Hyppää sisältöön

Tatu Toivo ja Hanna-Leena Ronkainen voittajia Finnish PGA Golf Tour by Crisp -karsinnoissa

Joel Talusén, Tatu Toivo ja Elyess Barhoumi muodostivat karsintojen kärkikolmikon yleisessä sarjassa. KUVA: Finnish Tour

Perjantaina ja lauantaina Peuramaan Porkkala- kentällä miteltiin pelipaikoista Finnish Tourille aurinkoisessa, mutta koleassa ja tuulisessa säässä.

Peuramaan kentistä uudempi avattiin vasta torstaina pelaajille pitkittyneen talven johdosta. Kevätkunto näkyi Porkkalan kentällä, mutta pääosin pelaajilta tullut palaute oli positiivista. 

Yleisessä sarjassa 20 parasta pelaajaa saivat vahvan kategorian kaudelle 2022 ja naisissa kolme parasta. Yleisessä sarjassa myös sijoille 21-40 sijoittuneet tulevat saamaan hyvän kategorian kesälle. 

Voittopuhe 15 vuoden tauon jälkeen

Naisten sarjassa ylivoimaiseen voittoon golfasi SHG:n Hanna-Leena Ronkainen. Ronkainen pelasi ensimmäisen kierroksen tulokseen 74 (+2), toisena päivänä lyöntejä kertyi viisi enemmän, 79 (+7).

Hanna-Leena Ronkainen voitti naisten karsinnan kahdeksan lyönnin marginaalilla. KUVA: TEEMU TYRY

Lauantain tuuli yltyi ja teki pelaamisesta haastavampaa kuin ensimmäisenä päivänä.

Ronkaisella on pelioikeus viime kaudelta yleiseen sarjaan, mutta hän halusi tulla hakemaan pelioikeuden myös naisten sarjaan.

“Pitkän tauon jälkeen kun innostuin taas pelaamaan kilpagolfia, niin huomasin edelliskaudella että taso ei ihan riittänyt yleisessä sarjassa voitosta pelaamiseen.

”Kaipaan sitä fiilistä kun pelataan viimeisessä ryhmässä voitosta, ja siitä johtuen tämä sarjan vaihtaminen”, toteaa Hanna-Leena. 

Ronkainen toimii SHG:n Head Prona ja tekee myös muita hommia SHG:n organisaatiossa.

Harjoittelu on jäänyt vähäiseksi tai olemattomaksi viime vuosina, mutta halu kilpailla on säilynyt.

Lähtökohtaisesti Ronkaisen kalenteriin on merkitty kaikki Finnish Tourin kisat. 

“ Olen innoissani, että pääsi taas kisaamaan pitkästä aikaa ja oli hieno hetki pitää voittopuhe reilun 15 vuoden tauon jälkeen”.

Pelipaikan tulevalle kaudelle naisten sarjassa pelasivat myös toiseksi sijoittunut June Weckman ja kolmanneksi tullut Ella Mäki-Tanila.

Miesten sarjassa käytiin tiukempi kamppailu voitosta.

Iltapäivän kova tuuli haastoi pelaajia toden teolla. Pisimmän korren loppujen lopuksi veti Jyväs-Golfin Tatu Toivo. Toiseksi sijoittui Tunisian Elyess Barhoumi ja kolmanneksi Joel Talusén.

Tatu jätti kilpakentät muutama vuosi sitten ja siirtyi valmentajaksi.

“Viime kaudella pelihimot kuitenkin vähän kasvoivat ja päätin tulla valmennettavien mukana kisaamaan karsintoihin.”

”Täyttä kautta Finnish Tourilla en kuitenkaan tule pelaamaan, mutta muutamia kisoja kylläkin” Jyväs-Golfin Head Pro kertoi suunnitelmistaan.

Finnish Tourin ensimmäinen kilpailu, Telia Samsung Open, FT 1 pelataan Vuosaari Linksillä 13.-15.5.

Tulospalvelu

Lähde: Finnish Tourin tiedote

Etsi luettavaa