Hyppää sisältöön

Thorbjørn Olesen ylivoimainen Thailand Classicissa – Välimäki ja Samooja sijalla 22.

Thorbjørn Olesenillla kulkee huomattavasti paremmin kuin syksyllä 2019, jolloin hän häiriköi lentomatkalla kilpailusta kotiin, ja joutui syystäkin epämieluisaan mediarumbaan. Kuva: Getty Images

33-vuotias tanskalainen voitti kuuden lyönnin marginaalilla Amata Spring Country Clubilla. Ykköstila jo seitsemäs pääkiertueella, ja s nostaa Olesenin maailmanlistalla sadan ensimmäisen joukkoon.

Viimeinen kierros DP World Tourin Thaimaan muodostui Thorbjørn Olesenin näytökseksi. Taistoa kisan voitosta ei muodostunut, johtopaikalta sunnuntaihin lähtenyt kokenut kehäkettu jätti muut aseettomaksi pelattuaan kaksi viimeistä kierrosta ilman bogeja.

Koko kisan aikana hän teki niitä kolme.

Birdejä Olesen teki sunnuntaina kuuteen ensimmäiseen reikää kolme. Sisääntulossa kolmen birdien putki (13-15) sulki lopullisesti muilta portit.

Tuloksin 67-67-64-66,-24, hän jätti Saksan Yannik Paulin (-20) viiden lyönnin päähän. Tanskalaismestystä täydensi Nicolai Højgaard (-17), joka oli viides.

Olesen on pelannut kuluvalla kaudella nousujohtoisesti, jo edellisvuonna hän ylsi neljän vuoden tauon jälkeen kuudenteen ykköstilaan pääkiertueella.

Ansiolistalla on näiden lisäksi voitot parikilpailuna pelattavista World Cupista, sekä GolfSixes -kilpailusta.

Voitto nostaa Olesenin maailmanlistalla jo tukevasti sadan joukkoon. 2018 Ryder Cupissa hän oli mukana, ja kukisti tuolloin Jordan Spiethin kaksinpelissä murskaavasti 5/4.

”Luonnollisesti Ryder Cup kiinnostaa. Se elämys, jonka sain joukkueen mukana Pariisissa 2018, on unohtumaton”, Olesen vastasi kenttähaastattelussa esitettyyn kysymykseen.

Palkintorahaa hän kuittasi 319 000 €.

Samoojan ja Välimäen kiri jäi piippuun

Suomalaismenestys jäi sunnuntaina toivottua heikommaksi. Sijaluvulla 11:s ollut Sami Välimäki teki triplabogeyn sisääntulon ensimmäisellä par-kolmosella.

Torstain jälkeen johtanut Välimäki oli tuloksin 64-71-69-73,-11 sijalla 22:s.

DP World Tourin pistelistalla Välimäki putosi yhden sijan kuudenneksi.

Pääkiertueen kaikki kilpailut ennen vappua pelataan varsin kaukana Suomesta.

Välimäki suuntaa Thaimaasta Suomeen, jättäen Intian lisäksi väliin myös tarjolla olevista kaukokohteista Kenian, Japanin ja Korean kisat.

”Pelaan ennen vappua kaksi Etelä-Afrikan kisaa, toukokuun alussa on vuorossa Italian Open”, Välimäki kertoi sunnuntaina seuraavista kisoistaan.

Roomassa kisa käydään Ryder Cupia syksyllä isännöivällä Marco Simone Golf Clubilla, joten tuon kisan menestys on painoarvoltaan tavanomaista suurempaa.

Lauantaina kunnostautunut Kalle Samooja 69-70-67-71,-11 ylsi samaan tulokseen Välimäen kanssa kauden parhaalla sijoituksellaan.

Palkintorahaa heidän ansiolistoilleen merkitään 19 842 €.

”Vähän jäi kiri piippuun. Taas jäi hyvät paikat hieman liian vähiin. Pari huonoa kakkoslyöntiä par vitosilla (7 ja 15), joilla käi birdiet tekemättä”, Samooja harmitteli tiedotteessaan-

Seuraava viikko odottaa Samoojaa Intiassa. Hän lähtee kilpailuun luottavaisena.

”Uskon, että todella tiukka Intian kenttä sopii minulle tällä hetkellä paremmin kuin tällaiset lentokentät.”

Tulospalvelu

Etsi luettavaa