korttiin merkattiin bogi kahdeksikolle mutta Woodsin selvitti cut-rajan tarkalleen tuloksessa -1.

Takaysillä tärkeää oli helppojen väylien hyödyntäminen tuloskortissa. Woodsin lähipeli loisti perjantain kierroksella ja useaan otteeseen Tiger onnistui kuin vanhaan malliin maagisissa pelastuksissa.

Kierroksen jälkeen Woods kertoi tuntemuksistaan kahdelta avauskierrokselta. Hän oli tyytyväinen siihen, että kilpailu jatkuvat vielä kaksi kierrosta sillä peli tarvitsee reilusti lisää toistoja kilpailutilanteessa. Missejä tuli oikealle ja vasemmalle ja lyöminen oli vaikean näköistä.

”Kaikki ei ole aivan oikein ja minun on korjattava liike. Näin ei ole tapahtunut (harjoituksissa), mutta kilpailutilanne on eri tarina. Kuten sanoin minun on totuttava uusiin tuntemuksiin. Kotona pelaan autolla kotikenttääni, mikä on hieman erilaista” Woods huomautti hymyillen.

Tiger osui vain kolmeen väylään perjantain kierroksella. Lyönnin kanssa on siis vielä paljon parannettavaa. Lähipeli on lähempänä valmista. 

Woodsin lyönnit toiselta kierrokselta:

Kilpailua johtaa Ryan Palmer tuloksessa -11. Toista sijaa pitää nuori espanjalainen Jon Rahm, -10. Jason Day (-7) yllätti perjantaina positiivisesti pelaamalla kilpailun parhaan tuloksen 64 (-8). 

Tulospalvelu

 

 

 

Etsi luettavaa