Tässä on viisi suurinta suosikkia DP World Tourin finaaliin

Jussi Miettinen
DP World Tourin finaali starttaa aikaisin torstaiaamuna Suomen aikaa. Poimimme 50 osanottajan joukosta viisi suosikkia.

1. Rory McIlroy
Pohjoisirlantilainen voitti FedEx Cupin, johtaa DP World Tourin rankingia ja on noussut jälleen maailmanlistan kärkeen. Rory on päätöskilpailun suosikki numero yksi.
DP World Tour Championship pelattiin ensimmäisen kerran vuonna 2009, ja McIlroy on voittanut sen aiemmin kaksi kertaa (2012 ja 2015).
Avauskierroksen hän pelaa Uuden-Seelannin Ryan Foxin kanssa, joka on kiertueen rankingissa toisena.

2. Matt Fitzpatrick
Rory McIlroyn tapaan Matt Fitzpatrick on voittanut DP World Tour Championshipin kahdesti (2016 ja 2020). Viime vuonna hän sijoittui kisassa toiseksi.
US Openin puolustava mestari on kiertueen rankingissa kolmantena. Kilpailuja hänellä on alla yksi enemmän kuin Roryllä eli kymmenen.
Englantilainen pääsee yhteen suosikkikisoistaan hyvin levänneenä, joten maailmanlistan yhdeksikkö on todennäköisesti korkealla sunnuntaina.

3. Jon Rahm
Kolmas DP World Tourin tuplamestari on Jon Rahm. Espanjalainen nappasi voittonsa vuosina 2017 ja 2019.
Maailmanlistan nelonen on sijoittunut kolmessa edellisessä pelaamassaan kisassa neljänneksi, ykköseksi ja toiseksi, joten kuntopuntari on Rahmin puolella.
Edellisestä kisasta on Fitzpatrickin tapaan kolme viikkoa aikaa, joten kroppaa on varmasti hyvässä terässä. Rankingissa hän on kuitenkin vasta 14:ntenä.

4. Tommy Fleetwood
Viime viikolla Fleetwood pelasi voittoon Etelä-Afrikassa ja sitä edellisessä kisassa PGA Tourin CJ Cupissa hän oli neljäs. Tuoreella maailmanlistalla Tommy on 23:ntena.
Mielenkiintoinen yksityiskohta on, että kun Fleetwood vuonna 2019 voitti Nedbank Challengen, hän sijoittui sitä seuraavassa finaalikisassa toiseksi.
Viime viikon voitto nosti Fleetwoodin ranking-neloseksi.

5. Ryan Fox
Kaksi voittoa ja yhteensä seitsemän palkintopallisijaa tällä kaudella. Ryan Foxia ei voi sivuuttaa, kun pohditaan suosikkeja tämän viikon voittajaksi.
Kiertueen rankingissa toisena oleva Fox pelaa elämänsä golfkautta. Tällä viikolla hän tähtää uransa merkittävimpään voittoon, joka toisi hänelle samalla myös koko kiertueen ykköstilan ensimmäisenä uusiseelantilaisena.
TULOSPALVELUT
TARJOAA

DP WORLD TOUR
KLM Open
Tapio Pulkkanen, Kalle Samooja ja Sami Välimäki
LET
Belgian Ladies Open
Noora Komulainen, Niina Liias, Elina Nummenpää, Sanna Nuutinen, Linda Osala ja Ursula Wikström
PGA TOUR
Challenge Tour
Copenhagen Challenge
Matias Honkala ja Oliver Lindell
LPGA TOur
Bank of Hope LPGA Match Play
Matilda Castren
LIV GOLF
Nordic League
Gamle Fredrikstad Open
Antti Ahokas, Atte Länsiluoto, Ilari Saulo, Tyko Tuohimaa ja Saku Tuusa
PGA Tour LATINOAMERCA
Columbia Classic
Toni Hakula
KORN FERRY TOUR
PGA Tour of champions
AMATÖÖRIGOLF
English Men’s Open Amateur Stroke Play Championship
Jaapo Jämsä, Markus Luoma, Oliver Ruutu ja Veikka Viskari
Finnish Tour
MID Tour
FInnish Senior tour
Finnish Senior Tour